Helsinki-Amsterdam

Helsinki-Vantaa oli hiljainen kahdelta yöllä. Muutama väsynyt matkailija makoili tuoleilla. Ne, jotka eivät nukkuneet, näpyttelivät tietokoneellaan. Finavia tarjosi kentällä ilmaisen wlanin, joka osoittautui hyväksi ajanviettotavaksi. Lento lähtisi aamukahdeksalta, eikä minua väsyttänyt, joten päätin valvoa yön. Valtasin siis paikan pistokkeen vierestä ja aloin kuluttaa tunteja.

Neljän-viiden aikaan aurinko alkoi nousta, ja ihmiset nousivat sen mukana. Kun check-in aukesi 5.15, aamuvirkuimmat matkaajat kärkkyivät jo paikkaa ensimmäisten joukossa. Heitin rinkkani ruumaan ja siirryin turvatarkastukseen. Onnistuin pitämään suuni kiinni enkä vitsaillut räjähtävistä aineista, joten pääsin sen läpi ongelmitta.

Kuuden aikaan onnistuin saamaan pari minuuttia horteista unta käsimatkatavaran hihna käärittynä käteni ympärille. Amsterdamin lennolla siirtyilin valveen ja niskan revähdyksen väliä. Finnairin aamiainen osoittautui sämpyläksi, joka maistui hivenen teolliselta. Onneksi repussa on mandariineja ja banaaneja. Sekä myslipatukoita. Niillä ja lentoaterialla ajattelin selvitä Taipeihin asti.

Ilmasta Amsterdamia ympäröivä alue näytti geometrisiltä kuvioilta, joita uhkaa kimalteleva vesimassa. Lentokoneen liikkuessa alapuolen miniatyyrikylä heijasteli aurinkoa kirkkaina välähdyksinä. Nyt ilma on pilvistymässä, mutta saapuessani aurinko paistoi autereiselta taivaalta.

Ostin täältä lentokentältä niskatyynyn, joka toivottavasti auttaa minua nukkumaan suurimman osan kuudentoista tunnin Taipein lennolta. Siltä varalta, että uni pakoilee, ajattelin käydä ostamassa kirjan matkaluettavaksi. Kännykän musiikkisoittimessa minulla on yli 24 tuntia äänikirjoja, mutta en ole varma, saako niitä kuunnella. Finnairin lennolla kaiken elektroniikan käyttäminen oli kiellettyä. Saa nähdä, mikä tapa on isommassa China Airlinesin koneessa.

Lentokentät ovat väsyneiden ja eksyneiden ihmisten paikkoja. Ja yhdysvaltalaisten. Heitä on kaikkialla. Löytyy bisnesnaisia, jotka vuodattavat Blackberryynsä kaikki yhtiön tulevaisuudensuunnitelmat ja punaniskahtavia miehenjärkäleitä, jotka erottuvat ihmisjoukosta sanomatta sanaakaan. On vanhoja pariskuntia Floridasta ja lapsiperheitä. Kaikkialta tuntuu kuuluvan amerikanenglannin ääntämys. Toivottavasti Taipeissa äänimaailma muuttuu.

Lentokentällä vietetty pitkä yö

Ottaen huomioon, että vaihto kestää kuusi kuukautta, luulen selvinneeni aika vähillä kantamuksilla. Alla kuva kaikesta, mikä lähtee mukaan.

Ground Zero

This is it. Ground Zero.Maanantaina 28.6.2010 klo 17.30 alkoi suuri seikkailu, matka maailman ääriin. Ensipysähdyksenä on Helsinki, josta nokka kääntyy kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Budjettimatkailuhengessä yö vietetään lentoasemalla, ja aamulla suunnataan koneeseen, joka vie Amsterdamiin. Sitten seuraa kuudentoista tunnin lento Taipeihin, joka on matkani ensimmäinen pysäkki. Ihmiselle, joka on kaksi kertaa lentänyt Oulun ja Helsingin välin, lento toiselle puolen maailmaa on pudotus suoraan syvään päähän.

Mieliala on silti odottavainen. Oikeastaan tuntuu siltä kuin olisin menossa lomalle, ja lähtö Oulusta olisi hyvin lyhytaikaista. Tavallaanhan tämä onkin kuuden kuukauden loma Australiassa. Ainakin jos muistaa olla ottamatta opintoja liian tosissaan ja jos rahat riittävät matkusteluun paikan päällä. Ei taida tulevaisuudessa tulee samanlaista tilaisuutta, joten tästä täytyy ottaa kaikki irti. Avoimin mielin.

Matkablogi vai minäblogi?

Kaikkia ei voi tyydyttää. Näin blogin syntyvaiheessa olisi hyvä määritellä sen tarkoitus ja kohdeyleisö, jotta se tyydyttäisi edes jotkut. Jos blogi toimii lähinnä kuulumisten kertomiskanavana, sopiva kirjallinen ilmaisu voisi olla vaikka kasa ranskalaisia viivoja: Pääsin perille. Olen hengissä. Jos blogin tarkoitus on esitellä matkakohteita esimerkiksi Googlella etsiviä varten, sen pitäisi olla tarpeeksi yksityiskohtainen, jotta kokemuksista olisi jotain käytännön hyötyä. Nämä vaatimukset tekevät teksteistä varsin erilaisia. Joku jää pakosta paitsi.

Minäblogin ajatus on pohjimmiltaan aika uskalias: jotakuta kiinnostaa se, mitä minulle tapahtuu. Pienessä mittakaavassa malli toimii, mutta suurta lukijakuntaa sillä tuskin saavuttaa. Suuri toisaalta ei ole aina kaunista, eikä määrä korvaa laatua. Ehkä en siis kahlitse blogin kehitystä, vaan annan sen liikkua siihen suuntaan, johon se haluaa mennä. Jos siis viikon päästä sivulle ei enää ilmesty uusia päivityksiä, se ei tarkoita välttämättä sitä, että Taipein yakuzat olisivat minut ryöstäneet. Se on vain tämän blogin kohtalo. Ja kukapa tietää, ehkä kirjoittelen tasaiseen tahtiin kuuden kuukauden ajan.

Yksi yö vain lähtöön on

Laskin aivan itse äsken, kun näin lentolippusen. Ja junalipun, joka on tilattu kännykkään. Niissä lukee, että huomenna 17.30 alkaa matka maailman toiselle äärelle. Välipysäkkinä on ensimmäiseksi Amsterdamn, sitten Taipei, jossa aikaa kuluu viikko. Sieltä päädyn lopulta Sydneyhin.

Olotila on hivenen kummallinen, sillä päällimmäinen huolenaihe on se, miten Sydney taipuu illatiivissa. Luulen kuitenkin, että tajuaminen vaihdon alkamisesta iskee vasta sen jälkeen, kun olen oleillut jo kuukauden Australiassa.

Reppu on pakattu, suurin osa kavereista hyvästelty, joten nyt täytyy alkaa keskittyä siihen, että lentokentällä ei tule heitettyä mitään vitsiä rinkkaan piilotetuista pommeista. KRP:n ja CIA:n hakukoneet varmaan poimivat äskeisen lauseen, ja minua odottaa asemalla poliisisaattue. Toisaalta liikenteen lisääntyessä voin sijoittaa blogiin GoogleAdseja, joilla katan matkustuskuluja.

Tässä ensimmäinen hahmotelma mainospalaksi:

Yksinäinen donitsi Oulussa haluta sinä:

aito donitsi tositarkoitus kanssa.

2x90° – muutoksen haiku

On lähdön hetki,

täysikäännös tyylissä,

nyt vain asiaa.

Kuinka kirjoittaa hyvä blogikirjoitus, osa 3

Riko kaavaa.

Akvaarion neljä seinää

Omaelämäkerrallisessa blogissa on paljon samaa kuin saippuaoopperoissa. Blogin onnistuneisuutta ei välttämättä mitata kirjallisen ilmaisun tasossa tai ajatusten omaperäisyydessä vaan siinä, miten paljon keskustelua se herättää. Kahvipöydän keskustelu siirtyy Salattujen elämien tai Kauniiden ja rohkeiden juonenkäänteisiin sitä helpommin, mitä hullumpia ne ovat. Elävältä hautaaminen, tulipalot ja kuolleista herääminen ovat takuuvarmoja tapoja saada kielenkannat liikkeelle. Tavallinen bloggaaja harvemmin kokee mitään niin dramaattista, joten hänen täytyy keksiä muita keinoja nousta buzzin aallonharjalla.

Tavisbloggarilla, joka kertoo itsestään, on käytännössä kaksi vaihtoehtoa, jos hän haluaa pysyä puheenaiheena: positiivinen tai negatiivinen kiinnostavuus. Positiivinen kiinnostavuus kumpuaa yleensä lukijasta itsestään. Jos kirjoittajalla ja lukijalla on samankaltaiset kiinnostuksen kohteet, lukija suhtautuu myönteisesti bloggaajaan. Esimerkiksi kalastusta harrastava lukija jakaa tiedon kiinnostavista blogeista muiden samanhenkisten ihmisten kanssa.

Positiivinen kiinnostavuus on kuitenkin harvoin yhtä tehokasta kuin negatiivinen, sillä positiivinen perustuu me-hengen luomiseen kirjoittajan kanssa. Negatiivinen kiinnostavuus syntyy taas siitä, että lukija kokee ärsyttävän bloggaajan itselleen vieraana ja muodostaa ryhmän häntä vastaan. Ei siis tarvita kuin tunteita herättävä aihe ja kiistanalainen käsittelytapa, niin negatiivinen word of mouth lähtee kiertämään.

Bimbo-, seksiuros- tai muotiblogit ovat esimerkkejä aiheista, jotka usein laukaisevat negatiivisen kiinnostuksen. Vielä parempi on jos kirjoittaja sattuu olemaan lukijoille ainakin puolituttu. Akvaarion tirkistely muuttuu paljon mielenkiintoisemmaksi, jos osaa ajatuksissaan laittaa hahmolle oikeat kasvot ja maneerit. Kun bloggaaja sitten kävelee kaupungilla vastaan Mr. Big tai vastaava käsipuolessaan, se tuntuu samalta kuin Ridge hyppäisi televisiosta ja tekisi lihaksi ne kirjoitukset, joita itse on niin salaisesti ahminut.

Ulkomaan uutisia

Neljän lapsen pahoinpitely kuohuttaa Englannissa.

keskiviikkona 14:22

Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä joutuivat raa'an pahoinpitelyn kohteeksi Cornwallissa, Lounais-Englannissa. Poliisi epäilee teosta järjestäytynyttä rikollisuutta.

13–10-vuotiaat lapset löydettiin maanantaina harhailemasta vaikeakulkuisessa maastossa lähellä rantaa. Poikia oli pahoinpidelty ilmeisesti rautaputkella. Vanhimman pojan sormi oli leikattu irti.

Kolme sisarusta ja heidän ystävänsä olivat juuri päässeet kesälomalle, kun tapahtumat saivat alkunsa. Uhrien lähipiirin mukaan lapsilla oli tapana viettää aikaa alueen luolastoja tutkien. Kun lapset eivät palanneet syömään, perhe ilmoitti katoamisesta poliisille.

Tapausta tutkiva poliisikomisario on vaitonainen tapauksesta. ”Tämänhetkisten tietojen mukaan lapset leikkivät salapoliisileikkejä ja törmäsivät salakuljettajiin.” Harvaan asuttu rannikko on huumeiden salakuljettajien suosima maahantulopaikka.

Lapset ovat vanhinta lukuun ottamatta päässeet pois sairaalasta.”Viisikko selvisi säikähdyksellä tällä kertaa”, poliisikomisario sanoo. Komisario varoittaa lapsia leikkimästä sankaria ja kehottaa ilmoittamaan epäilyttävästä toiminnasta vanhemmilleen.

Poliisin kaikki voimavarat on nyt suunnattu tekijöiden löytämiseen. Tapaus koskee myös eläinsuojeluviranomaisia, sillä lasten koiraakin kohdeltiin kaltoin.

(VASTAPÄIVÄÄN)

Kuudes aisti

Näkö-, kuulo-, haju-, tunto- ja makuaisti muodostavat ihmisen aistien perusjoukon. Populäärikulttuurissa on metsästetty jo kauan kuudenneksi aistiksi kutsuttua ylimaallista kykyä aistia jotakin, mitä muille ihmisille ei ole edes olemassa. Kaikki kuudennet aistit eivät kuitenkaan ole aivan yhtä toivottavia.

Teräsmiehen röntgenkatse on jokaisen teinipojan unelma – ainakin jos tavoitteena on ura lääketieteen parissa. Onneksi tiedemiehet ovat ratkaisseet Teräsmiehen ja miessukupuolen ongelmat keksimällä kännykkään ohjelman, joka osaa nähdä vaatteiden alle. Samaa ohjelmaa käytetään kuulemma lentokentillä turvatarkastuksissa ja sen tekijä on nykyään miljonääri.

Supersankareiden lisäksi kuudensia aisteja löytyy yllättävän paljon keski-ikäisten naisten, eli arjen sankareiden keskuudesta. Ennustajanlahjat, käsillä parantaminen ja unien tulkinta kertovat toisen maailman aistimisesta. Näyttää siltä, että tämä kyky ei ole samalla tapaa sisäsyntyinen kuin viisi ensimmäistä, vaan se vaatii kaksi X-kromosomia ja vähintään viisikymmentä ikävuotta ennen kypsymistään.

Monilla keski-ikäisillä naisilla on suorastaan pelottava kyky aistia tulevat tapahtumat ja kertoa aistimuksista sitten, kun asia on tapahtunut. Jos siis kuulet sukulaisesi tai perhetuttusi sanovan ”Minä näin tämän muuten unessa viime yönä”, kun he katsovat kymppiuutisia, tiedät että heillä on jotain mitä sinulla ei ole. Älä silti sure, sillä jos olet nainen, on hyvin todennäköistä, että 50. syntymäpäivänäsi unesi alkavat muuttua todeksi. Ja jos olet mies, sinulla saattaa olla viisikymppisenä olla sopivanikäinen vaimo, ja sinustakin alkaa tuntua, näet tulevaisuuteen.

Tylsin kuudensista aisteista taitaa olla tasapainoaisti. M. Night Shyamalanin elokuvallakin olisi saattanut olla erilainen loppuratkaisu, jos se olisi kertonut trapetsitaiteilijasta, jonka terapeutti makaa maassa oikosenaan. ”Minulla on tasapaino” ei kuulosta ihan yhtä iskevältä kuin ”I see dead people.”

Huipulta tipahtanut näyttelijä – hermolomalle

Amatööriteatterista tuttu näyttelijä J. M. Ahola on Vastapäivään-blogin lähteiden mukaan taas vaikeuksissa. Pitkän traagisen putoamisen viimeisiä lukuja kirjoitettiin maanantaina, kun Ahola sai hermoromahduksen.

Riehui tavaratalossa

Ahola nähtiin maanantaina Oulun keskustassa sijaitsevassa tavaratalossa syvästi tuohtuneena. Asiakkaiden mukaan rähjääntyneeltä näyttävä Ahola kiersi liikkeessä päämäärättömästi. Kun rautaosastolta ei löytynyt ilmastointiteippiä, entinen suosikkinäyttelijä vimmastui ja pamautti pitelemänsä maalarinteipin takaisin telineeseen.

Haastettelupyyntöihin Ahola suhtautui penseästi heti tapahtuneen jälkeen. "Ei kommentteja, normi maanantai", hän sanoi ennen kuin poistui paikalta nopeasti. Useat kaupan asiakkaat kertoivat myöhemmin tunteneensa olonsa turvattomaksi.

"Tätä ei teipillä korjata"

"Ainahan sitä toivoo, että nämä eivät sattuisi kohdalle", kertoo nimettömänä pysyttelevä myyjä. Kymmenen vuotta alalla toiminut myyjä tarkasti vahingot, kun Ahola oli lähtenyt. "Sormenjälkihän siihen maalarinteippiin jäi. Sisällä tuntuu silti vielä pahemmalta."

Aholan lähipiiristä kerrotaan, että näyttelijä lähtee kuuden kuukauden hermolomalle Australiaan. Vastapäivään seuraa tilannetta.

Leivänheiton unohdettu taito

Lapsuusvuosien ratto oli käpylehmien lisäksi leipien heitto. Luonto antoi pelivälineet: pintajännityksen ja kivet. Perinteisesti ensimmäistä pomppua ei otettu mukaan vaan laskeminen aloitettiin toisesta. Kolmesta tai neljästä ylöspäin oli jo hyvä tulos. Se, kuinka hyvä heitto ansaitsi selkääntaputuksen riippui olosuhteista. Paras ympäristö oli tyven lampi ja noin viiden sentin mittainen litteä kivi.

Kasvoin ympäristössä, jossa leipäkivien löytäminen ei ollut varmaa. Mummolan läheisen joen rannat eivät olleet kovin kiviset, järvellä sentään onnisti useammin. Kun ensimmäisenä löytyneet litteät kivet oli käytetty, piti alkaa jalankärjellä kääntelemään maahan uponneita ja toivoa, että kivi ei ollut pyramidin muotoinen.

Täydellinen leipäkivi, hiukan kovera ja kyyneleenmuotoinen, ei välttämättä ole paras tulokselliseen leivänheittoon. Sellaisen löytäminen on niin harvinaista, että siinä vaiheessa kun heiton pitäisi lähteä rennosti ja terävästi, kiveä puristaa rystyset valkeina ja tuloksena on mahalasku. Pisin lento saadaan kivellä, joka ei heti iske ulkonäöllään tai ominaisuuksillaan. Sellainen paljastaa erinomaisuutensa vasta neljännen pompun jälkeen. Voidaankin puhua leipäkivien mustista hevosista.

Tämä leipäkivien anteeksiantavuus luo toivoa siitä, että leipäkivet eivät aivan heti lopu kesken. Ahkera heittelijä syytää veteen ehkä kolme kiveä minuutissa, jos mukaan luetaan kivin etsiskely sekä venyttelytauot. Se tekee puolessa tunnissa 90 kiveä. Neliömetrin kokoisessa perushyvässä leipäkivikossa on erään asiantuntijan arvion mukaan 400–500 kiveä. Jos arvioidaan, että intohimoinen leivänheittelijä harjoittelee tasaisesti 3,5 tunnin viikkovauhdilla, hän kuluttaa viikossa melkein yhden neliömetrin. Harva ranta on kuitenkin niin pieni, että kesässä ehtisi kokonaisen rannan kuluttaa tyhjiin.

Kuvatunkaltaisilla harjoitusminuuteilla harrastaja voi myös harkita räätälöidyn kivikuorman tilaamista. Luultavaa kuitenkin on, että puolikin tuntia päivässä riittää siihen, että järkäle kuin järkäle muuttuu mestarin käsissä kivikunnan sammakoksi, ja oma kotiranta tarjoaa ihan tarpeeksi välineitä.

Todellisen herkuttelijan kuitenkin tunnistaa siitä, että heittojensa lomassa hän laittaa talteen löytämänsä valioyksilöt ja käyttää ne pyhäpäivinä tai silloin kun naapurimökin isäntä sattuu laiturilla nauttimaan ilta-auringosta.

Viisi syytä siihen, miksi listaukset ovat niin ärsyttäviä

1. Listaukset yksinkertaistavat käsiteltyä asiaa, ja kohtien lukumäärä on usein mielivaltainen.

2. Listan kohdat liittyvät liian löyhästi toisiinsa tai ne toistavat samaa asiaa.

3. Joskus listauksien yhteydessä on typeriä mainoksia.

4.Yleensä listan eri kohdissa käsitellään samaa asiaa vähän eri sanoin.

5. Viimeiseksi ja ensimmäiseksi asetetaan useimmiten mielenkiintoisin väittämä, jolla kiinnitetään lukijan huomio ja jätetään hyvä loppuvaikutelma.

Kuinka kirjoittaa hyvä blogikirjoitus

Kirjoita lyhyesti.

Uuteen suuntaan

Kaksi viikkoa on pitkä aika.

Kahdessa viikossa ehtii tehdä kaiken sen, mitä on suunnitellut tekevänsä viimeiset pari vuotta. Paitsi, että viikonloput on varattu täyteen jo viime lomakaudella, ja pientä tekemistä ilmaantuu odottamattomista suunnista. Nykyihminen on kehittynyt olemaan kiireinen vapaa-ajan keskellä. Vapaa-aikakaan ei enää ole vapaata, se on laatuaikaa.

Kahdessa viikossa oppii uimaan koiraa yli seitsemän metriä. Kahdessa viikossa pakkaa elämän hetkeksi laukkuun, eikä unohda mitään tärkeää kotiin. Silti kun ovi painuu kiinni, alkaa tuntua, että jokin jäi kesken: levy jäi päälle, ikkuna auki tai viesti vastaamatta. Avainten pitää olla taskussa, vaikka toisella puolen maailmaa niillä ei avaa mitään. Tai mistäpä minä tiedän, lähtöön on vielä kaksi viikkoa.

Tämä blogi kertoo väärään suuntaan kiertävästä auringosta ja hetkistä, jolloin taivaankappaleemme suunta ei enää ole väärä, vain erilainen. Se on kertomus kuuden kuukauden opiskelijavaihdosta Newcastlen yliopistossa, Australiassa. Tämä blogi on tarkoitettu sukulaisille, ystäville ja tuntemattomille.

Kaksi viikkoa on pitkä aika, kuusi kuukautta lyhyt.