Sykloni koputtaa aina kahdesti

Tropiikissa sadekausi tarkoittaa sadekautta.

Viisi yötä Fidzillä on nyt takana ja viisi on edessä. Tänä aamuna näimme ensimmäistä kertaa vilauksia auringosta ja sinisestä taivaasta. Sitä ennen taivas on ollut tasaisen harmaa, ja rajut sadekuurot ovat vuorotelleet tavallisten sadekuurojen kanssa.

Saavuttuamme Fidzille hyppäsimme Simonin kanssa taksiin ja ajoimme lähelle Smuggler's Covea, lähes täysin tyhjään hotelliin, jonka nimi on JetSet Accommodation. Tim oli varannut meille huoneen 85 dollarin hintaan. Euroissa se tekee noin neljäkymmentä, mikä ei ole kovin paljon kun sen jakaa vielä kolmella.

Päätimme viettää aikamme Fidzillä Yasawa-saarilla, jotka ovat saariryhmä lähellä pääsaarta. Sieltä ajattelimme löytävämme pitkät valkoiset rannat ja palmupuut, joiden alla voisimme siemailla coktailejamme. Kirjoitan matkamme etapeista tarkemmin myöhemmin, mutta nyt sanottakoon, että erinäisten vaiheiden löysimme paratiisisaaren. Ikävä kyllä aurinko ei vielä ollut löytänyt sitä.

Matkaseura on kuitenkin ollut nautittavaa, eikä säätila enää harmita minua. Eräänä päivänä meille ilmoitettiin, että sykloni on seuraavien päivien aikana liikkumassa Fidzin yli ja odotettavissa olisi myrskytuulia. Luvassa oli siis jännitystä ja hyvä tarina jälkipolville. Harmillisesti kävi, kuten hyvien tarinoiden kanssa usein käy – ne eivät ilmoita tulostaan kahta päivää aikaisemmin.

Niinpä oikea sykloni ei pyyhkäissytkään ylitsemme, vaan pelkästään kovat tuulet piiskasivat meren vaahtopäiksi ja keskeyttivät venekuljetukset saarten välillä. Nyt olemme ensimmäistä päivää jumissa eräässä lomakohteessa, mutta emme voi valittaa, sillä se on yksi parhaista, joilla olemme pysähtyneet. Aiemmin päivällä otin päiväunet, kun iltapäivän sateet kulkivat ylitsemme. Tähänastinen loma on ollut siis sanalla sanoen lomaa: ei kiireitä, ei velvollisuuksia, eikä stressiä.

Saapuminen Fidzille

Newcastle jäi aamulla taakse. Aurinko paistoi viistosti silmiin, ilma oli lämmin aamusta asti ja Australia näytti parhaita puoliaan. Olin kuin kuolemaantuomittu vanki, joka näkee kauniita maisemia viimeistä kertaa. Värit olivat elävämmät, ja kesän valo täytti auton.

Hyvästelin Dylanin, kämppikseni, joka reilusti heitti minut ja Simonin asemalle. Junassa minulle tuli ensimmäistä kertaa tunne siitä, että nyt mennään lomalle. Lähtemisen surun peittosi lähtemisen riemu. Minulla tulee vielä ikävä Newcastlea, ehkä pikemminkin kuin arvaankaan, mutta nyt tuo mieliala on takana päin.

Lento meni hyvin ja saavuimme Fidzille vähän ennen kuutta iltapäivällä. Turvatarkastuksessa vähän jännitti, sillä minulla oli tuliaisia Australiasta, joita ei ehkä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan saisi kuljettaa mukana.Tullitarkastuksessa mies pysäytti kannettavan laukkuni ja käski avaamaan sen. Siellä minulla ei kuitenkaan ollut mitään karanteeniin kuuluvaa – tai niin luulin. Tullimies kaivoi laukun pohjalta omenan, jota en tietenkään olisi saanut viedä Fidzille. Hän heristi sormeaan ja keräsi hedelmän parempaan talteen.

Fidzillä olikin sitten suloisten jälleennäkemisten aika. Tim odotti meitä Jetset Accommodationilla, jossa meillä oli huone yhdeksi yöksi. Hinta yöltä taisi olla 85 Fidzin dollaria, eli noin 40 euroa. Jaettuna kolmella se on varsin siedettävä.

Huomenna suuntaamme Blue Lagoonille. Siirtymiset saarten välillä ovat ilmeisesti aika kalliita, mutta asumisen ja syömisen pitäisi olla kohtuu halpoja. Ehkä sieltä löydämme paratiisin, jossa hengähtää hetkisen.

Päivän mietelauseet

Koti-ikävä ei voi iskeä, jos on jo kotona.

Tänään tuntui melkein ensimmäisen kerran, että olisi ihan kiva palata Suomeenkin. Se johtunee siitä, että huomenna jätän tämän asunnon, jota olen kutsunut kodiksi. Huomenna minusta tulee jälleen lomalainen ja elän juuretonna, kunnes astun takaisin Suomen maankamaralle.

Opettajuus on tila, jossa etenemisen illuusio johtuu muiden liikkumisesta.

Hyvästelin toista kertaa latinanopettajani ja hän mainitsi, miten ihmiset ilmaantuvat hänen elämäänsä ja jatkavat sitten matkaansa. Ehkä se on opettajan osa.

Viimeisiä viedään

Elämä Australiassa on pikku hiljaa pistetty pakettiin. Tänään kävin viimeisen kerran kaupungissa ja tyhjensin tilin rahoista ja muutin ne Fidzin dollareiksi. Samalla lopetin tilin. Simon vei pyöränsä takaisin Hamiltonissa asuvalle pyörämiehelle ja sai rahansa takaisin.

Junassa laskimme: viimeinen kerta Newcastlen asemalla, viimeinen kerta Civicillä, viimeinen Wichamilla. Aurinko paistoi ja ilma oli kuin linnunmaitoa. Kotijuna-asemalla tajusin, että näen kotitaloni katon kaukaisuudessa. Heilutin sille.

Pesin myös viimeisen kerran pyykkiä. Muut tavarat huoneessa on levitelty ympäriinsä pakkaamisen esiasteessa. Omelettia ei voi tehdä rikkomatta munia, eikä pakata voi ilman sekasortoa. Huomenna sanon sanan ja järjestys toivottavasti nousee epäjärjestyksestä.

En muista, olenko ilmoittanut tarkkaa suunnitelmaa seuraavalle puolelletoista kuukaudelle. Keskiviikkona suuntaamme Simonin kanssa Fidzille kymmeneksi päiväksi. Tapaamme siellä Timin, joka meni sinne jo vähän alle viikko sitten. Rantaloman jälkeen Tim lähtee isänmaan syleilyyn ja Simon ja minä jatkamme Uuteen-Seelantiin. Viidennentoista päivän tienoilla Simonkin kuulee kotimaan kutsun, ja minä jään Etelä-Saarelle joulukuun 29. päivään asti.

Kotona olen uudenvuoden aattona noin kello 23, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Siitä onkin kätevä suunnata kaupungille juhlimaan vuoden vaihtumista. Torilla tavataan.

p.s.

En ole varma, pääsenkö Fidzillä nettiin, joten Vastapäivään-blogin hiljaiselo ei välttämättä tarkoita sitä, että puolisotilaallinen juntta olisi kaapannut minut. Välttämättä.

Towers of Midnight -arvio (ei sisällä spoilereita)

En muista, milloin olisin ollut niin innostunut kirjaa ostaessani kuin pari viikkoa sitten, kun näin kaupassa viimein Ajan pyörän 13. englanninkielisen osan, Towers of Midnightin. Kuten kaikki asialle vihkiytyneet tietävät, Brandon Sanderson pestattiin viimeistelemään sarja, kun Robert Jordan siirtyi ajasta ikuisuuteen.

Joidenkin irvileukojan mukaan sarjan nimeksi sopisi paremmin Waste of Time, mikä sopii kyllä eräiden sarjan kirjojen nimeksi. Itse kuuntelin erinomaiset englanninkieliset äänikirjat läpi putkeen, mikä teki keskivälin kirjoista mukaansatempaavia. Totta kuitenkin on, että monet kirjat ovat täynnä haahuilua, politikointia ja palmikon kiskomista. ToMin tahti on kuitenkin paikoin sen verran päätähuimaava, että samaa ei voi sanoa tästä osasta.

Kahdentoista kirjan aikana ehtii keriä auki jos minkämoista juonikuvioita ja Sandersonin osaksi on langennut solmia ne yhteen. Paikoin vanhoihin arvoituksiin annetaan vastaus vähäisen pohjustuksen jälkeen, mikä tuntuu hivenen pettymykseltä. Toisaalta on palkitsevaa viimein nähdä, mitä lopulta tapahtuu.

Kirja keskittyy pääasiassa Perrinin ja Matin seikkailuihin. Itse en koskaan ole välittänyt Perrinin hahmosta, enkä hänen suhteestaan Faileen. Mat kuitenkin pelastaa kirjan. Harmi vain, että jotkut tapahtumat tuntuvat saavan loppunsa aivan liian nopeasti, varsinkin kun niitä pantataan viimeisiin lukuihin asti.

En ole perehtynyt tarpeeksi kirjan maailmaan, jotta voisin tarjota tarkkoja analyyseja siitä, mitä uutta tietoa ToM tarjoaa. Minulle se tarjosi kuitenkin jännittävän lukuelämyksen, joka sai minut tuntemaan oloni taas teini-ikäiseksi. Nostan hattua Sandersonille, joka on onnistunut jatkamaan sarjaa ja olemaan uskollinen faneille ja maailmalle.

Ruohonleikkuri ja herrasmies

Australian maitofarmeilla kasvaa kohteliaita miehiä. Latinanopettajani osoitti todeksi sen, mitä olen ajatellut australialaisista alusta asti. He ovat ystävällistä kansaa.

Kerroin pari viikkoa sitten, kuinka samainen herrasmies tarjosi koko latinanryhmälle illallisen tapas-ravintolassa. Samana iltana hän kysyi, olenko löytänyt töitä Australiasta. Vastasin, että en ole löytänyt enkä ole niin hanakasti etsinytkään.

Lopulta hän kutsui minut pienelle maatilkulleen puolitoista tuntia Newcastlesta takamaille päin. Tänään hän haki minut autollaan kotini edestä ja ajoimme sateisen harmaan taivaan alla kohti Wollambita. Ohjelmassa oli pieniä hanttihommia ja sateenkaaren päässä vähän taskurahaa.

Autossa latinanopettajani kyseli minulta Suomesta ja kertoi itsestään. Keskustelu oli vaivatonta ja pakottamatonta. Perillä meitä odotti vuorten lomaan rakennettu iso mökki ja pari aaria nurmikkoa. Bernie näytti minulle, miten päältä ajettava ruohonleikkuri toimii ja aloin niittää korsia.

Tihkusade ei uhkauksista huolimatta yltynyt rankkasateeksi. Moottorista puhaltava ilma lämmitti mukavasti koleassa ilmassa. Pyörittelin konetta pari tuntia samalla kun Bernie huhki työnnettävän ruohonleikkurin kanssa.

Opettajallani oli ilmeisesti tapaaminen Newcastlessa illalla, joten jotakuinkin kolmen tunnin jälkeen laitoimme hanskat naulaan. Hän heitti minut takaisin kotiin ja antoi pari seteliä vaivanpalkaksi.

Rahaa enemmän minua lämmitti miehen aitous. Ei hän tarvinnut minua leikkaamaan nurmikkoa. Hän halusi vain auttaa köyhtyvää matkamiestä.

Erään aikakauden loppu

Takaisin tuleminen ei ole ongelma. Lähteminen on. Eikä edes oma lähtemiseni vaan vaihtokavereiden kaikkoaminen.

Eilen juhlimme Timin lähtemistä. Hän suuntaa Fidzille tänä yönä, ja minä ja Simon seuraamme perässä ensi keskiviikkona. Tänään hengailimme viimeisen kerran porukalla. Viimeisen kerran. Se kuulostaa niin lopulliselta. Ehkä voisin sanoa toistaiseksi viimeisen kerran.

Hyvää matkaa, Tim! Kauniin ystävyytemme kunniaksi kirjoitin sinulle runon. Vastapäivään-blogi julkaisee sen kokonaisuudessaan. Toisin kuin Vesa Keskinen otan riskin ja kirjoitan sen suomeksi.

Pieni runo Timille

Alusa oli Newcastle, kylymä ja pimiä
se olis ollu vielä kylymempi
iliman Timiä

Sitte tuli kevät, täynnä aurinkua ja hikiä
se olis ollu vielä hikisempi
iliman Timiä

Turriystävämme, osa 3

Kaikkeen tottuu. Jopa torakoihin.

Kun näin ensimmäisen torakkani talossa, kuljin seuraavat päivät katse tiukasti lattiassa. Laitoin valot päälle ja tarkistin kylpyhuoneen laatat kovakuoristen varalta ennen huoneeseen astumista. Siipiään räpyttelevä torakka aiheutti viikon painajaisunet ja parin kilon laihtumisen, koska en uskaltanut mennä jääkaapin lähelle.

Viime viikolla astuin viimein yhden otuksen päälle. Eikä se tuntunut niin pahalta kuin kuvittelin. Pyydystin myös yhden vipeltäjän huoneestani, joka siihen asti oli ollut torakatonta aluetta. Neljän ja puolen kuukauden jälkeen olin oppinut elämään näiden iljettävien otusten kanssa.

Itse asiassa kylpyhuoneen kulmassa makoilee tälläkin hetkellä eräs sympaattinen torakanraato. Minun pitäisi varmaan tehdä asialle jotakin. Mutta olen nykyään niin sinut torakoiden kanssa, että se ei haittaa minua. Minun ei tarvitse todistaa itselleni mitään koskemalla sen niljaista, kitiinistä kuorta, joka raksahtelee ja poksahtelee tai sen heiluvia tuntosarvia tai sätkiviä jalkoja, joista ei koskaan voi päätellä, onko otus oikeasti kuollut vai odottaako se vain minua.

Ahola lopetti kautensa tyylikkäästi

Newcastle. 14.11.2010

Newcastlen yliopistossa yhden kauden pelannut Ahola takoi viime yönä viimeiset tehopisteensä. Tehot 2 +1 (kaksi kommentaaria ja yksi essee) eivät nosta häntä kovin korkealle tehtyjen töiden määrässä, mutta määrä ei aina korvaa laatua.

Aholan pelasi koko kauden tasaisesti. Huippusuorituksiin hän ei kuitenkaan yltänyt.

–Pelityyli on hyvin erilainen tällä puolen maailmaa, Ahola kertoo.

Tiukan pelirupeaman jälkeen joukkueen suomalaisvahvistus aikoo rentoutua ennen suuntaamista kesäleirille. Vuorossa on kirjan lukemista, piirtämistä ja loikoilua.

–Hyvältähän se tuntuu. Nyt voi vaan naattia, Ahola sanoo.

Melkein koko ikänsä pelannut Ahola aikoo siirtyä eläkkeelle vuoden sisällä. Nähtäväksi jää, ovatko puheet vain sanahelinää.

Kokoelma viimeisiä

Viimeinen kerta kun paikkaan pyörän renkaan, viimeinen kerta kun maksan tästä talosta vuokraa, viimeinen essee, viimeinen kerta kun pesen vaatteeni kylmällä vedellä. Kun vaihto-opiskelu alkaa lähetä loppuaan, päivät täyttää kokoelma viimeisiä. Jotkut niistä ovat myönteisiä, jotkut saavat minut tuntemaan, etten halua vielä lähteä.

Asun Leonora Pdella enää kaksi viikkoa. Kun tulin, ajattelin, että olen täällä joulukuun loppuun asti. Nyt puolestatoista kuukaudesta on tullut pari lyhyttä viikkoa. Olen silti tyytyväinen suunnitelmiin, jotka olemme tehneet. Fidzillä lomailu on varmasti sopiva tapa rentoutua ennen paluuta arjen vastuiden pariin. Ehkä sisälläni asuva esiteini löytää viimein ihailemansa Robinsoe Crusoe -saaren.

Tänään palautin viimeisen ison esseen. Tänään muokkasin myös viimeisen palautettavan tehtävän melkein valmiiksi. Sen jälkeen laitoin koulukirjat sivuun, nostin jalat parvekkeen sohvan käsinojalle ja aloin lukea kirjaa. Kirja ei ollut mikä tahansa kirja, vaan edellämainitun esiteinin hartaasti odottama Ajan Pyörän 13. englanninkielinen osa, Towers of Midnight. Siitä enemmän myöhemmin.

Kun pidin lukemisesta taukoa, kaivoin esiin piirtolehtiön ja kokeilin, joko olen oppinut piirtämään. Kun huomasin, että taito ei ole maagisesti kasvanut, katsoin tietokoneelta How I Met Your Motheria. Noin kuuden jakson jälkeen aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta.

Aurinko laskee. Lämmintä on vielä 23 astetta, mikä päivän kuumuuden jälkeen tuntuu miellyttävältä. Olen istunut parvekkeella koko päivän. Ilman huolia, ilman kiirettä. Viimeistä kertaa.

Tarkemmin ajateltuna ehkä teen saman uudestaan huomenna.

Matkasuunnitelmia

Aika Newcastlessa alkaa käydä vähiin. Lämpötila huitelee 25 asteen paremmalla puolella (lukija saa itse päättää, kumpi on parempi) ja aurinko pilkottaa pilvien välistä. Kouluhommista jäljellä on enää lyhyehkö latinan essee ja Vergilius-kommentaari. Palautuspäivä on perjantaina, minkä jälkeen koittaa katkeransuloinen vapaus.

Kotiin olen tulossa yhä 31.12. Juuri ajoissa juhlimaan uuttavuotta. Sitä ennen tarkoituksena on lähteä käymään Fijillä ja Uudessa-Seelannissa. Matkaan lähtee kaksi saksalaista, tällä kertaa Simon ja Tim. Lähdemme 23. päivän tienoilla Fijille, jossa hulluttelemme pari viikkoa.

Noin 4. päivä joulukuuta lennämme Simonin kanssa Uuteen-Seelantiin, jossa kiertelemme yhdessä viikon ajan ennen kuin Simon lentää takaisin isänmaahansa. Tim tosiaan lähtee jo joulukuun alussa takaisin Saksaan. Itse jatkan matkustelua omillani parin viikon ajan ennen kuin palaan joulun jälkeen Sydneyhin, josta lennän kotiin.

Pankkitii näyttää vielä vihreää, joten matkasuunnitelmien pitäisi onnistua. Ehkäpä yritän löytää Uudesta-Seelannista jotain hanttihommaa, jolla lihotan kukkaroani. Yhtä kaikki kohta Newcastle ja Australia jää taakse, mikä on aika surullista, mutta edessä on silti puolitoista kuukautta aikaa kerätä kivoja kokemuksia vyön alle.

Arvoituksia

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, lauloivat jo antiikin roomalaiset. Muutama asia on askarruttanut minua viime päivinä. Ensimmäinen niistä on: kuka oikeastaan asuu naapurissa?

Alussa luulin, että siellä asuu pariskunta, jolla on alle kolme tai tasan kolme lasta. Mies näytti ihonväriltään enemmän maorilta kuin australialaiselta. Naisella on käsittääkseni tummat hiukset. Kuulostaa yksinkertaiselta.

Trampoliinissa hyppivien lapsien lukumäärä ja ikä vaihtelee. Heidän ihonvärinsä vaihtelee. Joku voisi sanoa, että ehkä myös lapset vaihtelevat, mutta se kuulostaisi liian yksinkertaiselta.

Valkoinen mies ajaa naapurissa nurmikon, tumma mies ilmaantuu joskus takapihalle rentoutumaan, maorimies silloin tällöin huutaa vaimolleen. Talon nainenkaan ei pysy samana. Joskus hän on tummaihoinen, joskus valkoinen, joskus hän puhuu erilaisella aksentilla.

Toinen arvoitus on klassikko: Isä ja poika ajavat autolla. He joutuvat autokolariin, jossa isä kuolee välittömästi. Poika tarvitsee leikkaushoitoa, mutta kun hän saapuu sairaalaan, kirurgi vilkaisee poikaa ja sanoo: ”En voi leikata, hän on poikani.” Miten tämä on mahdollista?

Olen kysynyt tätä monilta, mutta kukaan ei vielä ole suoraan antanut virallista vastausta. Olen kuullut teorioita aikahypyistä, avaruuden muukalaisista, sairaaloissa vaihdetuista vauvoista, homopareista (mikä nykyään taitaa olla ihan hyväksyttävä selitys) ja kaikesta enemmän tai vähemmän hullunkurisesta.

Suomen sijamuotojen etymologiaa

Suomen sijamuotojen opettely käy keskivaikeasta työstä. Adessiivit, elatiivit ja muut iivit menevät väkisinkin sekaisin. Onneksi on olemassa eräs taikasana, joka auttaa muistamaan, mihin suuntaan mikäkin iivi viittaa: etymologia.

Kieliopilliset sijat, eli nominatiivi, akkusatiivi, genetiivi ja partitiivi, ovat varsin helppoja muistaa sellaisenaan. Paikallissijat sen sijaan ovat monimuotoisempia ja tuntuvat koostuvan samankaltaisista osasista. Seuraavassa on lyhyt kuvaus sijamuotojen nimitysten etymologiasta.

Paikallissijat

Olosijat

inessiivi, -ssA
adessiivi , -llA
essiivi, -nA

Yhteistä olosijojen nimille on se, että niiden vartalo tulee latinan essere-, eli olla-verbistä. Sijamuodon nimen alku sen sijaan tulee latinan prepositioista. Niinpä inessiivi (in + essere) tarkoittaa sananmukaisesti jonkin sisässä olemista, adessiivi (ad + essere) taas jonkin luona olemista. Essiivi (essere) taas tarkoittaa jonakin olemista.

Suuntasijat

Tulosijat

illatiivi (esim. taloon)
allatiivi (-lle)
translatiivi (-ksi)

Erosijat

elatiivi (-stA)
ablatiivi (-ltA)

Yhteistä suuntasijoille on se, että niiden vartalo tulee latinan ferre-verbistä, eli viedä-verbistä. Latiivi-nimetys johtaa verbin partisiipin perfektivartalosta latumista. Samoin kuin olosijoissa myös suuntasijoissa sijamuodon alku tulee latinan prepositioista.

Illatiivissa (in + latum) ja allatiivissa (ad + latum) prepositiot ovat samoja kuin edellä kuvatuissa. Prepositioiden konsonantit assimiloituvat verbivartaloon. Translatiivin nimitys puolestaan tulee preposiosta trans (yli). Muutos käsitettäneen siis abstraktiksi siirtymiseksi.

Erosijojen prepositiot ovat ex ja ab. Niiden merkitys käy ilmi suomalaisista sijoista.

Yhteenvetona voidaan siis sanoa, että -latiivi-loppuiset sijamuodot ilmaisevat liikettä, kun taas -essiivit staattista olotilaa.

Vajaakäyttöiset sijat

abessiivi, -ttA
komitatiivi, -ine + possessiivisuffiksi
instruktiivi, -n (esim. käsin)

Abessiivi (ab + essere) on samantapainen kuin olosija, joskin oleminen tässä tapauksessa on jonkin puuttumista. Komitatiivin juurena on latinan sana comes, joka merkitsee seuralaista. Instruktiivin takana on instruere-, eli rakentaa-verbi.

Jos ymmärtää hivenen sanansisäistä rakennetta, sijamuotojen nimet ovat toivottavasti helpompia muistaa. Ehkä tämä lyhyt katsaus auttaa jotakuta, joka on paininut samojen ongelmien kanssa kuin minä aikoinaan.

Sijamuotopuoli

Vieraalla maalla kielikorva alkaa pakostakin vähän heittää. Suomea puhun melkein joka päivä ja uutis- ja hupiannokseni hankin suomalaisten iltapäivälehtien sivuilta. Joskus silmään sattuu otsikoita, jotka sattuvat sydämeen.

Suomen kieliopin opintojaksosta on jo jonkin verran aikaa, mutta seuraavissa kahdessa otsikossa on minusta jotakin kummallista.

”Suomalaisten kukkaro keveni peleistä yli 40 miljoonalla” -MikroPC

Miksi kukaan pitäisi pelejä lompakossaan?

”Kissa tapettiin kuivausrumpuun” -YLE

Tämä on vähän kinkkisempi. Kuivausrumpu tässä tilanteessa lienee ollut enemmän väline kuin tapahtumapaikka, joten sanoisin saman adessiivillä, eli ”kuivausrummulla”.

Tapaksia ja juustokakkua

Eilen toinen latinanopettajistani oli niin herrasmies, että kustansi koko latinanryhmälle illallisen paikallisessa tapas-ravintolassa. Se taisikin olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun olen saanut syödä hyvää ruokaa. Muuten olen joutunut elämään omilla keitoksillani, jotka olen saanut alas vain siitä syystä, että minä olen ollut niiden kokki.

Illallinen oli siis onnistunut ja ryhmän nuorempien jäsenien kanssa siirryimme kaupunkiin. Beaumont Streetin ravintolassa muut tilasivat keksin, mutta minä ajattelin juhlistaa koulun loppumista juustokakulla. Yhdeksän dollarin kakunpalanen osoittautui kunnioitettavaksi vastustajaksi, ja loppuillan taistelin kasvavaa makeaällötystä vastaan.

Lopuksi kolmas ryhmämme jäsen huomasi, että hän oli kadottanut lompakkonsa jossakin ravintolan ja juna-aseman välillä. Näköjään tavaroiden hukkaaminen on uusinta huutoa täällä Newcastlessa. Toivottavasti minä en lähde tuohon muotiin mukaan.

Tim vastaan maailma

Joinakin päivinä ei kannata astua ulos ollenkaan. Toisina se on sen arvoista vain senkin takia, että näkee, että joskus olisi suotavampaa vain jäädä sänkyyn.

Tim kuvaili minulle viimeisintä viikkoaan huonoimpanaan Australiassa. Kaikki alkoi siitä, kun hän hukkasi puhelimensa – sohvalla istuessaan. Omien sanojensa mukaan hän istui Big Brother -talonsa olohuoneessa iPhonensa kanssa eräänä torstai-iltana, minkä jälkeen puhelin on ollut kadoksissa. Ihmettelin perjantaina, miksi Tim ei vastaa viesteihin tai soittoihin, kun puhelin selvästi hälyttää.

Ilmeisesti puhelin oli värinähälytyksellä, joten soittoäänen perusteella sitä ei ole löydetty. Ensimmäisinä päivinä Tim etsi talon läpikotaisin ja soitti siihen keskellä yötä, jotta surina paljastaisi sen olinpaikan. Omien sanojensa mukaan hän kuuli jotakin jostakin, mutta itse puhelinta ei vielä ole löytynyt. Ja kun iPhonen akku loppuu, sammuu viimeinenkin toivonkipinä sen löytämisestä.

BB-talossa asuu toistakymmentä ihmistä, joten joku pitkäkynsi on saattanut käyttää tilaisuutta hyväkseen. Vuokraisännän kanssa Tim tarkisti valvontakameroiden kuvat, mutta ne olivat liian rakeisia. Mitään hyödyllistä ei isoveljen valvonnasta ole siis koitunut.

Joskus elämä potkii päähän. Joskus sen tekee katukivetys. Eilinen oli sateisin päivä täälläoloaikanani, ja yliopiston kävelytiet lainehtivat vedestä. Olin Timin seurana, kun hän tulosteli koulutöitään, jotka hänen piti palauttaa ennen viittä. Kun pääsimme tietokoneluokkaan asti, kello oli puoli viisi.

Päivän suunnitelma oli oikeastaan varsin yksinkertainen: tulosta raportti ja palauta se laatikkoon. Ensiksi mainittu ei onnistunut, sillä kummallakaan meistä ei ollut tarpeeksi rahaa tulostustilillämme. Kello läheni viittä, kun Tim lähti juoksemaan kirjastoon, jossa hän voisi ladata lisää varoja tililleen. Timin olisi pitänyt ymmärtää, että sisäliikuntakengissä juokseminen muutaman sentin vesipedin päällä ei pääty hyvin.

Katukivetys siis mottasi Timille mustan silmän, asuintalo varasti hänen puhelimensa ja kaikki muutkin elottomat asiat tuntuivat olevan häntä vastaan. Odotan innolla, mitä tänään tapahtuu. Ehkä oksa putoaa hänen päähänsä, pesukone pihistää hänen kannettavan tietokoneensa ja valvontakamerat kuvaavat hänet raivoamassa pesukoneelle karahka kädessään ja hänestä tulee Youtuben uusin nettijulkimo.