Australian maitofarmeilla kasvaa kohteliaita miehiä. Latinanopettajani osoitti todeksi sen, mitä olen ajatellut australialaisista alusta asti. He ovat ystävällistä kansaa.
Kerroin pari viikkoa sitten, kuinka samainen herrasmies tarjosi koko latinanryhmälle illallisen tapas-ravintolassa. Samana iltana hän kysyi, olenko löytänyt töitä Australiasta. Vastasin, että en ole löytänyt enkä ole niin hanakasti etsinytkään.
Lopulta hän kutsui minut pienelle maatilkulleen puolitoista tuntia Newcastlesta takamaille päin. Tänään hän haki minut autollaan kotini edestä ja ajoimme sateisen harmaan taivaan alla kohti Wollambita. Ohjelmassa oli pieniä hanttihommia ja sateenkaaren päässä vähän taskurahaa.
Autossa latinanopettajani kyseli minulta Suomesta ja kertoi itsestään. Keskustelu oli vaivatonta ja pakottamatonta. Perillä meitä odotti vuorten lomaan rakennettu iso mökki ja pari aaria nurmikkoa. Bernie näytti minulle, miten päältä ajettava ruohonleikkuri toimii ja aloin niittää korsia.
Tihkusade ei uhkauksista huolimatta yltynyt rankkasateeksi. Moottorista puhaltava ilma lämmitti mukavasti koleassa ilmassa. Pyörittelin konetta pari tuntia samalla kun Bernie huhki työnnettävän ruohonleikkurin kanssa.
Opettajallani oli ilmeisesti tapaaminen Newcastlessa illalla, joten jotakuinkin kolmen tunnin jälkeen laitoimme hanskat naulaan. Hän heitti minut takaisin kotiin ja antoi pari seteliä vaivanpalkaksi.
Rahaa enemmän minua lämmitti miehen aitous. Ei hän tarvinnut minua leikkaamaan nurmikkoa. Hän halusi vain auttaa köyhtyvää matkamiestä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Australia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Australia. Näytä kaikki tekstit
perjantai 19. marraskuuta 2010
torstai 11. marraskuuta 2010
Kokoelma viimeisiä
Viimeinen kerta kun paikkaan pyörän renkaan, viimeinen kerta kun maksan tästä talosta vuokraa, viimeinen essee, viimeinen kerta kun pesen vaatteeni kylmällä vedellä. Kun vaihto-opiskelu alkaa lähetä loppuaan, päivät täyttää kokoelma viimeisiä. Jotkut niistä ovat myönteisiä, jotkut saavat minut tuntemaan, etten halua vielä lähteä.
Asun Leonora Pdella enää kaksi viikkoa. Kun tulin, ajattelin, että olen täällä joulukuun loppuun asti. Nyt puolestatoista kuukaudesta on tullut pari lyhyttä viikkoa. Olen silti tyytyväinen suunnitelmiin, jotka olemme tehneet. Fidzillä lomailu on varmasti sopiva tapa rentoutua ennen paluuta arjen vastuiden pariin. Ehkä sisälläni asuva esiteini löytää viimein ihailemansa Robinsoe Crusoe -saaren.
Tänään palautin viimeisen ison esseen. Tänään muokkasin myös viimeisen palautettavan tehtävän melkein valmiiksi. Sen jälkeen laitoin koulukirjat sivuun, nostin jalat parvekkeen sohvan käsinojalle ja aloin lukea kirjaa. Kirja ei ollut mikä tahansa kirja, vaan edellämainitun esiteinin hartaasti odottama Ajan Pyörän 13. englanninkielinen osa, Towers of Midnight. Siitä enemmän myöhemmin.
Kun pidin lukemisesta taukoa, kaivoin esiin piirtolehtiön ja kokeilin, joko olen oppinut piirtämään. Kun huomasin, että taito ei ole maagisesti kasvanut, katsoin tietokoneelta How I Met Your Motheria. Noin kuuden jakson jälkeen aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta.
Aurinko laskee. Lämmintä on vielä 23 astetta, mikä päivän kuumuuden jälkeen tuntuu miellyttävältä. Olen istunut parvekkeella koko päivän. Ilman huolia, ilman kiirettä. Viimeistä kertaa.
Tarkemmin ajateltuna ehkä teen saman uudestaan huomenna.
Asun Leonora Pdella enää kaksi viikkoa. Kun tulin, ajattelin, että olen täällä joulukuun loppuun asti. Nyt puolestatoista kuukaudesta on tullut pari lyhyttä viikkoa. Olen silti tyytyväinen suunnitelmiin, jotka olemme tehneet. Fidzillä lomailu on varmasti sopiva tapa rentoutua ennen paluuta arjen vastuiden pariin. Ehkä sisälläni asuva esiteini löytää viimein ihailemansa Robinsoe Crusoe -saaren.
Tänään palautin viimeisen ison esseen. Tänään muokkasin myös viimeisen palautettavan tehtävän melkein valmiiksi. Sen jälkeen laitoin koulukirjat sivuun, nostin jalat parvekkeen sohvan käsinojalle ja aloin lukea kirjaa. Kirja ei ollut mikä tahansa kirja, vaan edellämainitun esiteinin hartaasti odottama Ajan Pyörän 13. englanninkielinen osa, Towers of Midnight. Siitä enemmän myöhemmin.
Kun pidin lukemisesta taukoa, kaivoin esiin piirtolehtiön ja kokeilin, joko olen oppinut piirtämään. Kun huomasin, että taito ei ole maagisesti kasvanut, katsoin tietokoneelta How I Met Your Motheria. Noin kuuden jakson jälkeen aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta.
Aurinko laskee. Lämmintä on vielä 23 astetta, mikä päivän kuumuuden jälkeen tuntuu miellyttävältä. Olen istunut parvekkeella koko päivän. Ilman huolia, ilman kiirettä. Viimeistä kertaa.
Tarkemmin ajateltuna ehkä teen saman uudestaan huomenna.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Non scholae sed vitae
Australialaisten yliopiston arvostelusysteemi eroaa varsin paljon suomalaisesta. Ensinnäkin kurssin osasten painotus on tarkkaan määritelty: lukukauden aikana tehdään monia töitä, jotka ovat tyypillisesti 10–20 %:n arvoisia. Lisäksi otetaan huomioon testit, esitelmät, esseet ja nettikeskustelut. Näistä saadut pisteet lasketaan yhteen ja siten saadaan kurssin loppuarvosana. Arvosteluasteikko on High Distinction (100–85), Distinction (84–75), Credit (74–65) ja Pass (64–50).
Työt itsessään arvioidaan ennalta ilmoitetuin perustein. Esimerkiksi graafisen suunnittelun kurssin työssäni arvioitiin muun muassa suunnittelua, konseptin kehittämistä ja teknistä taitoa. Kriteereille oli annettu pisteet yhdestä kymmeneen. Lisäksi palautelapussa oli lyhyt kirjallinen palaute.
Palautteen tarkkuus teki työn takaisin saamisesta paljon miellyttävämpää kuin pelkkä arvosanan saaminen. Siitä näki, mihin alueisiin pitää vielä panostaa ja mikä oli mennyt hyvin.
Tenttikäytännöstä en vielä osaa sanoa paljoa, sillä takana on vasta yksi latinan välitesti. Siinä riitti kuitenkin pureskeltavaa: tunneilla oli käyty läpi noin kuutisen sivua latinankielistä tekstiä, josta testiin tulisi pätkä käännettäväksi. Odotin noin kymmentä riviä, mutta tekstiä olikin kaksi sivua. Kun aikaa oli vain tunti, sain paahtaa kuin ylioppilaskokeissa aikanaan.
Testi oli vain 5 %:n arvoinen ja muut opiskelijat olivat lukeneet latinaa vain puolitoista vuotta, joten koe tuntui vähän turhan rajulta. Toisaalta teksti oli kyllä jo aiemmin käännetty, mutta jotta omaan englanninkieliseen käännökseen olisi voinut panostaa, teksti olisi voinut olla lyhempi. Kukin taplaa tyylillään.
Työt itsessään arvioidaan ennalta ilmoitetuin perustein. Esimerkiksi graafisen suunnittelun kurssin työssäni arvioitiin muun muassa suunnittelua, konseptin kehittämistä ja teknistä taitoa. Kriteereille oli annettu pisteet yhdestä kymmeneen. Lisäksi palautelapussa oli lyhyt kirjallinen palaute.
Palautteen tarkkuus teki työn takaisin saamisesta paljon miellyttävämpää kuin pelkkä arvosanan saaminen. Siitä näki, mihin alueisiin pitää vielä panostaa ja mikä oli mennyt hyvin.
Tenttikäytännöstä en vielä osaa sanoa paljoa, sillä takana on vasta yksi latinan välitesti. Siinä riitti kuitenkin pureskeltavaa: tunneilla oli käyty läpi noin kuutisen sivua latinankielistä tekstiä, josta testiin tulisi pätkä käännettäväksi. Odotin noin kymmentä riviä, mutta tekstiä olikin kaksi sivua. Kun aikaa oli vain tunti, sain paahtaa kuin ylioppilaskokeissa aikanaan.
Testi oli vain 5 %:n arvoinen ja muut opiskelijat olivat lukeneet latinaa vain puolitoista vuotta, joten koe tuntui vähän turhan rajulta. Toisaalta teksti oli kyllä jo aiemmin käännetty, mutta jotta omaan englanninkieliseen käännökseen olisi voinut panostaa, teksti olisi voinut olla lyhempi. Kukin taplaa tyylillään.
torstai 2. syyskuuta 2010
Valaiden eutanasiaa
Australian ABC uutisoi tänään, että Länsi-Australian etelärannikolle rantautunut valas täytyy lopettaa. Sairas valas on ABC:n mukaan liian iso ammuttavaksi, joten eutanasia suoritetaan räjähteillä. Valaan pään päälle pinotaan hiekkasäkkejä, ja alue eristetään kilometrin säteellä ennen räjäytystä.
Tämän täytyy olla ensimmäinen kerta, kun kuulen sanat eutanasia ja räjähteet samassa lauseessa. Toisaalta en näin äkkiä keksi parempaa tapaa lopettaa 9,5-metristä valasta. Suoneen pistettäviä aineita tarvittaisiin luultavasti ämpärikaupalla, jos ei jopa tynnyreittäin.
It's better to burn out, than fade away, kuuluu vanha sanonta. Ainakin valas lähtee tästä maailmasta ryminällä, saattaisi joku irvileuka sanoa. He'll go out with a bang, sama koiranleuka saattaisi laukoa englanniksi. Yhtä kaikki lopputulos on silti sama: alueen haita odottaa helppo ja nopea juhlaillallinen.
Tämän täytyy olla ensimmäinen kerta, kun kuulen sanat eutanasia ja räjähteet samassa lauseessa. Toisaalta en näin äkkiä keksi parempaa tapaa lopettaa 9,5-metristä valasta. Suoneen pistettäviä aineita tarvittaisiin luultavasti ämpärikaupalla, jos ei jopa tynnyreittäin.
It's better to burn out, than fade away, kuuluu vanha sanonta. Ainakin valas lähtee tästä maailmasta ryminällä, saattaisi joku irvileuka sanoa. He'll go out with a bang, sama koiranleuka saattaisi laukoa englanniksi. Yhtä kaikki lopputulos on silti sama: alueen haita odottaa helppo ja nopea juhlaillallinen.
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Odotettavissa poutaa
Kunnon englantilainen herrasmies puhuu aina säästä. Kunnon suomalainen Australiassa puhuu säästä vain pari kertaa viikossa. Lähestyvä kesä tarjoaa aihetta ihmettelyyn, joten tässä viikon toinen säätiedotus.
Tänään ilma oli pilvinen, mutta toisin kuin sydäntalvella, vilu ei heti yllättänyt. Tuuli kantoi mukanaan kosteaa lämpöä. Sellaista, joka korkeammissa lämpöasteissa alkaa tukahduttaa. Myös illalla tuuli ei ollut hyytävä vaan pikemminkin nihkeä.
Kun ilmat alkavat lämmetä Suomessa, ihmiset nousevat talvehtimiskoloistaan, ja yhtäkkiä heitä on kaikkialla. Saman ilmiön näkee myös täällä kampuksella: puistomainen alue alkaa täyttyä opiskelijoista, jotka nauttivat miellyttävistä ilmoista.
Alan myös viimein tottua pimeyteen, vaikka tuntuu kummalliselta, että pimeässäkin voi olla suhteellisen lämmintä. En ole vielä pysähtynyt kunnolla katsomaan tähtitaivasta, mutta kaipa senkin aika on kohta. Aavikolla tähtitaivas on varmasti hieno näky, kun kaupungin valot eivät ole pilaamassa näkyä. Toivon, että minulla olisi parempi kamera ja kunnon jalusta, mutta toiveilla ei saa tähtiä taivaalta. Muistikortille.
Tänään ilma oli pilvinen, mutta toisin kuin sydäntalvella, vilu ei heti yllättänyt. Tuuli kantoi mukanaan kosteaa lämpöä. Sellaista, joka korkeammissa lämpöasteissa alkaa tukahduttaa. Myös illalla tuuli ei ollut hyytävä vaan pikemminkin nihkeä.
Kun ilmat alkavat lämmetä Suomessa, ihmiset nousevat talvehtimiskoloistaan, ja yhtäkkiä heitä on kaikkialla. Saman ilmiön näkee myös täällä kampuksella: puistomainen alue alkaa täyttyä opiskelijoista, jotka nauttivat miellyttävistä ilmoista.
Alan myös viimein tottua pimeyteen, vaikka tuntuu kummalliselta, että pimeässäkin voi olla suhteellisen lämmintä. En ole vielä pysähtynyt kunnolla katsomaan tähtitaivasta, mutta kaipa senkin aika on kohta. Aavikolla tähtitaivas on varmasti hieno näky, kun kaupungin valot eivät ole pilaamassa näkyä. Toivon, että minulla olisi parempi kamera ja kunnon jalusta, mutta toiveilla ei saa tähtiä taivaalta. Muistikortille.
tiistai 31. elokuuta 2010
Australian liikennesäännöt
Aloin tänään valmistautua henkisesti automatkaan. Ensimmäisenä minun piti tutkia vähän Australialaisia liikennesääntöjä. Olin kuvitellut, että täällä liikennesäännöt ovat peilikuvia suomalaisista, mutta ilmeisesti olin väärässä. Vaikka australialaiset ajavat vasemmalla puolella, he väistävät oikealta. Tavallaan se selkiinnytti tilannetta, mutta samalla teki siitä vaikeamman.
Muut säännöt olivat jotakuinkin samat kuin Suomessa. Liikenneympyrään mennessä tosin vilkutetaan oikealle tai vasemmalle sen mukaan, missä vaiheessa aikoo poistua. Jos lähtee ensimmäisestä vasemmalle, silloin vilkutetaan jo tullessa vasemmalle. Jos poistuu viimeisestä oikealle, silloin vilkutetaan oikealle ja puolivälissä muutetaan vasemmalle.
Pitänee vielä kertailla vähän mielessään ennen kuin hyppään auton rattiin, mutta onneksi Timin harteilla lankeaa ensimmäinen suuri koitoksemme: Melbournesta ulos pääseminen. Kun selviämme isosta kaupungista, alkavat erilaiset taipaleet, joiden haasteet eivät liity sääntöjen muistamiseen ja liikenteen hahmottamiseen. Erämaassa tärkeää lienee väsymyksen välttäminen ja olosuhteiden mukainen ajaminen.
Muut säännöt olivat jotakuinkin samat kuin Suomessa. Liikenneympyrään mennessä tosin vilkutetaan oikealle tai vasemmalle sen mukaan, missä vaiheessa aikoo poistua. Jos lähtee ensimmäisestä vasemmalle, silloin vilkutetaan jo tullessa vasemmalle. Jos poistuu viimeisestä oikealle, silloin vilkutetaan oikealle ja puolivälissä muutetaan vasemmalle.
Pitänee vielä kertailla vähän mielessään ennen kuin hyppään auton rattiin, mutta onneksi Timin harteilla lankeaa ensimmäinen suuri koitoksemme: Melbournesta ulos pääseminen. Kun selviämme isosta kaupungista, alkavat erilaiset taipaleet, joiden haasteet eivät liity sääntöjen muistamiseen ja liikenteen hahmottamiseen. Erämaassa tärkeää lienee väsymyksen välttäminen ja olosuhteiden mukainen ajaminen.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Kajakilla Dora Creekillä
Tänään ”I got my ass wet”, kuten englanniksi saatettaisiin ilmaista. Onneksi muu osa kehosta pysyi kuivana, kun suuntasimme Timin ja Alexin kanssa läheiselle Dora Creekille melomaan.
Lähdimme aikaisin aamulla ja Australian alkava kevät siunasi meitä tyynellä ja aurinkoisella päivällä. Vähän alle tunnin junamatkan päässä oleva Dora Creek on pieni kyläpahanen, jonka paras osa on rautatie, joka vie poispäin Newcastlesta. Siellä Paul Hoganin oloinen aussimies antoi meille kolme kajakkia, pelastusliivit ja ohjeet olla kaatumatta.
Kajakki oli aika jännittävä laite, ainakin tällaiselle uimataidollisesti rajoittuneelle. Näennäisestä kiikkeryydestään huolimatta kajakki kuitenkin pysyi hyvin pystyssä, joskaan aaltoja ei ollut melkein laisinkaan. Alukset oli vuokrattu neljäksi tunniksi, mutta mies antoi meille tunnin lisäaikaa, joten lähdimme jokea pitkin kohti merta.
Tekniikka oli alussa vähän hakusessa, ja Tim kokeneempana melojana viiletti kaukana edessä. Ilma oli kuitenkin mitä mainioin, joten nautin säästä, enkä yrittänyt repiä liikoja. Melasta tippuva vesi kerääntyi pian pieneksi lammikoksi kajakkiin ja alkoi kastella housuja. Puolessa välissä matkaa puolet takamuksesta oli litimärkä, lopussa takapuoli kokonaan. Aurinko lämmitti veden päällä, mutta kun nousimme tauolle, tuuli viilensi tehokkaasti ja vilu alkoi hiipiä jäseniin.
Lotrasin aurinkorasvaa heti alusta alkaen, joten säästyin pahemmitta palovammoitta, mutta Tim – jonka moraalinen selkäranka estää häntä laittamasta kasvoihinsa jotakin jos hän ei ole kovalla maalla – sai kivat supersankarirusketusrajat aurinkolaseista.
Neljän tunnin melonta maksoi 40 dollaria, mikä on ihan kelpo hinta kivasta kokemuksesta. Kuten Tim asian ilmaisi, reissu oli parasta mitä Newcastlessa oli tapahtunut tähän mennessä. Eikä sekään tapahtunut Newcastlessa.
Aurinko kuitenkin alkaa lämmittää, päivä pitenee ja Australia alkaa näyttää kauniimpia kasvojaan. Mikäs täällä on ollessa, sanoi entinen mieskin, kun kissalla pöytää pyyhki.
Lähdimme aikaisin aamulla ja Australian alkava kevät siunasi meitä tyynellä ja aurinkoisella päivällä. Vähän alle tunnin junamatkan päässä oleva Dora Creek on pieni kyläpahanen, jonka paras osa on rautatie, joka vie poispäin Newcastlesta. Siellä Paul Hoganin oloinen aussimies antoi meille kolme kajakkia, pelastusliivit ja ohjeet olla kaatumatta.
Kajakki oli aika jännittävä laite, ainakin tällaiselle uimataidollisesti rajoittuneelle. Näennäisestä kiikkeryydestään huolimatta kajakki kuitenkin pysyi hyvin pystyssä, joskaan aaltoja ei ollut melkein laisinkaan. Alukset oli vuokrattu neljäksi tunniksi, mutta mies antoi meille tunnin lisäaikaa, joten lähdimme jokea pitkin kohti merta.
Tekniikka oli alussa vähän hakusessa, ja Tim kokeneempana melojana viiletti kaukana edessä. Ilma oli kuitenkin mitä mainioin, joten nautin säästä, enkä yrittänyt repiä liikoja. Melasta tippuva vesi kerääntyi pian pieneksi lammikoksi kajakkiin ja alkoi kastella housuja. Puolessa välissä matkaa puolet takamuksesta oli litimärkä, lopussa takapuoli kokonaan. Aurinko lämmitti veden päällä, mutta kun nousimme tauolle, tuuli viilensi tehokkaasti ja vilu alkoi hiipiä jäseniin.
Lotrasin aurinkorasvaa heti alusta alkaen, joten säästyin pahemmitta palovammoitta, mutta Tim – jonka moraalinen selkäranka estää häntä laittamasta kasvoihinsa jotakin jos hän ei ole kovalla maalla – sai kivat supersankarirusketusrajat aurinkolaseista.
Neljän tunnin melonta maksoi 40 dollaria, mikä on ihan kelpo hinta kivasta kokemuksesta. Kuten Tim asian ilmaisi, reissu oli parasta mitä Newcastlessa oli tapahtunut tähän mennessä. Eikä sekään tapahtunut Newcastlessa.
Aurinko kuitenkin alkaa lämmittää, päivä pitenee ja Australia alkaa näyttää kauniimpia kasvojaan. Mikäs täällä on ollessa, sanoi entinen mieskin, kun kissalla pöytää pyyhki.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Outo halu omistaa
Kuulin tänään, että monet ovat menossa perioditauolla Ulurulle. Eräs espanjalainen menee sinne bussilla ja saksalaispoppoo aikoo ajaa sinne autolla. Kun kuulin näistä suunnitelmista, minut valtasi kummallinen tunne: mustasukkaisuus.
Heidän kokemuksensa eivät ole minun muistoistani pois. Ehkä tapaamme isolla punaisella kivellä sattumalta, mutta ei sen pitäisi tehdä matkastani mitenkään vähempiarvoista. Vaikka tiedän tämän, en silti voi karistaa tunnetta täysin mielestäni.
Samanlainen halu omistaa näyttäytyy kaikkialla. Todelliset musiikinystävät eivät halua, että heidän lempibändinsä keikkuu listojen ykkösenä. Faniutta mitataan sillä, kuka on kuunnellut bändiä pisimpään: yksi on ollut fani jo ensimmäisestä levystä alkaen, mutta tosifani aloitti kuuntelemisen demonauhaa edeltävästä testinauhasta. Ja voi sitä hammasten kiristystä, jos tuntematon bändi tekee läpimurtonsa. Silloin täytyy etsiä Papua-Uuden Guinean siimeksestä alternativehumppaa soittava peltitölkkibändi, jota vaalia.
Matkamustasukkaisuuteeni vaikuttaa sama ilmiö, joka saa ihmiset kuvittelemaan, että muut juovat enemmän kuin he itse. Mielessäni on tilanne, jossa jälkeenpäin kuulen heidän matkastaan, joka tuntuu olleen hauskempi kuin mikään kokemani. Todellisuus saattaa olla toinen, mutta päällimmäiseksi ajatukseksi jää ”Miksei meillä ollut tuollaista?” Muuthan juovat aina enemmän ja muilla on aina tuplasti enemmän hauskaa.
Joskus omaan napaan tuijottaminen on terveellistä. Nautin siis automatkasta kaikkine ylä- ja alamäkineen – joita ei ainakaan Australian keskiosissa paljoa ole – ja hankin kasan parhaita mahdollisia muistoja. Parhaita siksi, että ne tapahtuvat juuri minulle.
Heidän kokemuksensa eivät ole minun muistoistani pois. Ehkä tapaamme isolla punaisella kivellä sattumalta, mutta ei sen pitäisi tehdä matkastani mitenkään vähempiarvoista. Vaikka tiedän tämän, en silti voi karistaa tunnetta täysin mielestäni.
Samanlainen halu omistaa näyttäytyy kaikkialla. Todelliset musiikinystävät eivät halua, että heidän lempibändinsä keikkuu listojen ykkösenä. Faniutta mitataan sillä, kuka on kuunnellut bändiä pisimpään: yksi on ollut fani jo ensimmäisestä levystä alkaen, mutta tosifani aloitti kuuntelemisen demonauhaa edeltävästä testinauhasta. Ja voi sitä hammasten kiristystä, jos tuntematon bändi tekee läpimurtonsa. Silloin täytyy etsiä Papua-Uuden Guinean siimeksestä alternativehumppaa soittava peltitölkkibändi, jota vaalia.
Matkamustasukkaisuuteeni vaikuttaa sama ilmiö, joka saa ihmiset kuvittelemaan, että muut juovat enemmän kuin he itse. Mielessäni on tilanne, jossa jälkeenpäin kuulen heidän matkastaan, joka tuntuu olleen hauskempi kuin mikään kokemani. Todellisuus saattaa olla toinen, mutta päällimmäiseksi ajatukseksi jää ”Miksei meillä ollut tuollaista?” Muuthan juovat aina enemmän ja muilla on aina tuplasti enemmän hauskaa.
Joskus omaan napaan tuijottaminen on terveellistä. Nautin siis automatkasta kaikkine ylä- ja alamäkineen – joita ei ainakaan Australian keskiosissa paljoa ole – ja hankin kasan parhaita mahdollisia muistoja. Parhaita siksi, että ne tapahtuvat juuri minulle.
maanantai 23. elokuuta 2010
Road Trip Ulurulle
Tänään siitä tuli astetta todempaa. Timin ja Michaelin kanssa kävelimme kampuksella olevaan STA Travelin toimistoon ja varasimme lennot ja vuokrasimme auton. Pienen sumplimisen jälkeen päädyimme seuraavanlaiseen road trippiin.
Lähdemme syyskuun 23. päivä lentokoneella täältä Newcastlesta ja lennämme Melbourneen. Ostimme kaksi halvinta mahdollista lippua, joilla koneeseen saa tuoda vain käsimatkatavarat ja yhden kymmenen dollaria kalliimman, jolla saa tuoda mukanaan 20 kiloa. Pakkaamme tavaramme yhteen isoon matkalaukkuun ja säästämme vähän. Lennot suuntaansa maksavat noin 80 dollaria per henkilö, eli semmoiset kuusikymmentä euroa.
Melbournesta haemme vuokraamamme matkailuvaunun. Vuokrasimme sen Traveller's Autobarnista 85 dollarilla/päivä. Aluksi suunnittelimme farmariautoa, joka maksaisi noin 35 dollaria/päivä, mutta ne olivat kaikki menneet. Vaunussa on jääkaappi ja mahdumme kaikki nukkumaan sinne, joten meidän ei tarvitse nukkua käärmeiden ja hämähäkkien armoilla teltassa. Lisäksi station wagoniin olisi ilmeisesti pitänyt ottaa Outback-lisävakuutus, joka olisi tehnyt sen vuokraamisen yhtä kalliiksi kuin asuntoauton.
Melbournesta ajamme Great Ocean Roadin ja suuntaamme pohjoiseen. Tarkastamme Adelaiden ja sitten ajamme Ayer's Rockille. Sieltä palailemme takaisin kohti Melbournea, johon jätämme auton 5. lokakuuta. Tien päällä elämme siis vähän alle kaksi viikkoa. Vietämme vielä muutaman päivän kaupungissa ja lennämme takaisin Newcastleen lauantaiaamuna 9. lokakuuta.
Matkan yksityiskohdat ovat vielä epäselviä, mutta suuret linjat on nyt lyöty lukkoon. Kahden viikon jälkeen luultavasti vihaan Australiaa, saksalaisia, erämaata ja ajamista, mutta epäilemättä muistan matkan lopun ikääni.
Lähdemme syyskuun 23. päivä lentokoneella täältä Newcastlesta ja lennämme Melbourneen. Ostimme kaksi halvinta mahdollista lippua, joilla koneeseen saa tuoda vain käsimatkatavarat ja yhden kymmenen dollaria kalliimman, jolla saa tuoda mukanaan 20 kiloa. Pakkaamme tavaramme yhteen isoon matkalaukkuun ja säästämme vähän. Lennot suuntaansa maksavat noin 80 dollaria per henkilö, eli semmoiset kuusikymmentä euroa.
Melbournesta haemme vuokraamamme matkailuvaunun. Vuokrasimme sen Traveller's Autobarnista 85 dollarilla/päivä. Aluksi suunnittelimme farmariautoa, joka maksaisi noin 35 dollaria/päivä, mutta ne olivat kaikki menneet. Vaunussa on jääkaappi ja mahdumme kaikki nukkumaan sinne, joten meidän ei tarvitse nukkua käärmeiden ja hämähäkkien armoilla teltassa. Lisäksi station wagoniin olisi ilmeisesti pitänyt ottaa Outback-lisävakuutus, joka olisi tehnyt sen vuokraamisen yhtä kalliiksi kuin asuntoauton.
Melbournesta ajamme Great Ocean Roadin ja suuntaamme pohjoiseen. Tarkastamme Adelaiden ja sitten ajamme Ayer's Rockille. Sieltä palailemme takaisin kohti Melbournea, johon jätämme auton 5. lokakuuta. Tien päällä elämme siis vähän alle kaksi viikkoa. Vietämme vielä muutaman päivän kaupungissa ja lennämme takaisin Newcastleen lauantaiaamuna 9. lokakuuta.
Matkan yksityiskohdat ovat vielä epäselviä, mutta suuret linjat on nyt lyöty lukkoon. Kahden viikon jälkeen luultavasti vihaan Australiaa, saksalaisia, erämaata ja ajamista, mutta epäilemättä muistan matkan lopun ikääni.
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Talvi alkaa väistyä
Elokuu 22. päivä. Yöt ovat vielä kylmiä, mutta muutamana päivä on ollut varsin lämmintä. Pari yötä takaperin nukuin jopa ilman villasukkia, joten auringon laskettuakaan ei ole aivan niin kylmää. Auringon kuumuuden tuntee jo, varsinkin jos ei tuule.
Suurimmaksi osaksi Australian sää on ollut suotuisaa. Taivas on ollut useammin selkeä kuin pilvinen. Toisaalta sadepäivätkään eivät ole olleet harmaita, vaan mustin ja harmaan eri sävyjä nopeasti muuttuvassa keitoksessa. Kun sataa, silloin myös sataa. Mustat pilvet vyöryvät talon takaa ja ennen rankkasadetta puhaltaa viimeinen tuulenpuuska, joka pakenee pisaroita.
Muutaman viikon kuluttua talvi taitaa olla virallisesti ohi, ja alamme siirtyä kohti kevättä. Kun aurinko alkaa toden teolla paistaa, minun täytynee käydä ostamassa muutaman litran tonkka aurinkorasvaa. Minulla on nyt jo kivat rusketusraidat ohimoilla siitä, kun olen liikkunut ulkona lasit päässä.
Suurimmaksi osaksi Australian sää on ollut suotuisaa. Taivas on ollut useammin selkeä kuin pilvinen. Toisaalta sadepäivätkään eivät ole olleet harmaita, vaan mustin ja harmaan eri sävyjä nopeasti muuttuvassa keitoksessa. Kun sataa, silloin myös sataa. Mustat pilvet vyöryvät talon takaa ja ennen rankkasadetta puhaltaa viimeinen tuulenpuuska, joka pakenee pisaroita.
Muutaman viikon kuluttua talvi taitaa olla virallisesti ohi, ja alamme siirtyä kohti kevättä. Kun aurinko alkaa toden teolla paistaa, minun täytynee käydä ostamassa muutaman litran tonkka aurinkorasvaa. Minulla on nyt jo kivat rusketusraidat ohimoilla siitä, kun olen liikkunut ulkona lasit päässä.
torstai 22. heinäkuuta 2010
Australian hintataso
Kaiken, mitä tiedän, olen oppinut Aku Ankasta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten tämä kirjoitus käsittelee vaihtoehtoisesti rahaa, hynää, kahisevaa, vihreää, mammonaa, riihikuivaa, kylmää käteistä, kuumaa korttirahaa, hilloa, fyrkkaa, ropoja, mania tai tuohta.
Seuraavassa joidenkin palveluiden ja tavaroiden hintoja Newcastlessa, Australiassa heinäkuussa 2010.
Omena: 1,92 dollaria/kg 1,35 €/kg
Perunat: 1,1 dollaria/kg 0,76 €/kg
Banaani: 1,9 dollaria/kg 1,32 €/kg
Kurkku: 1,98 dollaria/kpl 1,36 €/kpl
Moniviljaleipä: 3,6 dollaria /kg 2,5 €/kg
Olut: 3,7 dollaria/litra 2,5 €/l
Pepsi (tölkissä): 1,6 dollaria /litra 1,1 €/l
Rasvaton maito: 1.59/litra 1,1 €/l
Suola: 1,6 dollaria/kilo 1,1 €/kg
Vehnäjauhot: 0,95 dollaria/kilo 0,65 €/kg
Margariini: 11,2 dollaria/kilo 7,9 €/kg
Jauheliha: 8,9 dollaria/kilo 6,1 €/kg
Tonnikala (80 g): 1,79 dollaria/purkki 1,2 €/purkki
Mars-patukka: 1,5 dollaria/kpl 1 €/kpl
AAA-paristot (8 kpl): 12,84 dollaria 8,8 €
Pyörän sisäkumi: 4,92 dollaria 3,4 €
Bussimatka kaupungin sisällä: 3,3 dollaria 2,3 €
alennettu: 1,6 dollaria 1,1 €
Junamatka kaupungin sisällä: 3,2 dollaria 2,3 €
alennettu: 1,6 dollaria 1,1 €
Juna Newcastlesta Sydney'in: 6,9 dollaria 4,75 €
alennettu: 3,9 dollaria 2,7 €
Seuraavassa joidenkin palveluiden ja tavaroiden hintoja Newcastlessa, Australiassa heinäkuussa 2010.
Omena: 1,92 dollaria/kg 1,35 €/kg
Perunat: 1,1 dollaria/kg 0,76 €/kg
Banaani: 1,9 dollaria/kg 1,32 €/kg
Kurkku: 1,98 dollaria/kpl 1,36 €/kpl
Moniviljaleipä: 3,6 dollaria /kg 2,5 €/kg
Olut: 3,7 dollaria/litra 2,5 €/l
Pepsi (tölkissä): 1,6 dollaria /litra 1,1 €/l
Rasvaton maito: 1.59/litra 1,1 €/l
Suola: 1,6 dollaria/kilo 1,1 €/kg
Vehnäjauhot: 0,95 dollaria/kilo 0,65 €/kg
Margariini: 11,2 dollaria/kilo 7,9 €/kg
Jauheliha: 8,9 dollaria/kilo 6,1 €/kg
Tonnikala (80 g): 1,79 dollaria/purkki 1,2 €/purkki
Mars-patukka: 1,5 dollaria/kpl 1 €/kpl
AAA-paristot (8 kpl): 12,84 dollaria 8,8 €
Pyörän sisäkumi: 4,92 dollaria 3,4 €
Bussimatka kaupungin sisällä: 3,3 dollaria 2,3 €
alennettu: 1,6 dollaria 1,1 €
Junamatka kaupungin sisällä: 3,2 dollaria 2,3 €
alennettu: 1,6 dollaria 1,1 €
Juna Newcastlesta Sydney'in: 6,9 dollaria 4,75 €
alennettu: 3,9 dollaria 2,7 €
torstai 8. heinäkuuta 2010
Yllättävän kolea Sydney
Lento meni tällä kertaa sujuvammin kuin aikaisemmin. Se johtui osaksi siitä, että olin nukkunut edellisenä yönä paremmin kuin viimeksi ja osaksi siitä, että kone oli uudempi, tilavampi ja siinä oli oma näyttöruutu, josta saattoi katsoa elokuvia. Lentokoneruoka oli vieläkin yhtä vastenmielistä ja se tuli aina silloin kun olin saanut puoleksi unen päästä kiinni.
Taipein lentokentälle lähtevässä bussissa tapasin saksalaisen opiskelijan, joka suorittaa maisterin tutkintoaan Sydneyn yliopistossa. Kyselin häneltä vähän käytännön järjestelyistä, ja hän opasti minua, kun viimein saavuimme Sydneyn lentokentälle. Koneen laskeutuessa näin Sydneyn kuuluisan oopperatalon ja yleisnäkymän kaupungista. Talot näyttivät harmailta tummien pilvien alla ja tihkusade täplitti ikkunan. Lämpötila kaupungissa oli 14 astetta.
Kun astuin ulkoilmaan Sydneyn juna-asemalla, kolea tuuli kotutti paljaita jalkojani. Muut ihmiset olivat talvivaatteissa, minulla oli päälläni shortsit. Oikeastaan ilma oli virkistävä Taipein kuuman painostavuuden jälkeen. Nyt kun istun Newcastleen menevässä junassa, aurinko pilkistää pilven takaa, mutta maisemat ovat radan varrella karuja ja likaisia. Lentokentän vessassa huomasin, että en enää ole siistissä Taipeissa.
Aseman kaupasta ostin elämäni kalleimman Mars-patukan: 2,5 dollaria, eli noin puolitoista euroa. Pitää tarkistaa normaalista marketistä, paljonko ne siellä maksavat. Pikku Amerikka ainakin aluksi vaikuttaa nimensä veroiselta, sillä junakäytävän toisella puolella istuva mies syö evääkseen sämpylää – jossa on sipsejä täytteenä.
Olen tyytyväinen, että matkusteluni taukoaa hetkeksi. Lentokentällä istuminen ja lentomatkustaminen yleensä on väsyttävää ja loppujen lopuksi todella tylsää. Nousut ja laskut eivät jaksa enää kiinnostaa ensimmäisten jälkeen, koneessa ei saa nukuttua ja kuiva ilma kuivattaa ilmatiet. Ongelmansa kullakin. Nyt pitää vain löytää hostelli, heittää tavarat sinne ja alkaa etsimään asuntoa. En vielä ole ihan varma, haluanko asua lähellä rantaa vai lähellä yliopistoa. Monet suosittelevat rantaa, mutta joudun matkaamaan melkein joka päivä yliopistolle, mikä tulee kalliiksi. Harmi, ettei Australiassa harrasteta pyöräilyä samassa mittakaavassa kuin kotona.
Ihmiset näyttävät samanlaisilta kuin kotona – niin hyvässä kuin pahassakin. Murjottavat teinit kulkevat kulmat kurtussa ja housut puolitangossa, murjottavat vanhukset kulkevat selkä kyyryssä ja keppi kainalossa. Juna-asemalla sain sentään kuulla ensimmäisen G'dayn ja se tulikin semmoisella antaumuksella, että aamupalaverissa oli varmaan teroitettu ensivaikutelman tärkeyttä. Kun kuulen ensimmäisen crikeyn piirrän ristin seinään.
Kasvusto ulkona näyttää aika tavalla erilaiselta kuin Suomessa. Nahkealehtiset kasvit ovat vallalla, muutamia palmuja kasvaa siellä täällä, mutta kasvit eivät näytä samalla tapaa villiintyneiltä kuin Taiwanin maaseudulla, missä metsä oli subtrooppista viidakkoa. Suurimmassa osassa puita on lehdet, vaikka eletään sydäntalvea. Ilman puolesta Australian talvi vaikuttaa kuulaalta alkusyksyn päivältä. En tosin tiedä, onko tämänhetkinen ilma poikkeuksellinen vai tavanomainen.
Australialainen aksentti kuulostaa korviin mukavammalta kuin amerikkalainen. Saa nähdä, kuinka lujasti se tarttuu ja minkälainen sekasikiö omasta aksentistani tulee. Ehkä tärkeää on säilyttää monimuotoisuus ja valita jokaiseen tilanteeseen sopiva variantti.
Taipein lentokentälle lähtevässä bussissa tapasin saksalaisen opiskelijan, joka suorittaa maisterin tutkintoaan Sydneyn yliopistossa. Kyselin häneltä vähän käytännön järjestelyistä, ja hän opasti minua, kun viimein saavuimme Sydneyn lentokentälle. Koneen laskeutuessa näin Sydneyn kuuluisan oopperatalon ja yleisnäkymän kaupungista. Talot näyttivät harmailta tummien pilvien alla ja tihkusade täplitti ikkunan. Lämpötila kaupungissa oli 14 astetta.
Kun astuin ulkoilmaan Sydneyn juna-asemalla, kolea tuuli kotutti paljaita jalkojani. Muut ihmiset olivat talvivaatteissa, minulla oli päälläni shortsit. Oikeastaan ilma oli virkistävä Taipein kuuman painostavuuden jälkeen. Nyt kun istun Newcastleen menevässä junassa, aurinko pilkistää pilven takaa, mutta maisemat ovat radan varrella karuja ja likaisia. Lentokentän vessassa huomasin, että en enää ole siistissä Taipeissa.
Aseman kaupasta ostin elämäni kalleimman Mars-patukan: 2,5 dollaria, eli noin puolitoista euroa. Pitää tarkistaa normaalista marketistä, paljonko ne siellä maksavat. Pikku Amerikka ainakin aluksi vaikuttaa nimensä veroiselta, sillä junakäytävän toisella puolella istuva mies syö evääkseen sämpylää – jossa on sipsejä täytteenä.
Olen tyytyväinen, että matkusteluni taukoaa hetkeksi. Lentokentällä istuminen ja lentomatkustaminen yleensä on väsyttävää ja loppujen lopuksi todella tylsää. Nousut ja laskut eivät jaksa enää kiinnostaa ensimmäisten jälkeen, koneessa ei saa nukuttua ja kuiva ilma kuivattaa ilmatiet. Ongelmansa kullakin. Nyt pitää vain löytää hostelli, heittää tavarat sinne ja alkaa etsimään asuntoa. En vielä ole ihan varma, haluanko asua lähellä rantaa vai lähellä yliopistoa. Monet suosittelevat rantaa, mutta joudun matkaamaan melkein joka päivä yliopistolle, mikä tulee kalliiksi. Harmi, ettei Australiassa harrasteta pyöräilyä samassa mittakaavassa kuin kotona.
Ihmiset näyttävät samanlaisilta kuin kotona – niin hyvässä kuin pahassakin. Murjottavat teinit kulkevat kulmat kurtussa ja housut puolitangossa, murjottavat vanhukset kulkevat selkä kyyryssä ja keppi kainalossa. Juna-asemalla sain sentään kuulla ensimmäisen G'dayn ja se tulikin semmoisella antaumuksella, että aamupalaverissa oli varmaan teroitettu ensivaikutelman tärkeyttä. Kun kuulen ensimmäisen crikeyn piirrän ristin seinään.
Kasvusto ulkona näyttää aika tavalla erilaiselta kuin Suomessa. Nahkealehtiset kasvit ovat vallalla, muutamia palmuja kasvaa siellä täällä, mutta kasvit eivät näytä samalla tapaa villiintyneiltä kuin Taiwanin maaseudulla, missä metsä oli subtrooppista viidakkoa. Suurimmassa osassa puita on lehdet, vaikka eletään sydäntalvea. Ilman puolesta Australian talvi vaikuttaa kuulaalta alkusyksyn päivältä. En tosin tiedä, onko tämänhetkinen ilma poikkeuksellinen vai tavanomainen.
Australialainen aksentti kuulostaa korviin mukavammalta kuin amerikkalainen. Saa nähdä, kuinka lujasti se tarttuu ja minkälainen sekasikiö omasta aksentistani tulee. Ehkä tärkeää on säilyttää monimuotoisuus ja valita jokaiseen tilanteeseen sopiva variantti.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Uuteen suuntaan
Kaksi viikkoa on pitkä aika.
Kahdessa viikossa ehtii tehdä kaiken sen, mitä on suunnitellut tekevänsä viimeiset pari vuotta. Paitsi, että viikonloput on varattu täyteen jo viime lomakaudella, ja pientä tekemistä ilmaantuu odottamattomista suunnista. Nykyihminen on kehittynyt olemaan kiireinen vapaa-ajan keskellä. Vapaa-aikakaan ei enää ole vapaata, se on laatuaikaa.
Kahdessa viikossa oppii uimaan koiraa yli seitsemän metriä. Kahdessa viikossa pakkaa elämän hetkeksi laukkuun, eikä unohda mitään tärkeää kotiin. Silti kun ovi painuu kiinni, alkaa tuntua, että jokin jäi kesken: levy jäi päälle, ikkuna auki tai viesti vastaamatta. Avainten pitää olla taskussa, vaikka toisella puolen maailmaa niillä ei avaa mitään. Tai mistäpä minä tiedän, lähtöön on vielä kaksi viikkoa.
Tämä blogi kertoo väärään suuntaan kiertävästä auringosta ja hetkistä, jolloin taivaankappaleemme suunta ei enää ole väärä, vain erilainen. Se on kertomus kuuden kuukauden opiskelijavaihdosta Newcastlen yliopistossa, Australiassa. Tämä blogi on tarkoitettu sukulaisille, ystäville ja tuntemattomille.
Kaksi viikkoa on pitkä aika, kuusi kuukautta lyhyt.
Kahdessa viikossa ehtii tehdä kaiken sen, mitä on suunnitellut tekevänsä viimeiset pari vuotta. Paitsi, että viikonloput on varattu täyteen jo viime lomakaudella, ja pientä tekemistä ilmaantuu odottamattomista suunnista. Nykyihminen on kehittynyt olemaan kiireinen vapaa-ajan keskellä. Vapaa-aikakaan ei enää ole vapaata, se on laatuaikaa.
Kahdessa viikossa oppii uimaan koiraa yli seitsemän metriä. Kahdessa viikossa pakkaa elämän hetkeksi laukkuun, eikä unohda mitään tärkeää kotiin. Silti kun ovi painuu kiinni, alkaa tuntua, että jokin jäi kesken: levy jäi päälle, ikkuna auki tai viesti vastaamatta. Avainten pitää olla taskussa, vaikka toisella puolen maailmaa niillä ei avaa mitään. Tai mistäpä minä tiedän, lähtöön on vielä kaksi viikkoa.
Tämä blogi kertoo väärään suuntaan kiertävästä auringosta ja hetkistä, jolloin taivaankappaleemme suunta ei enää ole väärä, vain erilainen. Se on kertomus kuuden kuukauden opiskelijavaihdosta Newcastlen yliopistossa, Australiassa. Tämä blogi on tarkoitettu sukulaisille, ystäville ja tuntemattomille.
Kaksi viikkoa on pitkä aika, kuusi kuukautta lyhyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)