Kupla poksahtaa

Taiwanin lentokentällä alkaa taas kuulua tunnistettavia sanoja. Olen päässyt yli ensimmäisten valekuulemisista, joissa olin tunnistavinani vieraista kielistä suomalaisia sanoja. Sen sijaan olen seitsemän päivää elänyt omassa turistikuplassani, jossa minä en ole ymmärtänyt muita ja olen kuvitellut, että muut eivät ymmärrä minua. Lisäksi Taipeissa matkatessani olen tuntenut olevani erilainen kuin paikalliset, niin ulkonäöltäni kuin tavoiltani. Nyt valkonaamoja on taas joka kadunkulmassa, ja Lumisen virran miehestä tuttu aussiaksentti valtaa alaa.

Toisaalta on huojentavaa matkustaa maahan, jonka kieltä puhuu. Samalla se tarkoittaa sitä, että minä olen se, joka ei osaa kieltä yhtä hyvin kuin keskustelukumppani. Tilanne kääntyy päälaelleen: minusta tulee se, jota huomaamatta pidetään ihan vähän tyhmänä, koska en puhu kieltä yhtä sujuvasti. Tänään kierrellessäni viimeisiä tunteja Taipeissa näin miehen, joka kantoi pientä kokoontaitettavaa pöytää ja muutamia kirjasia. Hän istui joka päivä hostellini lähellä pienen patsaan ja koristeltujen kirjasten kanssa. En vieläkään tiedä, myikö hän jotakin.

Kun hän raahasi painavaa pöytää hitaasti puurtaen, aloin miettiä, mitä hän ajattelee. Päässäni kuvittelin, että hän ei varmaankaan puhu englantia eli hänen päässään ei liiku mitään syvällisiä ajatuksia. Sitten tajusin, kuinka tyhmältä se kuulostaa ja yritin ymmärtää, että hän ei ole mikään yksinkertainen aasialainen, yksi miljardeista, vaan yksilö siinä missä muutkin. Siinä missä minäkin. Ehkä Taipeissa tunsin olevani enemmän yksilö, sillä olin niin erilainen. Ehkä kaipaan nyt tuota yksilöllisyyttä, jonka jätän taakseni.

Lähdön hetki on käsillä

Viimeinen päivä. Viimeiset tunnit. Viikko Taipeissa on kohta ohi. Nyt alkaa se todellinen matka, jonka aloitin Suomesta. Tähän asti olen ollut turisti, joka on suojassa kulttuurishokilta kalastajanhattunsa ja karttansa takana. Torstaina kello 11 astun Australian maaperälle, jolla vietän seuraavat kuusi kuukautta.

Sain Taipeista monia mukavia muistoja. Onnekseni tapasin hostellissa ihmisiä, joiden kanssa kiersin aluksi Taipeita, sitten vähän Taiwaniakin. Yksin kokemus olisi tuskin ollut puoliakaan tästä. Tänä aamuna Danny suuntasi kohti Hualienia enkä voi muuta kuin toivoa, että hän löytää jostakin matkakumppanin. J.P. on jossakin, ehkä matkalla kohti kotoista Kanadaa. Lee luultavasti lilluu poreammeessaan ökyhotellissaan. Minä istun hostellin aulassa, hikoilen kuin sika ja valmistaudun seuraavaan etappiin.

En voi sanoa, että odottaisin innolla lentämistä. Tänne tullessa olin valvonut yhden yön, jännitin ja söin epätasaisesti. Ehkä nyt , paremmin levänneenä, China Airlinesin lentävä tonnikalapurkki ei tunnu niin vastenmieliseltä. Luulen, että Australian kylmyys tulee minulle samanlaisena yllätyksenä kuin Taipein kuumuus oli alussa. Onneksi minulla on välihousut ja lapasetkin mukana. Kehoni pitää vain unohtaa tämä viikonmittainen hidas haudutus, niin sopeudun varmasti Australian talveen.

”Koti on siellä, missä itse on”, sanoi joku ystävistäni. Minä sanoin, että koti on siellä missä koneeni on. Ehkä molemmissa on jotain perää. Minulla ei ole muuta määränpäätä kuin Newcastlen hostelli kahdeksi yöksi ja minusta tuntuu kuin minun pitäisi hetkeksi päästää itseni leijumaan Taipein ja Newcastlen välille. Kun palasin Taichungista pieneen huoneeseeni täällä Taipeissa, minusta tuntui kuin olisin tullut kotiin. Kuumaan, kosteaan, moskiittojen riivaamaan minikotiin, mutta kotiin yhtä kaikki. Nyt olen hetken taas koditon, enkä pidä tunteesta samalla tapaa kuin monet matkaajat. Ehkä kyse on luonteenpiirteestä, ehkä siitä, että vasta aloittelen uraani.

Minun piti palata jostakin, että voin lähteä johonkin. Näin se lyhyesti tapahtui: Hyppäsimme Sun moon laken turistirysästä bussiin, joka hurautti Taichungiin. Kaupunki oli samantapainen kuin Taipein harmaat ja masentavat osat. Jätimme tavarat rautatieasemalle säilytykseen ja lähdimme etsimään kauppakeskusta, sillä Danny halusi ostaa uuden kameran. Pienen kiertelyn ja monien viittomakielisten keskustelujen jälkeen löysimme 12-kerroksisen tavaratalon, joka vaikutti lupaavalta. Alakerran elektroniikkaosasto oli kuitenkin vähäpätöinen ja kaikki muut kerrokset olivat täynnä vaatteita.

Kaksi asiaa olen oppinut taiwanilaisista: he rakastavat tanssimista ja vaatteita. Tavaratalot on täynnä tyylikkäitä vaatteita ja ostoskeskukset täynnä oudosti vääntelehtiviä teinejä. Jos kulkee juna-aseman ostoskatuja, vastaan tulee nuorisoryhmiä, jotka harjoittelevat koreografioita pienen kaiuttimen suoltaessa uusimpia tanssihittejä. Sitä, missä he esittävät liikkeensä, en ole vielä saanut selville. Tekemisenä se vaikuttaa kuitenkin tervehenkisemmältä kuin kaduilla syljeskeleminen, mitä suomalaiset teinit tuntuvat harrastavan.

Taichungissa teinejä ei näkynyt niin monia, mutta siellä ei näkynyt myöskään Dannyn hakemaa kamerakauppaa. Tilanne alkoi selvitä, kun saimme kuulla, että kymmenen minuutin bussimatkan päässä on Nova-elektroniikkakeskus, johon kaikki alan liikkeet ovat keskittyneet. Pähkäiltyämme hetken ehdimmekö takaisin ennen bussimme lähtöä, päätimme ottaa riskin ja hypätä linja-autoon. Matka maksoi 20 dollaria (terveisiä Koskilinjoille), mutta vaikeutena oli osata nousta pois oikealla asemalla. Tässä bussissa seuraavan aseman nimi näkyi vain kiinaksi, joten meidän piti silmä kovana etsiä katujen vilinästä sopivan näköinen kauppa ja pompata pystyyn.

Lopulta matka meni sujuvasti ja löysimme Novan. Se käsitti ainakin kolme kerrosta ja jokainen kerros oli täynnä pieniä liikkeitä, joissa myytiin tietokoneita, niiden komponentteja ja kaikkea elektronista maan ja taivaan välillä. Danny kyseli malliaan jokaiselta tiskiltä ja lopulta tärppäsi. Panasonic oli täällä halvempi kuin Kanadassa, joten kaupat näyttivät varmoilta. Hänen piti kuitenkin tarkistaa kaikki loputkin kauppiaat, jotta hän saisi varmasti parhaan tarjouksen. Aikaa kului ja minä aloin epäillä ehdimmekö takaisin ajoissa.

Ottomaatti nikotteli, myyjällä kesti ikuisuuden tulostaa kuitti ja ainakin kaksi löytää sopivankokoinen pussi. Bussi 81 tuli varsin pian, mutta se tuntui kiemurtelevan eri reittiä ja viisari läheni uhkaavasti kuutta, jolloin meidän piti olla bussiasemalla. Siinä odotellessa takapenkiltä nousi eteläafrikkalainen herrasmies, joka tuli juttelemaan ja kertoi opettavansa englantia Taichungissa. Ei-aasialaiset tuntevat siis jonkinlaista veljeyttä ja kiinnostusta toistensa tarinoita kohtaan. Saavuimme juna-asemalle, heitimme hyvästit eteläafrikkalaiselle tuttavuudellemme ja kaappasimme rinkat kantoon. Juoksimme kohti kaupungin sydäntä ja väistelimme takseja ja skoottereita.

Olin kuitenkin murehtinut taas turhaan, sillä saavuimme paikalle ainakin pari minuuttia ennen. Pian istuimmekin valtavilla nojatuoleilla, joissa oli hierontatoiminto, oma näyttö ja peliohjain. Näytöstä sai valittua elokuvia, televisiokanavoita ja Nintendon klassikoita. Seuraavat kaksi ja puoli tuntia pelasin Megaman X3:sta, Mario Kartia ja muita pelejä, joiden parissa kasvoin. Matka kustansi 230 dollaria eli vähän alle kuusi euroa.

Illalla kävimme Dannyn kanssa katsomassa Shanghain läheisessä Vieshow-teatterissa. Olimme ainoat katsojat, joten saimme nauttia yksityisesityksestä. Ilmastointi puhalsi kylmää ilmaa koko elokuvan ajan, joten lopussa varpaat alkoivat olla jäässä. Miellyttävä 29 asteen yöilma lämmitti kuitenkin nopeasti.

Kello on nyt 15.15. Lento lähtee vasta 23:n jälkeen. Vielä on siis monta tuntia ennen lähtöä. Seuraavaksi taidan etsiä itselleni ruokaa ja ostaa vähän matkaevästä. Taskussa on vielä 230 dollaria, joilla pitäisi irrota mahantäytettä tarpeeksi.

Elektroniikkaa Taipeissa

Taipei kuulostaa elektroniikkashoppailijan unelmalta, mutta hintataso ei ole mainittavasti Suomea alhaisempi. Kaupungin bussiaseman vieressä sijaitseva K-Mall ja elektroniikkatavaratalo Nova ovat tarkistamisen arvoisia, jos etsii tietokoneen komponentteja, kameroita tai oikeastaan mitä tahansa elektroniikkaa. Keräsin pienellä kierroksella muutamien laitteiden hintoja: lopputulos oli, että suurimman osan saa halvemmalla kuin Suomessa, mutta kyse on useimmiten muutamista kymmenistä euroista. Veroalennukset muuttavat kuitenkin hiukan tilannetta.

Paikallisen HTC:n puhelimia löytyy melkein joka tiskiltä eikä niitä tarvitse odotella nettikaupasta. Lisäksi käteisellä maksaessa saa 5 prosentin alennuksen sekä lentoasemalla toisen samanmoisen. Taipeissa pysähtyvän kannattaa siis oman harkinnan mukaan raottaa lompakkoaan. Tai ainakin vierailla näissä nykymiehen temppeleissä, joissa palvotaan uusimpia keksintöjä.

Muutamien laitteiden hintoja satunnaisotoksena:

N900 20 500 NTD 506 €
          18 800 464 €

X6 12 500 NTD 308 €

iPhone 32 G 26 000 642 €
            16 G 22 000 543 €

iPad 26 500 – 39 900 654 € - 985 €

iPod Classic 10 390 256 €
                     9550 235 €

Canon EOSD 23 800 588 €

HTC Desire 18 900 466 €

HTC HD2 20 800 513 €

Torni ja kuoppia

Taipei 101 oli hieno kokemus. Lippu ylös maksoi 400 dollaria, mutta näköalat olivat sen arvoiset. Saavuimme viiden aikaan tornin juurelle ja olimme ylhäällä hyvissä ajoin auringonlaskua ajatellen. Hissi oli todella nopea. Se kiidätti meitä ylös kilometrin minuuttivauhdilla, eli kuuttakymppiä. Silti matka ei tuntunut muuten kuin ilmanpaineena korvissa. Ylhäältä aukenivatkin näkymät joka puolelle Taipeihin. Kaupungin takana näkyi vuoria ja vehreitä kukkuloita.

Söimme kalliit jäätelöannokset odotellessamme auringonlaskua. Jäätelön koostumus oli hivenen erilainen kuin Suomessa, mutta suklaa oli silti hyvää. Kävimme myös ihan ylimmällä turistitasanteella, johon pääsi ilmaiseksi. Kun seisoin paikallani, minusta tuntui kuin torni olisi huojunut allani, mutta se saattoi olla pelkkää kuvittelua. Odotimme ylhäällä pimeän laskeutumista ja tallensimme näkymät kameroillamme. Joskus sitä kuitenkin pitäisi vain jättää kamera taskuun ja nauttia maisemista.

Alkuperäiset suunnitelmamme Hualienin kaupunkiin matkustamisesta kariutuivat siihen, että kaikki junat olivat jo täynnä. Loputal muutimme suunnitelmiamme täysin ja päätimme suunnata länsirannikolle. Infotiskillä tapaamamme länsimaalainen rouva neuvoi menemään Sun Lake Moon -alueelle, jota mainostetaan Taiwanin kauneimpana. Ostimme 700 dollaria, vähän alle kaksikymmentä euroa, maksavat liput luotijunaan, High Speed Trainiin. Ongelmia alkoi ilmaantua siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että suurin osa halvoista majoituspaikoista paikan päällä oli jo varattu täyteen. En vielä tiedä, mitä loppujen lopuksi teemme, mutta joka tapauksessa lähdemme etelään 10.50:n junalla.

Jälleen uusi päivä

Saavuin Taipeihin keskiviikkona. Kun kirjoitan tätä, on sunnuntaiaamu. Tai päivä oikeastaan jo. Aika on mennyt varsin nopeasti, vaikka matkailun tahti ei olekaan ollut päätähuimaava. Tänään on tarkoitus käydä Taipei 101:ssa oikeasti, mutta muita suunnitelmia ei vieltä varsinaisesti ole. Turisteille välttämättömät nähtävyydet itse Taipeissa alkavat olla nähtyjä.

Maanantaina lähdemme Dannyn kanssa itärannikolle, Hualienin kaupunkiin. Siellä näkee enemmän luontoa ja komeita maisemia. Meidän pitää vielä ottaa selvää respasta, kuinka kauan matka sinne kestää. Tiistai-iltana tulen takaisin ja Danny jatkaa matkaa Taiwanin ympäri. Keskiviikkoaamu menee pyykätessä – oikeastaan hostellin henkilökunta hoitaa pyykkäämisen – ja illalla pitääkin ehtiä klo 23:n lentokoneeseen Sydneyhin. Loma Aasiassa alkaa siis pala kerrallaan lähetä loppuaan ja seuraavaksi pitäisi asettua asumaan Australiaan. Siellä säätäminen vasta alkaakin: asunnon etsiminen, opintojen aloittaminen ja vaihtoelämän alkuun potkaiseminen. Toisaalta odotan sitä hetkeä, kun voin hetken hengähtää.

Täällä paistaa aurinko, eikä sadetta ole vieläkään näkynyt. Toivottavasti sää jatkuu samanlaisena myös rannikkomatkamme aikana.

Verta, sappea ja myrkkyä

Iltapäivän puolella suuntasimme Dannyn kanssa kohti National Palace Museumia, jossa kuuleman mukaan on maailman suurin kokoelma kiinalaisia esineitä. Sisäänpääsy oli 160 dollaria ja itse näyttelyt olivat loppujen lopuksi aika samanlaisia: huone toisensa perään vaaseja, lautasia ja kaikkea pientä. Taipein nähtävyyksistä museo oli ehkä suurin pettymys. Toisaalta matkalla sinne tuli testattua Taipein linja-autot, jotka osoittautuivat ihan toimiviksi. EasyCard toimi niissäkin, joten ei tarvinnut alkaa sähläämään kolikoiden kanssa.

Tarkoitus oli myös mennä auringonlaskun aikaan Taipei 101:seen, mutta arvioimme lähtöajan väärin ja olimme perillä tornin juurella juuri kun aurinko alkoi laskea. Juoksimme valtavaan rakennukseen sisään ja etsimme hissit, joilla pääsisimme viidenteen kerrokseen ostamaan liput. Perillä katsoimme ikkunasta ulos ja auringon viimeiset säteet tulivat viistosti sisään. Lippujonosta huomasimme kuitenkin, kuinka paljon ihmisiä odotti aulassa pääsyä varsinaiseen hissiin, joten päätimme siirtää vierailukerran huomiselle. Liput maksoivat 600 dollaria, eli 15 euroa, joten emme halunneet kiirehtiä turhaan.

Kiertelimme vähän alueen kalliissa tavarataloissa ja ihmettelimme kaduilla esiintyviä taiteilijoita ja kummajaisia. Lopulta lähdimme kohti Snake Alleyta, yötoria varsin lähellä pääasemaa. Nimensä mukaisesti torilla myydään käärmeisiin liittyviä asioita ja paikan erikoisuus oli käärmeen verestä, sapesta ja myrkystä tehdyt shotit. Hostellissa olimme pyytäneet kirjoittamaan shottien nimen paperille ja sen avulla löysimme pienen ruokapaikan, jossa herkkuja tarjoiltiin. 100 dollarilla saimme eteemme kolme pientä shottilasia. Punainen lasi oli isoin, sitten sappi ja lopuksi pikkuruinen myrkkylasi. Hetken epäröinnin jälkeen kumosimme lasit yksi kerrallaan.

Nopeasti kulautettuna juomat eivät maistuneet mitenkään ällöttäviltä, lähinnä ehkä kirpeiltä. Kokemuksena ne jäivät kyllä mieleen ja olivat reissun tähänastinen kohokohta. Kaikkien Taipeihin matkaavien kannattaa kokeilla ehdottomasti tämä erikoisuus.

Elokuvia ja jalkapalloa

Aivan lähellä pääasemaa on Q-Square-niminen ostoskeskus, jonka viidennessä kerroksessa sijaitsee elokuvateatteri. Suuntasimme Dannyn kanssa sinne perjantai-iltana katsomaan vanhan skientologin Tom Cruisen ja muuten vaan vanhan Cameron Diazin elokuvan Knight and Day. Lippu maksoi 300 NTD:tä, eli noin seitsemän ja puoli euroa. Jälleen kerran hintataso oli siis aika samanlainen kuin Suomessa. Elokuva oli vähän höpö, mutta ihan viihdyttävä. Teatteri itse vaikutti laadukkaalta, joten elokuvissa käyminen on hyvä keino lepuuttaa kävelystä väsyneitä jalkoja ilmastoidussa salissa.

Elokuvan jälkeen lähdimme takaisin etsimään syötävää ja suuntasimme punaista linjaa Zhongshanin suuntaan, koska aiemmin olimme nähneet siellä Bear Barin, joka näytti tutustumisen arvoiselta. Vaikka olimme tehneet saman matkan aiemmin päivällä, emme enää löytäneet baaria, mutta onneksi kulman takaa putkahti esiin Vegas-niminen ravintola-baari. Taipeilaiset katsoivat jalkapalloa ja hurrasivat, kun Hollanti teki maaleja. Ruokalistalta otimme jälleen kerran taipeilaista perinneruokaa: minä otin Beef Burgerin, Danny sentään pekonia, sieniä ja nuudeleita. Ateria maksoi vähän päälle kolmesataa dollaria. Lentokentältä nostetut käteisvarat alkavat tähän tahtiin jo loppua ja kohta täytynee kiristää vyötä, että saa syödäkseen Australiassa.

Tänään tarkoitus on lähteä katsomaan auringonlaskua Taipei 101:n huipulta ja näin iltapäivällä käydä National Palace Museumissa. Sitten alkaakin kaikki turistien peruspaikat olla koluttu. Illalla vielä pari yötoria niin perusteet Taipeissa on hallussa. Saavuin perille keskiviikkona, joten neljässä päivässä ehtii hyvinkin tutustua tähän Aasian tulikuumaan kulutuskaupunkiin.

Pikaopas Taipein matkaajalle

1.Ota mukaan urheilupaitoja. Ne eivät hiosta trooppisessa kuumuudessa ja kuivuvat nopeasti.

2.Laita jalkaan sandaalit, jotka olet jo sisäänajanut.

3.Ota mukaan laastareita, joilla voit suojata jalkoja rakoilta tai peittää jo tulleita rakkoja.

4.Muista laittaa aurinkorasvaa.

5.Tee edelliset heti, eikä sitten kun vahinko on jo tapahtunut.

Taipein yöelämä

Se oli kuin elokuvasta. Hostellissa tapaamieni kahden tyypin kanssa sovimme menevämme illalla kaupungille. Annoin Leelle sähköpostiosoitteeni ja sovimme, että hän ottaa sitä kautta yhteyden minuun ja J.P.:hen, jotka asuimme vielä hostellilla. Illalla yhdeksän aikaan viestiä ei kuulunut, mikä tarkoitti sitä, että meillä ei ollut mitään keinoa ottaa Leehin yhteyttä. Myönnetään, ettei tilanne ollutkaan ihan suoraan valkokankaalta: jos Lee olisi ollut nainen ja jos sähköpostiin olisi tullut lähetysongelma, ja me olisimme viettäneet yön vaellellen Taipein katuja etsien toisiamme, niin ehkä sitten siinä olisi ollut aineksia siirappiseen komediaan.

Lopulta ilta päättyi tragikoomiseksi kaverifilmiksi. Päätimme J.P.:n kanssa lähteä tarkastamaan Taipein yöelämää omillamme, mutta meillä ei ollut tietoa, missä päin baareja on. Pikainen Google Maps -tarkistus näytti, että kaikki klubit ja baarit olivat keskittyneet tietylle alueelle. Painoimme mieleemme pari osoitetta ja hyppäsimme metroon. Kello oli siinä vaiheessa jo lähes kaksitoista, joten emme pääsisi metrolla enää takaisin, vaan meidän pitäisi ottaa taksi. Laskeskelimme kuitenkin, että kahdestaan se ei tulisi kovin kalliiksi.

Kun olimme kävelleet määränpäässämme muutama sadan metrin verran, alkoi käydä ilmeiseksi, että Taipeissa ei ole samalla tapaa kadunvarsibaareja kuin länsimaissa. Pikkukojut olivat kiinni eikä kaduilla liikkunut enää paljon ketään. Lämpötila alkoi lähennellä kolmeakymmentä, joten ilma oli miellyttävämpi kuin päivällä. Lisäksi kaduilla tuntui olevan varsin turvallista, emmekä nähneet humalaisia tai räyhääjiä. Luultavasti siksi, että lähellä ei ollut paikkoja, joissa juoda.

Kierreltyämme tunnin päätimme ottaa taksin ja ajaa Bade Rd:ia pitkin. Taksikuski ei paljon puhunut englantia, mutta hän tuntui ymmärtävän, mitä haemme, sillä hän pysähtyi tavalliselta länsimaalaiselta pystybaarilta näyttävän ravintolan eteen. Paikka oli täynnä ja sisäänpääsy oli 150 dollaria, eli noin vitosen, joten jatkoimme matkaa. Lopulta ostimme yömarketista tölkit taiwanilaista olutta ja kävelimme ympäriinsä. Pysähdyimme pariksi tunniksi öiseen puistoon juttelemaan, kunnes lopulta nappasimme taksin, joka kiidätti meidät takaisin pääasemalle. Jos tarkoituksena on kulkea taksilla Taipeissa, kannattaa kirjoituttaa määränpään nimi kiinalaisin kirjaimin, sillä kuskimme ei ymmärtänyt, että halusimme mennä Taipei Main Stationille. Onneksi minulla oli lompakossa hostellin tietokortti, johon oli kirjattu ajo-ohjeet.

Memorial Hall ja muut kujeet

Seuraavana päivänä lähdimme J.P.:n ja toisen kanadalaisen, Dannyn, kanssa tarkastamaan yhden Taipein kuuluisimmista turistikohteista, joita ei lopulta ole kovin monta. Määränpää oli Chiang Kai-shek Memorial Hall, entisen presidentin kunniaksi rakennettu valtava rakennus. Samalla aukiolla oli myös teatteri ja konserttisali, jotka näyttivät perinteisen aasialaisilta. Aurinko alkoi paistaa, joten aukiolla tuli kuuma, mutta teatterilta ostettu appelsiinimehu auttoi asiaa. Juoma maksoi muistaakseni noin 60 dollaria, eli 1,5 euroa, mikä ei ole Aasian hintatasolla kovinkaan halpa.

Ylipäänsä minulla on ollut onnea ilmojen suhteen, sillä täällä ei ole satanut kertaakaan oleskeluni aikana, vaikka sääennustus povasi rankkoja sateita ainakin viikoksi. Toivottavasti hyvät säät jatkuvat sillä suunnitelmissa on suunnata Dannyn kanssa johonkin Taiwanin pienemmistä kaupungeista alkuviikosta. Hostellit ovat varsin otollisia paikkoja matkaseuran löytämiseen, sillä monet ovat samassa tilanteessa. Danny kertoi myös, että hänellä on tapana alkaa jututtaa kaikkia länsimaalaisen näköisiä ja lyöttäytyä sitten heidän seuraansa.

Nyt illalla on tarkoitus vielä lähteä läheiseen elokuvateatteriin katsomaan, minkälainen tarjonta siellä on. Elokuvia ei ole dubattu ja ohjelmistossa on oikeastaan pelkästään Hollywood-elokuvia, joten sopivan löytämisen ei luulisi olevan aivan mahdotonta. Hetken istuminen ilmastoidussa teatterissa kuulostaa sopivalta tauolta helteessä kävelemisestä. Sandaalit ovat hiertäneet jalat rakoille, mutta onneksi mukaan otettu urheiluteippi estänee uusien syntymisen.

Nokka kohti Taipein eläintarhaa

Heräsin torstaiaamuna puoli yhdeksän aikaan tarkoituksena lähteä Taipein eläintarhaan. Hengariin ripustettu pyyhe oli muuttunut yön aikana nihkeän kuivaksi, samoin kuin kaikki muutkin esillä olleet vaatteet, riippumatta siitä, oliko niitä käytetty vai ei.

Ilmastoitu huone oli tarpeeksi viileä, että olin saanut kunnon yöunet. Korvatulpat korviin niin edes laitteen ääni, joka muistutti sateen ropinaa peltikattoa vastaan, ei häirinnyt. Muutenkin olen todella tyytyväinen hostelliini, Taipei Backpackers Main Stationiin. Seitsemän yötä maksoivat noin 4000 TWD:tä, eli hivenen yli sata euroa. Hostelli on siisti ja rauhallinen, sekä todella lähellä pääasemaa, josta pääsee eri puolille Taiwania. Vuokrasin niin kutsutun Mini Single Roomin ja se on todella nimensä veroinen: sen pinta-ala on noin kolme neliömetriä, mutta toisaalta vessat ovat käytävällä muutaman askeleen päässä, joten tuntuu kuin asuisin isommassakin huoneessa.

Seinät ovat ohuet, joten käytävällä liikkuvien ihmisten äänet kuuluvat läpi, mutta tulppien kanssa se ei haittaa. Aulassa on käytettävänä wlan, joka kuuluu myös kolmannen kerroksen huoneisiin. Kaiken kaikkiaan minua tuntui lykästäneen. Etenkin hostellin respan nainen on todella ystävällinen ja avulias.

Istuskelen nyt ala-aulassa odottamassa erästä amerikkalaista asukasta, joka lyöttäytyy mukaan eläintarhaan. Eilen ostin MRT-asemalta 500 TWD:n EasyCardin, jolla pääsee matkustamaan ostamatta jatkuvasti yksittäislippuja. Taipein eläintarha sijaitsee Wenhu Linen toisessa päässä, joten saa nähdä, kauanko matka sinne kestää. Onneksi metro kulkee maan alla, joten ei tarvitse kärsiä painostavasta kuumuudesta.

Ground Zero

This is it. Ground Zero.Maanantaina 28.6.2010 klo 17.30 alkoi suuri seikkailu, matka maailman ääriin. Ensipysähdyksenä on Helsinki, josta nokka kääntyy kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Budjettimatkailuhengessä yö vietetään lentoasemalla, ja aamulla suunnataan koneeseen, joka vie Amsterdamiin. Sitten seuraa kuudentoista tunnin lento Taipeihin, joka on matkani ensimmäinen pysäkki. Ihmiselle, joka on kaksi kertaa lentänyt Oulun ja Helsingin välin, lento toiselle puolen maailmaa on pudotus suoraan syvään päähän.

Mieliala on silti odottavainen. Oikeastaan tuntuu siltä kuin olisin menossa lomalle, ja lähtö Oulusta olisi hyvin lyhytaikaista. Tavallaanhan tämä onkin kuuden kuukauden loma Australiassa. Ainakin jos muistaa olla ottamatta opintoja liian tosissaan ja jos rahat riittävät matkusteluun paikan päällä. Ei taida tulevaisuudessa tulee samanlaista tilaisuutta, joten tästä täytyy ottaa kaikki irti. Avoimin mielin.

Matkablogi vai minäblogi?

Kaikkia ei voi tyydyttää. Näin blogin syntyvaiheessa olisi hyvä määritellä sen tarkoitus ja kohdeyleisö, jotta se tyydyttäisi edes jotkut. Jos blogi toimii lähinnä kuulumisten kertomiskanavana, sopiva kirjallinen ilmaisu voisi olla vaikka kasa ranskalaisia viivoja: Pääsin perille. Olen hengissä. Jos blogin tarkoitus on esitellä matkakohteita esimerkiksi Googlella etsiviä varten, sen pitäisi olla tarpeeksi yksityiskohtainen, jotta kokemuksista olisi jotain käytännön hyötyä. Nämä vaatimukset tekevät teksteistä varsin erilaisia. Joku jää pakosta paitsi.

Minäblogin ajatus on pohjimmiltaan aika uskalias: jotakuta kiinnostaa se, mitä minulle tapahtuu. Pienessä mittakaavassa malli toimii, mutta suurta lukijakuntaa sillä tuskin saavuttaa. Suuri toisaalta ei ole aina kaunista, eikä määrä korvaa laatua. Ehkä en siis kahlitse blogin kehitystä, vaan annan sen liikkua siihen suuntaan, johon se haluaa mennä. Jos siis viikon päästä sivulle ei enää ilmesty uusia päivityksiä, se ei tarkoita välttämättä sitä, että Taipein yakuzat olisivat minut ryöstäneet. Se on vain tämän blogin kohtalo. Ja kukapa tietää, ehkä kirjoittelen tasaiseen tahtiin kuuden kuukauden ajan.