Kavaa ja taskuvarkaita

Tänään kävimme tutustumassa Fidzin kolmanneksi suurimpaan asutuskeskukseen, Nadiin. Aurinko porotti ja lämmintä oli ainakin kolmekymmentä astetta. Kaupungissa oli sopivasti Bula-festivaali, joten paljon ihmisiä oli liikkeelle.

Kun ensimmäisen kerran ajoimme kaupungin läpi, se näytti rikolliselta ja rähjääntyneeltä. Päivänvalossa se ei näyttänyt aivan niin pahalta, mutta se ei silti ole paikka, johon haluaisin jäädä auringonlaskun jälkeen.

Kiertelimme Simonin kanssa toreilla ja kaupungin kaduilla. Eräs mies lyöttäytyi seuraamme ja tarjoutui näyttämään meille, missä posti sijaitsee. Kädessäni oli pari kirjekuorta, jotka minun piti lähettää. Pian eräs nainen liittyi joukkomme, ja seurasimme heitä kuin lehmät menossa teuraalle. Mies näytti meille oman käsityökauppansa ja sanoin, että minun pitää lähettää nämä kirjeet ensin.

Hän näytti postitalon, mutta se oli kiinni ja hän kutsui meidät kaupalleen juomaan kavaa. Kava on paikallisesta juuresta uutettu juoma, jota maistoimme ensimmäisen kerran saarilla. Se maistuu mutaisalta vedeltä ja sen on tarkoitus rentouttaa. Saavuimme kaupalle, joka sisältä näytti ihan kunnialliselta. He tarjosivat meille kavaa ja istuimme seremonian läpi.

”Kava on ilmaista, ystävältä ystävälle”, he sanoivat, ”mutta katselkaa toki ympärillenne kun seremonia on ohi.” Kiertelimme kaupan läpi ja ainoa asia, jonka halusin ostaa, oli iso tiikerihain hammas. Olen kerännyt hainhampaita ympäri eteläistä pallonpuoliskoa, mutta tämä oli hinta-laatusuhteeltaan paras, joten ostin sen. Hipsimme kaupasta ulos ja vannoimme, että emme enää hyväksy apua keneltäkään.

Seuraavaksi palasimme kentälle, johon oli pystytetty kaikkia turvallisyyssäädöksiä uhmaavia huvipuistolaitteita. Ostin kojusta kokiksen ja kun olin maksamassa sitä, tunsin nykäisyn lompakossani. Katsoin vierelleni ja näin, kuinka tiskille ilmaantunut mies yritti olla mahdollisimman huomaamaton. Jos olisin katsonut häntä pitempään, hän olisi varmaan alkanut vihellellä.

Itse olen selvinnyt matkasta aika vähillä tappiolla, mutta Simon huomasi tänään, että Blue Lagoonin matkatavarasekoilun jälkeen häneltä puuttuu myös shortsit. Takkiin tuli sillä reissulla päälle sata dollaria.

Eevan valinta

Paratiisiranta löytyi viimeinkin Yasawa-saarilta, Blue Lagoon Resortista. Vain vuoden vanha lomakylä tarjosi matkamme parhaat puitteet, ruoat ja maisemat. 110 Fidzin dollarilla päivässä, eli noin 55 eurolla saimme kolme ateriaa ja majoituksen.

Blue Lagoon oli kuitenkin niin täyteen varattu, että välillä meidän piti nukkua muutama yö sadan metrin päässä olevassa Oarsman's Bayssa. Se oli vanhempi ja ränsistyneempi lomakylä, jolla ei ollut samanlaista tyylitajua kuin Blue Lagoonilla. Vessat olivat tukossa ja vuosivat yli ja ruoka ei ollut aivan yhtä hyvää kuin Blue Lagoonilla.

Vietimme saarilla viikon päivät siirtyen lomakohteesta toiseen. Kun myrsky iski, jäimme jumiin Coral View -nimiseen paikkaan, mikä sopi meille oikeastaan varsin hyvin, sillä se oli suunnattu enemmän nuorille ja budjettimatkailijoille.

Päivämme kulutimme syöden, snorklaten ja rentoutuen. Vesi oli kirkasta ja polskimme vedessä tunteja yhteen mittaan. Lopulta karkeloiminen kostautui, sillä poltimme Simonin kanssa selkämme lähtöä edeltävänä päivänä, kun taivas oli pilvetön.

Aivan täydellistä ei elo Blue Lagoonillakaan ollut. Eräänä aamuna kun kirjoittauduimme sisään lomakylään meitä käskettiin viemään tavaramme dormiin. Huonetta ei vielä ollut siivottu, emmekä olleet ihan varmoja, mitkä pedeistä olivat tyhjillään, joten kasasimme tavaramme huoneen perälle ja laitoimme uikkarit jalkaan.

Puolentoista tunnin korallien katselun jälkeen palasimme huoneeseen ja huomasimme, että laukkumme olivat poissa. Siivoojatädit ihmettelivät hetken ja sitten alkoivat juosta ympäriinsä. Yasawa-saarten välillä kulkee yksi isompi alus, jolle lomakylät kuljettavat turistit pienillä veneillä. Meidän matkatavaramme oli erehdyksessä viety tälle isolle alukselle.

Minulla ja Simonilla oli päällämme koko senhetkinen omaisuutemme, kun hyppäsimme muskeliveneeseen, joka vei meidät hakemaan tavaramme takaisin. Minulla oli vain uimahousut, mutta Simon oli verrattain rikas mies – hänellä oli pyyhe hartioillaan. Olin jättänyt lasinikin laukkujen päälle.

Onneksi löysimme laukkumme, mutta muutamia tavaroita jäi silti puuttumaan. Simon menetti lippiksensä ja Billabongin t-paidan, ja myös minulta katosi yksi t-paita. On arvoitus, missä vaiheessa ne katosivat. Kyseessä oli joko huolimattomuus tai vilunkipeli Blue Lagoonin tai kuljetusaluksen osalta.

Tänään saavuimme takaisin pääsaarelle. Viiden tunnin laivamatka oli varsin tuskastuttava, mutta olin valmis lähtemään paratiisisaarelta. Rentoutuminen on raskasta puuhaa ja hienoihin maisemiin turtuu niin, että ne eivät enää tunnu miltään. Ehkä Eevakin halusi vain kokeilla jotakin erilaista.

Sykloni koputtaa aina kahdesti

Tropiikissa sadekausi tarkoittaa sadekautta.

Viisi yötä Fidzillä on nyt takana ja viisi on edessä. Tänä aamuna näimme ensimmäistä kertaa vilauksia auringosta ja sinisestä taivaasta. Sitä ennen taivas on ollut tasaisen harmaa, ja rajut sadekuurot ovat vuorotelleet tavallisten sadekuurojen kanssa.

Saavuttuamme Fidzille hyppäsimme Simonin kanssa taksiin ja ajoimme lähelle Smuggler's Covea, lähes täysin tyhjään hotelliin, jonka nimi on JetSet Accommodation. Tim oli varannut meille huoneen 85 dollarin hintaan. Euroissa se tekee noin neljäkymmentä, mikä ei ole kovin paljon kun sen jakaa vielä kolmella.

Päätimme viettää aikamme Fidzillä Yasawa-saarilla, jotka ovat saariryhmä lähellä pääsaarta. Sieltä ajattelimme löytävämme pitkät valkoiset rannat ja palmupuut, joiden alla voisimme siemailla coktailejamme. Kirjoitan matkamme etapeista tarkemmin myöhemmin, mutta nyt sanottakoon, että erinäisten vaiheiden löysimme paratiisisaaren. Ikävä kyllä aurinko ei vielä ollut löytänyt sitä.

Matkaseura on kuitenkin ollut nautittavaa, eikä säätila enää harmita minua. Eräänä päivänä meille ilmoitettiin, että sykloni on seuraavien päivien aikana liikkumassa Fidzin yli ja odotettavissa olisi myrskytuulia. Luvassa oli siis jännitystä ja hyvä tarina jälkipolville. Harmillisesti kävi, kuten hyvien tarinoiden kanssa usein käy – ne eivät ilmoita tulostaan kahta päivää aikaisemmin.

Niinpä oikea sykloni ei pyyhkäissytkään ylitsemme, vaan pelkästään kovat tuulet piiskasivat meren vaahtopäiksi ja keskeyttivät venekuljetukset saarten välillä. Nyt olemme ensimmäistä päivää jumissa eräässä lomakohteessa, mutta emme voi valittaa, sillä se on yksi parhaista, joilla olemme pysähtyneet. Aiemmin päivällä otin päiväunet, kun iltapäivän sateet kulkivat ylitsemme. Tähänastinen loma on ollut siis sanalla sanoen lomaa: ei kiireitä, ei velvollisuuksia, eikä stressiä.

Saapuminen Fidzille

Newcastle jäi aamulla taakse. Aurinko paistoi viistosti silmiin, ilma oli lämmin aamusta asti ja Australia näytti parhaita puoliaan. Olin kuin kuolemaantuomittu vanki, joka näkee kauniita maisemia viimeistä kertaa. Värit olivat elävämmät, ja kesän valo täytti auton.

Hyvästelin Dylanin, kämppikseni, joka reilusti heitti minut ja Simonin asemalle. Junassa minulle tuli ensimmäistä kertaa tunne siitä, että nyt mennään lomalle. Lähtemisen surun peittosi lähtemisen riemu. Minulla tulee vielä ikävä Newcastlea, ehkä pikemminkin kuin arvaankaan, mutta nyt tuo mieliala on takana päin.

Lento meni hyvin ja saavuimme Fidzille vähän ennen kuutta iltapäivällä. Turvatarkastuksessa vähän jännitti, sillä minulla oli tuliaisia Australiasta, joita ei ehkä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan saisi kuljettaa mukana.Tullitarkastuksessa mies pysäytti kannettavan laukkuni ja käski avaamaan sen. Siellä minulla ei kuitenkaan ollut mitään karanteeniin kuuluvaa – tai niin luulin. Tullimies kaivoi laukun pohjalta omenan, jota en tietenkään olisi saanut viedä Fidzille. Hän heristi sormeaan ja keräsi hedelmän parempaan talteen.

Fidzillä olikin sitten suloisten jälleennäkemisten aika. Tim odotti meitä Jetset Accommodationilla, jossa meillä oli huone yhdeksi yöksi. Hinta yöltä taisi olla 85 Fidzin dollaria, eli noin 40 euroa. Jaettuna kolmella se on varsin siedettävä.

Huomenna suuntaamme Blue Lagoonille. Siirtymiset saarten välillä ovat ilmeisesti aika kalliita, mutta asumisen ja syömisen pitäisi olla kohtuu halpoja. Ehkä sieltä löydämme paratiisin, jossa hengähtää hetkisen.