Verta, sappea ja myrkkyä

Iltapäivän puolella suuntasimme Dannyn kanssa kohti National Palace Museumia, jossa kuuleman mukaan on maailman suurin kokoelma kiinalaisia esineitä. Sisäänpääsy oli 160 dollaria ja itse näyttelyt olivat loppujen lopuksi aika samanlaisia: huone toisensa perään vaaseja, lautasia ja kaikkea pientä. Taipein nähtävyyksistä museo oli ehkä suurin pettymys. Toisaalta matkalla sinne tuli testattua Taipein linja-autot, jotka osoittautuivat ihan toimiviksi. EasyCard toimi niissäkin, joten ei tarvinnut alkaa sähläämään kolikoiden kanssa.

Tarkoitus oli myös mennä auringonlaskun aikaan Taipei 101:seen, mutta arvioimme lähtöajan väärin ja olimme perillä tornin juurella juuri kun aurinko alkoi laskea. Juoksimme valtavaan rakennukseen sisään ja etsimme hissit, joilla pääsisimme viidenteen kerrokseen ostamaan liput. Perillä katsoimme ikkunasta ulos ja auringon viimeiset säteet tulivat viistosti sisään. Lippujonosta huomasimme kuitenkin, kuinka paljon ihmisiä odotti aulassa pääsyä varsinaiseen hissiin, joten päätimme siirtää vierailukerran huomiselle. Liput maksoivat 600 dollaria, eli 15 euroa, joten emme halunneet kiirehtiä turhaan.

Kiertelimme vähän alueen kalliissa tavarataloissa ja ihmettelimme kaduilla esiintyviä taiteilijoita ja kummajaisia. Lopulta lähdimme kohti Snake Alleyta, yötoria varsin lähellä pääasemaa. Nimensä mukaisesti torilla myydään käärmeisiin liittyviä asioita ja paikan erikoisuus oli käärmeen verestä, sapesta ja myrkystä tehdyt shotit. Hostellissa olimme pyytäneet kirjoittamaan shottien nimen paperille ja sen avulla löysimme pienen ruokapaikan, jossa herkkuja tarjoiltiin. 100 dollarilla saimme eteemme kolme pientä shottilasia. Punainen lasi oli isoin, sitten sappi ja lopuksi pikkuruinen myrkkylasi. Hetken epäröinnin jälkeen kumosimme lasit yksi kerrallaan.

Nopeasti kulautettuna juomat eivät maistuneet mitenkään ällöttäviltä, lähinnä ehkä kirpeiltä. Kokemuksena ne jäivät kyllä mieleen ja olivat reissun tähänastinen kohokohta. Kaikkien Taipeihin matkaavien kannattaa kokeilla ehdottomasti tämä erikoisuus.

Elokuvia ja jalkapalloa

Aivan lähellä pääasemaa on Q-Square-niminen ostoskeskus, jonka viidennessä kerroksessa sijaitsee elokuvateatteri. Suuntasimme Dannyn kanssa sinne perjantai-iltana katsomaan vanhan skientologin Tom Cruisen ja muuten vaan vanhan Cameron Diazin elokuvan Knight and Day. Lippu maksoi 300 NTD:tä, eli noin seitsemän ja puoli euroa. Jälleen kerran hintataso oli siis aika samanlainen kuin Suomessa. Elokuva oli vähän höpö, mutta ihan viihdyttävä. Teatteri itse vaikutti laadukkaalta, joten elokuvissa käyminen on hyvä keino lepuuttaa kävelystä väsyneitä jalkoja ilmastoidussa salissa.

Elokuvan jälkeen lähdimme takaisin etsimään syötävää ja suuntasimme punaista linjaa Zhongshanin suuntaan, koska aiemmin olimme nähneet siellä Bear Barin, joka näytti tutustumisen arvoiselta. Vaikka olimme tehneet saman matkan aiemmin päivällä, emme enää löytäneet baaria, mutta onneksi kulman takaa putkahti esiin Vegas-niminen ravintola-baari. Taipeilaiset katsoivat jalkapalloa ja hurrasivat, kun Hollanti teki maaleja. Ruokalistalta otimme jälleen kerran taipeilaista perinneruokaa: minä otin Beef Burgerin, Danny sentään pekonia, sieniä ja nuudeleita. Ateria maksoi vähän päälle kolmesataa dollaria. Lentokentältä nostetut käteisvarat alkavat tähän tahtiin jo loppua ja kohta täytynee kiristää vyötä, että saa syödäkseen Australiassa.

Tänään tarkoitus on lähteä katsomaan auringonlaskua Taipei 101:n huipulta ja näin iltapäivällä käydä National Palace Museumissa. Sitten alkaakin kaikki turistien peruspaikat olla koluttu. Illalla vielä pari yötoria niin perusteet Taipeissa on hallussa. Saavuin perille keskiviikkona, joten neljässä päivässä ehtii hyvinkin tutustua tähän Aasian tulikuumaan kulutuskaupunkiin.

Pikaopas Taipein matkaajalle

1.Ota mukaan urheilupaitoja. Ne eivät hiosta trooppisessa kuumuudessa ja kuivuvat nopeasti.

2.Laita jalkaan sandaalit, jotka olet jo sisäänajanut.

3.Ota mukaan laastareita, joilla voit suojata jalkoja rakoilta tai peittää jo tulleita rakkoja.

4.Muista laittaa aurinkorasvaa.

5.Tee edelliset heti, eikä sitten kun vahinko on jo tapahtunut.

Taipein yöelämä

Se oli kuin elokuvasta. Hostellissa tapaamieni kahden tyypin kanssa sovimme menevämme illalla kaupungille. Annoin Leelle sähköpostiosoitteeni ja sovimme, että hän ottaa sitä kautta yhteyden minuun ja J.P.:hen, jotka asuimme vielä hostellilla. Illalla yhdeksän aikaan viestiä ei kuulunut, mikä tarkoitti sitä, että meillä ei ollut mitään keinoa ottaa Leehin yhteyttä. Myönnetään, ettei tilanne ollutkaan ihan suoraan valkokankaalta: jos Lee olisi ollut nainen ja jos sähköpostiin olisi tullut lähetysongelma, ja me olisimme viettäneet yön vaellellen Taipein katuja etsien toisiamme, niin ehkä sitten siinä olisi ollut aineksia siirappiseen komediaan.

Lopulta ilta päättyi tragikoomiseksi kaverifilmiksi. Päätimme J.P.:n kanssa lähteä tarkastamaan Taipein yöelämää omillamme, mutta meillä ei ollut tietoa, missä päin baareja on. Pikainen Google Maps -tarkistus näytti, että kaikki klubit ja baarit olivat keskittyneet tietylle alueelle. Painoimme mieleemme pari osoitetta ja hyppäsimme metroon. Kello oli siinä vaiheessa jo lähes kaksitoista, joten emme pääsisi metrolla enää takaisin, vaan meidän pitäisi ottaa taksi. Laskeskelimme kuitenkin, että kahdestaan se ei tulisi kovin kalliiksi.

Kun olimme kävelleet määränpäässämme muutama sadan metrin verran, alkoi käydä ilmeiseksi, että Taipeissa ei ole samalla tapaa kadunvarsibaareja kuin länsimaissa. Pikkukojut olivat kiinni eikä kaduilla liikkunut enää paljon ketään. Lämpötila alkoi lähennellä kolmeakymmentä, joten ilma oli miellyttävämpi kuin päivällä. Lisäksi kaduilla tuntui olevan varsin turvallista, emmekä nähneet humalaisia tai räyhääjiä. Luultavasti siksi, että lähellä ei ollut paikkoja, joissa juoda.

Kierreltyämme tunnin päätimme ottaa taksin ja ajaa Bade Rd:ia pitkin. Taksikuski ei paljon puhunut englantia, mutta hän tuntui ymmärtävän, mitä haemme, sillä hän pysähtyi tavalliselta länsimaalaiselta pystybaarilta näyttävän ravintolan eteen. Paikka oli täynnä ja sisäänpääsy oli 150 dollaria, eli noin vitosen, joten jatkoimme matkaa. Lopulta ostimme yömarketista tölkit taiwanilaista olutta ja kävelimme ympäriinsä. Pysähdyimme pariksi tunniksi öiseen puistoon juttelemaan, kunnes lopulta nappasimme taksin, joka kiidätti meidät takaisin pääasemalle. Jos tarkoituksena on kulkea taksilla Taipeissa, kannattaa kirjoituttaa määränpään nimi kiinalaisin kirjaimin, sillä kuskimme ei ymmärtänyt, että halusimme mennä Taipei Main Stationille. Onneksi minulla oli lompakossa hostellin tietokortti, johon oli kirjattu ajo-ohjeet.

Memorial Hall ja muut kujeet

Seuraavana päivänä lähdimme J.P.:n ja toisen kanadalaisen, Dannyn, kanssa tarkastamaan yhden Taipein kuuluisimmista turistikohteista, joita ei lopulta ole kovin monta. Määränpää oli Chiang Kai-shek Memorial Hall, entisen presidentin kunniaksi rakennettu valtava rakennus. Samalla aukiolla oli myös teatteri ja konserttisali, jotka näyttivät perinteisen aasialaisilta. Aurinko alkoi paistaa, joten aukiolla tuli kuuma, mutta teatterilta ostettu appelsiinimehu auttoi asiaa. Juoma maksoi muistaakseni noin 60 dollaria, eli 1,5 euroa, mikä ei ole Aasian hintatasolla kovinkaan halpa.

Ylipäänsä minulla on ollut onnea ilmojen suhteen, sillä täällä ei ole satanut kertaakaan oleskeluni aikana, vaikka sääennustus povasi rankkoja sateita ainakin viikoksi. Toivottavasti hyvät säät jatkuvat sillä suunnitelmissa on suunnata Dannyn kanssa johonkin Taiwanin pienemmistä kaupungeista alkuviikosta. Hostellit ovat varsin otollisia paikkoja matkaseuran löytämiseen, sillä monet ovat samassa tilanteessa. Danny kertoi myös, että hänellä on tapana alkaa jututtaa kaikkia länsimaalaisen näköisiä ja lyöttäytyä sitten heidän seuraansa.

Nyt illalla on tarkoitus vielä lähteä läheiseen elokuvateatteriin katsomaan, minkälainen tarjonta siellä on. Elokuvia ei ole dubattu ja ohjelmistossa on oikeastaan pelkästään Hollywood-elokuvia, joten sopivan löytämisen ei luulisi olevan aivan mahdotonta. Hetken istuminen ilmastoidussa teatterissa kuulostaa sopivalta tauolta helteessä kävelemisestä. Sandaalit ovat hiertäneet jalat rakoille, mutta onneksi mukaan otettu urheiluteippi estänee uusien syntymisen.

Rahalla saa ja metrolla pääsee

Amerikkalaisen Leen kanssa lähdimme siinä kymmenen aikaan kohti metroasemaa etsimään oikeaa suuntaa eläintarhalle. Taipein metroverkko on oikeastaan aika kattava ja yksinkertainen, joten pääsimme perille asti ilman kummempia kommelluksia. Metro vaikutti myös uudelta ja siistiltä.

Lee vanhana patrioottina halusi mennä McDonald'siin syömään, joten etsimme sellaisen eläintarhan läheltä. Minä halusin kokeilla vähän eri maiden makuja, kun kerran tänne asti olen tullut, ja otin kanahampurilaisen. Suomessa en sellaista ole koskaan maistanut. Ateria maksoi 105 TWD:tä, eli vähän alle kolme euroa.

Mäkkärissä seuraamme liittyi kanadalainen J.P., joka asuu samassa hostellissa. Hänelle oli suositeltu gondolihissiä, joten kiihdytimme sillä korkealle trooppiselta näyttävään mäkimaastoon. Lee olisi halunnut kävellä takaisin lähtöpaikalle, mutta onneksi yläkerran infosta sanottiin, että se kestäisi neljästä viiteen tuntia. Niin pitkä aika Taipein aamupäivän leppeässä 32 asteen lämmössä jättihämähäkkejä metsässä väistellen ei hänestäkään tuntunut enää niin hyvältä.

Hissin päätepysäkiltä lähdimme etsimään bussia, joka menisi suoraan alas eläintarhalle ja kävelimme noin tunnin kiemuraisia mäkiteitä etsien temppeliä, josta bussit joidenkin tietojen mukaan lähtisivät. Perillä kävi ilmi, että mitään bussia ei ollutkaan. Lee puhuu vähän kiinaa, joten hän kyseli kahdelta nuorelta mieheltä neuvoja ja pitkän palaverin jälkeen kävi ilmi, että he heittäisivät meidän takaisin alas omalla autollaan.

Aasialaisesta kohteliaisuudesta kertoo myös se, että J.P.:n yrittäessä kysyä toiselta nuorista miehistä mistä hän oli saanut pitelemänsä kokistölkin, tämä alkoi tarjota tölkkiä eikä millään suostunut luopumaan. J.P. Sai miehen pitämään tölkin itsellään, mutta kun olimme nousemassa autoon, mies teki vielä viimeisen tarjouksen, ja J.P. Otti tölkin. Olen melko varma, että se oli jonkinlainen tyylirikko aasialaisessa kulttuurissa. Jos olisin osoittanut miehen housuja, olisin luultavasti yhdet suorat housut rikkaampi.

Eläintarha oli kuuma ja kostea viidakko. Sisäänpääsy oli vain noin puolitoista euroa, joten kotimaan riistohintoihin tottuneena kaivoin kuvetta mielelläni. Taipei Zoo ei välttämättä Aasian tai maailman mittapuussa ole mikään hulppea kokemus. Koala-häkissä oli vain yksi tylsistyneen näköinen karvaturri ja tiikeriaitauksessa ei näkynyt mitään. Puiston työntekijöiden pitäisi laittaa pieni hännänpala näkymään puun takaa, jotta kävijöillä olisi jotain jännää katsottavaa.

Paluumatkalla pysähdyimme Leen kanssa syömään ja minusta tuli ruokakojun hupinumero, kun yritin syödä puikoilla ensimmäistä kertaa elämässäni. Nuudeliateria maksoi noin kaksi ja puoli euroa ja oli ihan miellyttävä kokemus, vaikka en sellaisesta normaalisti pidäkään. Sienikeitostakin maistoin pari lilluvaa palasta.

Päivä on täälläpäin vasta puolessa, mutta minusta tuntuu kuin minut olisi painettu mankelin läpi. Jatkuva kuumuus ja käveleminen väsyttävät, mutta onneksi minulla on täällä perillä vielä kuusi kokonaista päivää, joten minun ei tarvitse juosta itseäni hengiltä. Tekemistä tämänkokoisessa kaupungissa varmasti riittää, mutta näin satunnaisena turistina kaikesta ei aina saa otetta.

Vaatetuksena näin kuumassa ilmanalassa ehdoton ykkönen on urheiluun tarkoitettu tekninen paita. Tullessani minulla oli päällä valkoinen (onneksi) T-paita, joka puolen tunnin jälkeen painoi viisi kertaa enemmän ja joka ei vieläkään ole täysin kuivunut. Tekninen paita ei välttämättä ole kaikista tyylikkäin valinta, mutta ulkona liikkumiseen se on kohtalaisen erinomainen. Taidan käydä etsimässä jostakin kaupasta kolmannen urheilupaidan, niin pärjään niillä melko pitkälle tällä reissulla.

Annoin kameran laulaa reissullani, mutta en tiedä, mikä olisi paras tapa jakaa niitä. Pitänee tarkastella vaihtoehtoja ja päättää sitten. Kovin taiteellisia otoksista ei pikkudigikamerallani kyllä tullut, mutta onpahan jälkeenpäin jotain muistoja maisemista.

Nokka kohti Taipein eläintarhaa

Heräsin torstaiaamuna puoli yhdeksän aikaan tarkoituksena lähteä Taipein eläintarhaan. Hengariin ripustettu pyyhe oli muuttunut yön aikana nihkeän kuivaksi, samoin kuin kaikki muutkin esillä olleet vaatteet, riippumatta siitä, oliko niitä käytetty vai ei.

Ilmastoitu huone oli tarpeeksi viileä, että olin saanut kunnon yöunet. Korvatulpat korviin niin edes laitteen ääni, joka muistutti sateen ropinaa peltikattoa vastaan, ei häirinnyt. Muutenkin olen todella tyytyväinen hostelliini, Taipei Backpackers Main Stationiin. Seitsemän yötä maksoivat noin 4000 TWD:tä, eli hivenen yli sata euroa. Hostelli on siisti ja rauhallinen, sekä todella lähellä pääasemaa, josta pääsee eri puolille Taiwania. Vuokrasin niin kutsutun Mini Single Roomin ja se on todella nimensä veroinen: sen pinta-ala on noin kolme neliömetriä, mutta toisaalta vessat ovat käytävällä muutaman askeleen päässä, joten tuntuu kuin asuisin isommassakin huoneessa.

Seinät ovat ohuet, joten käytävällä liikkuvien ihmisten äänet kuuluvat läpi, mutta tulppien kanssa se ei haittaa. Aulassa on käytettävänä wlan, joka kuuluu myös kolmannen kerroksen huoneisiin. Kaiken kaikkiaan minua tuntui lykästäneen. Etenkin hostellin respan nainen on todella ystävällinen ja avulias.

Istuskelen nyt ala-aulassa odottamassa erästä amerikkalaista asukasta, joka lyöttäytyy mukaan eläintarhaan. Eilen ostin MRT-asemalta 500 TWD:n EasyCardin, jolla pääsee matkustamaan ostamatta jatkuvasti yksittäislippuja. Taipein eläintarha sijaitsee Wenhu Linen toisessa päässä, joten saa nähdä, kauanko matka sinne kestää. Onneksi metro kulkee maan alla, joten ei tarvitse kärsiä painostavasta kuumuudesta.

Kuuman kostea Taipei

Se, joka keksi sanonnan, että matka on yhtä tärkeä kuin määränpää, ei selvästikään ollut lentänyt toiselle puolen maailmaa. Kun sillipurkki lähti Amsterdamista, ei minua enää jaksanut kiinnostaa alapuolen maisemat tai lentokoneen nousut ja laskut. Minusta oli tullut jossain Benelux-maiden yllä parkkiintunut lentomatkustaja, joka halusi vain päästä perille.

Koti-ikävä oli myös ilmeisesti iskenyt, sillä vieraiden ihmisten puhe kuulosti aina välillä suomalaiselta. Erotin kiinalaisten puheesta yksittäisiä sanoja, jotka tulkitsin suomeksi. Kerran kuulin kokonaisen suomenkielisen keskustelun aasialaisen näköisten miesten suusta, mutta kun katsoin heidän laukkujaan, niihin olikin merkitty lähtöosoitteeksi Suomi. En varmaan koskaan saa tietää, mitä kieltä he oikeasti puhuivat.

Taipei oli ensikosketuksena aika järkytys. Kirjoissa aina kuvaillaan, miten lentokoneesta astuvan päähenkilön kasvoille iskeytyy kuuman ilman seinämä. Ihan noin dramaattisesti en omaa kokemustani voi kuvata: pikemminkin minusta tuntui kuin sadan rekan pakoputket olisi suunnattu päin naamaani. Ilma tuoksui saasteiselta kasvihuoneelta.

Bussi pääasemalle maksoi 125 TWD:tä, eli noin kolme euroa. Neljänkymmenen minuutin aikana ehti nähdä Taiwanin ja Taipein menneisyyttä: rumat betonikerrostalot oli ladottu vierekkäin niin tiuhaan, että keskimmäisiin ei paistanut aurinko missään vaiheessa. Keskustassa oli puolestaan vierekkäin viidakkorauniolta näyttäviä vanhempia taloja ja komeita lasipalatseja.

Hintataso näytti kauttaaltaan olevan aika lailla Suomen suuntainen. Stockmannin kaltaisen tavaratalon hinnasto oli samaa luokkaa. Kadunvarsilla oli pikkukojuja lähes joka makuun. Tai oikeastaan pikkukaupat olivat kadunvarsia, sillä melkein autotielle asti kauppiaat olivat levittäneet tarjottaviaan.

Huomenna on suunnitelmissa mennä Taipein eläintarhaan. Minulla on seitsemän päivää aikaa täällä kasvihuoneessa, ja suunnitelma on tehdä jokainen päivä yksi isompi retki ympäri Taipeita.