Hungry Jacks, McDonald's, KFC. Maassa maan tavalla. Matkalla täytyy syödä paikallista ruokaa ja tänään toteutin kyseistä ideologiaa syömällä aterian Kentucky Fried Chickenissä. Se oli minulle ensimmäinen kerta tuossa pikaruokalassa, enkä ollut täysin vakuuttunut.
Ateriaan kuului ranskalaiset, pari kanankoipea, kanahampurilainen, perunamuusi ja ruskea kastike. En nyt enää muista, mikä aterian nimi oli tarkalleen, mutta se maksoi 12 dollaria. Olo syömisen jälkeen oli kuin olisin syönyt Bambia. Liikaa Bambia.
Pikaruokaloiden ongelma on tämä: jos olet lihava, et voi syödä siellä, sillä silloin sinua säälitään. Jos olet laiha, et voi syödä siellä, koska et pian enää ole laiha. Jokaiseen ateriaan kuuluu siis aimo annos McMorkkista.
KFC:n ranskalaiset olivat paksuja ja sopivasti maustettuja. En lämmennyt dipille, eli perunamuusin ja ruskean kastikkeen teolliselle sekoitukselle, jota tarjottiin aterian kylkiäiseksi. Syömäni hampurilainen oli hivenen kuivakka ja taikinamainen. Kanankoivet olivat rapeita, mutta sisälläni asuva 120-kiloinen ihminen ei pidä ruoista, joiden kanssa täytyy tapella.
Kun KFC ennen pitkää rantautuu Suomeen, voin antaa sille uuden mahdollisuuden, mutta odotukset eivät ole korkealla.
lauantai 30. lokakuuta 2010
perjantai 29. lokakuuta 2010
V-alkuisia kirosanoja
Valmistuminen 1 lintukodon jättäminen 2 oikeaan elämään siirtyminen. Opiskelijoiden piirissä erittäin vahva kirosana. Käytä mahdollisuuksien mukaan lievempiä ilmaisuja, kuten jatko-opiskelu tai tutkinnon täydentäminen. Eikö sinun pitänyt valmistua viime vuonna? p.o. Millä aineilla täydennät opintojasi?
Vaihto-opiskelu 1 kasvun paikka 2 aika, joka saa miettimään, mitä elämältä haluaa. Ensimmäisten vuoden opiskelijat käyttävät tätä ekspletiiviä huolettomasti. Vanhempien opiskelijoiden kuullen sen käyttäminen saattaa aiheuttaa pahaa nostalgiaa. Haluan vaihtoon USA:aan. p.o. Oma maa mansikka.
Välivuosi 1 suure, joka voi tarkoittaa mitä tahansa vuoden tai eliniän väliltä. Ajattelin pitää välivuoden. p.o. Valmistun heti vaihto-opiskelun jälkeen. v.p.o Täydennän opintojani, omaa maa mansikka.
Vaihto-opiskelu 1 kasvun paikka 2 aika, joka saa miettimään, mitä elämältä haluaa. Ensimmäisten vuoden opiskelijat käyttävät tätä ekspletiiviä huolettomasti. Vanhempien opiskelijoiden kuullen sen käyttäminen saattaa aiheuttaa pahaa nostalgiaa. Haluan vaihtoon USA:aan. p.o. Oma maa mansikka.
Välivuosi 1 suure, joka voi tarkoittaa mitä tahansa vuoden tai eliniän väliltä. Ajattelin pitää välivuoden. p.o. Valmistun heti vaihto-opiskelun jälkeen. v.p.o Täydennän opintojani, omaa maa mansikka.
torstai 28. lokakuuta 2010
Ei ole vaihto ihmistä varten
Neljä kuukautta takana. Kaksi kuukautta edessä.
Kaksitoista viikkoa takana. Kaksi edessä. Sitten koittaa vapaus, jota olen odottanut. Nyt huomaan pelkääväni sitä. Loman alkaminen tarkoittaa sitä, että kaverit lähtevät eri suuntiin. Tai lopulta suurin osa varmaan suuntaa takaisin Saksaan.
En ole vielä varma, mitä teen lomalla. Ystäväni Simonin kanssa suuntaamme luultavasti Uuteen-Seelantiin, mutta ajankohdasta tai matkakohteista ei vielä ole tietoa. Newcastlessa viihdyn kaikella todennäköisyydellä marraskuun loppuun, eli vielä kuukauden päivät.
Miten aika voikin kulua niin nopeaa? Kuusi kuukautta ulkomailla ei todellakaan ole aika eikä mikään. Nähtäväksi jää, minkälaiseksi paluu Suomeen osoittautuu. Minun pitäisi kuvitella lumesta notkuvia oksia, hohtavia hiihtolatuja, raikasta kylmyyttä ja tuttuja kasvoja. Sen sijaan mielessä kummittelee Suomen talven pimeys, kylmyys, lumeton lenkkipolku ja suomea puhuvat ystävät, jotka eivät millään voi vetää vertoja kauniisti englantia murtavat saksalaisille, joiden puheen pehmeään poljentoon olen tuudittunut.
Ehkä kotiinpaluu tuntuu valoisammalta, kun lähdön hetki koittaa. Kun olen muutaman viikon matkustellut ilman kiintopistettä, paluu kotiin – siihen oikeaan – tuntunee hyvältä.
Kaksitoista viikkoa takana. Kaksi edessä. Sitten koittaa vapaus, jota olen odottanut. Nyt huomaan pelkääväni sitä. Loman alkaminen tarkoittaa sitä, että kaverit lähtevät eri suuntiin. Tai lopulta suurin osa varmaan suuntaa takaisin Saksaan.
En ole vielä varma, mitä teen lomalla. Ystäväni Simonin kanssa suuntaamme luultavasti Uuteen-Seelantiin, mutta ajankohdasta tai matkakohteista ei vielä ole tietoa. Newcastlessa viihdyn kaikella todennäköisyydellä marraskuun loppuun, eli vielä kuukauden päivät.
Miten aika voikin kulua niin nopeaa? Kuusi kuukautta ulkomailla ei todellakaan ole aika eikä mikään. Nähtäväksi jää, minkälaiseksi paluu Suomeen osoittautuu. Minun pitäisi kuvitella lumesta notkuvia oksia, hohtavia hiihtolatuja, raikasta kylmyyttä ja tuttuja kasvoja. Sen sijaan mielessä kummittelee Suomen talven pimeys, kylmyys, lumeton lenkkipolku ja suomea puhuvat ystävät, jotka eivät millään voi vetää vertoja kauniisti englantia murtavat saksalaisille, joiden puheen pehmeään poljentoon olen tuudittunut.
Ehkä kotiinpaluu tuntuu valoisammalta, kun lähdön hetki koittaa. Kun olen muutaman viikon matkustellut ilman kiintopistettä, paluu kotiin – siihen oikeaan – tuntunee hyvältä.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Voisitteko välittää tämän opiskelijoillenne
Erinäiset tahot ovat ottaneet Vastapäivään-blogiin yhteyttä ja pyytäneet apua viestinsä levittämissä. Julkaisemme tässä muutaman kirjeen. Vastaukset voi lähettää suoraan allekirjoittaneelle.
”Hei,
liikuntakeskus Omnisport järjestää asiakkailleen tutustumisillan 17.11.2010. Tarvisimme tilaisuuteen lääketieteen opiskelijaa (mielellään vähintään neljännen vuoden), jolta asiakkaat voisivat kysyä omista vammoistaan. Etsimme reipasta ja oma-aloitteista lääkärinalkua, joka ei pelkää haasteita.
Tämä on hieno tilaisuus opiskelijoille päästä tekemään töitä käytännössä. Kirjoitamme mielellämme todistuksen tilaisuuteen osallistumisesta. Valitettavasti emme voi maksaa palkkaa, mutta tilaisuudessa on ilmainen kahvitarjoilu ;)”
Tässä toinen viesti, joka toivottavasti tavoittaa oikeat ihmiset.
”Hei,
olemme muutaman kymmenen hengen perheyritys Loviisasta. Tuotantolinjalla sattuneen vahingon takia meidät on haastettu oikeuteen. Tiedättekö ketään opiskelijaa, joka haluaisi auttaa meitä selvittämään vastuullisuutemme?
Oikeustieteellisessä opiskelevalle ihmiselle tämä on oiva tilaisuus näyttää kyntensä tosielämän tilanteissa. Toivomme, että voit osallistua viikonlopun mittaiseen hätäpalaveriin Loviisassa. Tuothan omat ruokasi, kiitos.
Eihän sitä koskaan tiedä, mutta saattaa olla, että osallistumisesta saa pienen palkkion ;)”
”Hei,
liikuntakeskus Omnisport järjestää asiakkailleen tutustumisillan 17.11.2010. Tarvisimme tilaisuuteen lääketieteen opiskelijaa (mielellään vähintään neljännen vuoden), jolta asiakkaat voisivat kysyä omista vammoistaan. Etsimme reipasta ja oma-aloitteista lääkärinalkua, joka ei pelkää haasteita.
Tämä on hieno tilaisuus opiskelijoille päästä tekemään töitä käytännössä. Kirjoitamme mielellämme todistuksen tilaisuuteen osallistumisesta. Valitettavasti emme voi maksaa palkkaa, mutta tilaisuudessa on ilmainen kahvitarjoilu ;)”
Tässä toinen viesti, joka toivottavasti tavoittaa oikeat ihmiset.
”Hei,
olemme muutaman kymmenen hengen perheyritys Loviisasta. Tuotantolinjalla sattuneen vahingon takia meidät on haastettu oikeuteen. Tiedättekö ketään opiskelijaa, joka haluaisi auttaa meitä selvittämään vastuullisuutemme?
Oikeustieteellisessä opiskelevalle ihmiselle tämä on oiva tilaisuus näyttää kyntensä tosielämän tilanteissa. Toivomme, että voit osallistua viikonlopun mittaiseen hätäpalaveriin Loviisassa. Tuothan omat ruokasi, kiitos.
Eihän sitä koskaan tiedä, mutta saattaa olla, että osallistumisesta saa pienen palkkion ;)”
tiistai 26. lokakuuta 2010
Road tripin viimeiset päivät
Saavuimme Melbourneen väsyneinä, rähjääntyineinä ja kiitollisina siitä, että enää ei tarvinnut ajaa satoja kilometrejä päivässä. Olimme varanneet hostellin kolmeksi yöksi, jotte meillä olisi aikaa tutustua Melbourneen.
Hostellissa tutustuimme saksalaiseen tyttöön, joka oli juuri tullut Euroopasta. Se luultavasti pelasti välimme, sillä saimme raikkaan tuulahduksen joukkoomme eikä meidän tarvinnut katsella pelkkiä samoja naamoja.
Melbourne oli paikkana hallittavankokoinen suurkaupunki. Se vaikutti eläväiseltä ja lähestyttävältä matkakohteelta. Ehkä parasta siellä oli Tim Burton -näyttely, johon jonotimme vähän yli puoli tuntia. Siellä oli Burtonin piirroksia ja elokuvista tuttuja esineitä, kuten päättömän ratsumiehen viitta tai Saksikäsi-Edwardin puku. Näyttely sai minut kunnioittamaan häntä enemmän, vaikka olenkin pitänyt monista hänen elokuvistaan.
Muuten teimme perinteiset turistijutut ja viihdyimme varsin hyvin. Kun kotiinpaluun hetki lähestyi, olimme luultavasti kaikki hyvin tyytyväisiä, että pääsisimme elämään hetken omillamme. Ketään ei ollut kotona, kun itse tulin asunnolleni ja minulla oli kokonaista kaksi kerrosta kokonaan omassa käytössäni. Minusta tuntui kuin olisin päässyt vankilasta enkä osannut suhtautua tilan avaruuteen.
Road trip oli varsin legendaarinen. Vuoden päästä se on ihan uskomattoman legendaarinen. Lopulta sitä voinee kuvata vain sanoilla ”heaps and heaps of sun, fun and driving.”
Hostellissa tutustuimme saksalaiseen tyttöön, joka oli juuri tullut Euroopasta. Se luultavasti pelasti välimme, sillä saimme raikkaan tuulahduksen joukkoomme eikä meidän tarvinnut katsella pelkkiä samoja naamoja.
Melbourne oli paikkana hallittavankokoinen suurkaupunki. Se vaikutti eläväiseltä ja lähestyttävältä matkakohteelta. Ehkä parasta siellä oli Tim Burton -näyttely, johon jonotimme vähän yli puoli tuntia. Siellä oli Burtonin piirroksia ja elokuvista tuttuja esineitä, kuten päättömän ratsumiehen viitta tai Saksikäsi-Edwardin puku. Näyttely sai minut kunnioittamaan häntä enemmän, vaikka olenkin pitänyt monista hänen elokuvistaan.
Muuten teimme perinteiset turistijutut ja viihdyimme varsin hyvin. Kun kotiinpaluun hetki lähestyi, olimme luultavasti kaikki hyvin tyytyväisiä, että pääsisimme elämään hetken omillamme. Ketään ei ollut kotona, kun itse tulin asunnolleni ja minulla oli kokonaista kaksi kerrosta kokonaan omassa käytössäni. Minusta tuntui kuin olisin päässyt vankilasta enkä osannut suhtautua tilan avaruuteen.
Road trip oli varsin legendaarinen. Vuoden päästä se on ihan uskomattoman legendaarinen. Lopulta sitä voinee kuvata vain sanoilla ”heaps and heaps of sun, fun and driving.”
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Kuinka kuulostaa älykkäältä: osa 2, eli temaattisen fokusoinnin importanssi
Opimme sarjamme edellisessä osassa, kuinka tärkeää on valita sanansa oikein, jotta keskustelukumppani varmasti ymmärtää, että olet intellektuaalisesti superiori. Vastapäivään-blogi ylpeänä esittää sarjan toisen osan, jossa pureudutaan aihevalintaan ja käydään läpi perusharjoituksia, joilla voit syventää elokvenssiasi.
Pelkkä abundantti ja akkuraatti verbaalinen selektio ei aina ole adekvaattia. Temaattinen fokusointi on monesti vähintään yhtä tärkeää. Jos et ole vielä suorittanut kurssimme ensimmäistä osaa, älä huoli, sillä vaikka aihealueet liittyvät vahvasti toisiinsa, voit käyttää tämän oppitunnin materiaalia myös ensimmäisestä riippumatta.
Tematiikan perusprinsiipit voi konsentroida seuraavaan triadiin: nostalgia, negaatio ja hostiili asennoituminen. Ergo ennen kaikki oli paremmin, nykyään kaikki on huonosti ja sinä olet aina ollut väärässä muutenkin.
Nyt katsomme, miten näitä voi käyttää mundaanissa diskurssissa. Nyt on prinsipaalikarakteerin, opiskelijamme antagonistin, introduktion hetki: diskurssin vähempilahjainen partisipantti on nimeltään Jouko. Mielikuvaharjoittelulla Joukoa vastaan voit parantaa mahdollisuuksia aktuaalissa interaktiossa.
Ensimmäinen lektio:
Jouko: ”Ostin meinaan aikasta upian uuren kännykän.”
Sinä: ”Nämä kolmannen sukupolven sellulaarifoonit ovat sekundaarisia verrattuna ensimmäisen generaation produkteihin.”
Toinen lektio:
Jouko: ”Kaevoe muute kuapista vanahan luurin niinku sannoit.”
Sinä: ”Kaikkien modernien ja obsoliittien konglomeraattien fundamenttina on voimaantumattomien individuaalin riistäminen.”
Kolmas lektio:
Jouko: ”Notta, liittysin Riinpiissiin ja heivasin luurin mehtään.”
Sinä: ”Deduktiosi on leptosominen.”
Mentaalisella praktiisilla Joukoa vastaan voit saavuttaa tuloksia helposti ja nopeasti. Muista, veritaabelin intelligenssin mitta ei ole ÄO:si vaan se, minkälaisen perseption diskurssin toinen partisipantti sinusta saa. Quod erat demonstrandum.
Pelkkä abundantti ja akkuraatti verbaalinen selektio ei aina ole adekvaattia. Temaattinen fokusointi on monesti vähintään yhtä tärkeää. Jos et ole vielä suorittanut kurssimme ensimmäistä osaa, älä huoli, sillä vaikka aihealueet liittyvät vahvasti toisiinsa, voit käyttää tämän oppitunnin materiaalia myös ensimmäisestä riippumatta.
Tematiikan perusprinsiipit voi konsentroida seuraavaan triadiin: nostalgia, negaatio ja hostiili asennoituminen. Ergo ennen kaikki oli paremmin, nykyään kaikki on huonosti ja sinä olet aina ollut väärässä muutenkin.
Nyt katsomme, miten näitä voi käyttää mundaanissa diskurssissa. Nyt on prinsipaalikarakteerin, opiskelijamme antagonistin, introduktion hetki: diskurssin vähempilahjainen partisipantti on nimeltään Jouko. Mielikuvaharjoittelulla Joukoa vastaan voit parantaa mahdollisuuksia aktuaalissa interaktiossa.
Ensimmäinen lektio:
Jouko: ”Ostin meinaan aikasta upian uuren kännykän.”
Sinä: ”Nämä kolmannen sukupolven sellulaarifoonit ovat sekundaarisia verrattuna ensimmäisen generaation produkteihin.”
Toinen lektio:
Jouko: ”Kaevoe muute kuapista vanahan luurin niinku sannoit.”
Sinä: ”Kaikkien modernien ja obsoliittien konglomeraattien fundamenttina on voimaantumattomien individuaalin riistäminen.”
Kolmas lektio:
Jouko: ”Notta, liittysin Riinpiissiin ja heivasin luurin mehtään.”
Sinä: ”Deduktiosi on leptosominen.”
Mentaalisella praktiisilla Joukoa vastaan voit saavuttaa tuloksia helposti ja nopeasti. Muista, veritaabelin intelligenssin mitta ei ole ÄO:si vaan se, minkälaisen perseption diskurssin toinen partisipantti sinusta saa. Quod erat demonstrandum.
lauantai 23. lokakuuta 2010
Jäätelökesä
Kahdestoista päivä
5.10.2010
Aloitin roadtripin toiseksi viimeisen päivän, kuten toivoisin aloittavani jokaisen päivän: kävin juoksemassa. Aurinko lämmitti, linnut lauloivat ja meren kuohunta siivitti askelia. Harmillisesti olen sen verran selkärangaton, että normaalioloissa kysyinen suoritus ei onnistu kuin kerran kuukaudessa.
Torquayn rannat olivat hivenen leväisiä, mutta muuten oikein kauniita, joten ajoimme uskollisen sotaratsumme veden ääreen ja kirmaisimme rannalle. Kävin ensimmäistä kertaa uimassa meressä, joskin itse kutsuisin sitä lähinn selviytymistaisteluksi. Vesi tuntui aluksi kylmältä, mutta siihen tottui ja Nallikarin laineisiin tottuneelle valtameren aallot olivat kuin toiselta puolen maailmaa.
Kun keskipäivän aurinko alkoi porottaa, pakenimme sen vahingollisia säteitä ja ajoimme Geelongiin, aivan Melbournen lähelle. Sieltä löysimme infopisteen kaksi äärimmäisen ystävällistä täti-ihmistä, jotka auttoivat meitä löytämään yöpaikan ja tulostivat meille kartan, jonka avulla pääsisimme takaisin Melbourneen. Geelongissa käyjille tuo infopiste on ehdottomasti vierailun arvoinen.
Päätimme yöpyä viimeisen yömme Geelongissa ihan virrallisella ja virallisella autopaikalla. Camping-alue oli lähellä ostoskeskusta, jossa oli Cold Rock Ice Creamery. Söin siellä ensimmäistä kertaa ja se vaikutti varsin toimivalta konseptilta. Se oli kuin Subway, mutta jäätelön kanssa. Herkuttelun jälkeen kävimme kaupassa, jossa huomasin, että lompakko ei ole enää taskussani. Tiesin, että makuupussini ei ole sitä vienyt, sillä olin maksanut ostokseni vain muutama minuutti sitten.
Nelistin takaisin jäätelökauppaan ja onnekseni löysin lompakon penkiltä, jolle se oli tipahtanut. Katastrofin vältettyäni olin tyytyväinen ja mielessä kangasteli jo hostellin sänky ja kiertolaiselämän loppuminen.
5.10.2010
Aloitin roadtripin toiseksi viimeisen päivän, kuten toivoisin aloittavani jokaisen päivän: kävin juoksemassa. Aurinko lämmitti, linnut lauloivat ja meren kuohunta siivitti askelia. Harmillisesti olen sen verran selkärangaton, että normaalioloissa kysyinen suoritus ei onnistu kuin kerran kuukaudessa.
Torquayn rannat olivat hivenen leväisiä, mutta muuten oikein kauniita, joten ajoimme uskollisen sotaratsumme veden ääreen ja kirmaisimme rannalle. Kävin ensimmäistä kertaa uimassa meressä, joskin itse kutsuisin sitä lähinn selviytymistaisteluksi. Vesi tuntui aluksi kylmältä, mutta siihen tottui ja Nallikarin laineisiin tottuneelle valtameren aallot olivat kuin toiselta puolen maailmaa.
Kun keskipäivän aurinko alkoi porottaa, pakenimme sen vahingollisia säteitä ja ajoimme Geelongiin, aivan Melbournen lähelle. Sieltä löysimme infopisteen kaksi äärimmäisen ystävällistä täti-ihmistä, jotka auttoivat meitä löytämään yöpaikan ja tulostivat meille kartan, jonka avulla pääsisimme takaisin Melbourneen. Geelongissa käyjille tuo infopiste on ehdottomasti vierailun arvoinen.
Päätimme yöpyä viimeisen yömme Geelongissa ihan virrallisella ja virallisella autopaikalla. Camping-alue oli lähellä ostoskeskusta, jossa oli Cold Rock Ice Creamery. Söin siellä ensimmäistä kertaa ja se vaikutti varsin toimivalta konseptilta. Se oli kuin Subway, mutta jäätelön kanssa. Herkuttelun jälkeen kävimme kaupassa, jossa huomasin, että lompakko ei ole enää taskussani. Tiesin, että makuupussini ei ole sitä vienyt, sillä olin maksanut ostokseni vain muutama minuutti sitten.
Nelistin takaisin jäätelökauppaan ja onnekseni löysin lompakon penkiltä, jolle se oli tipahtanut. Katastrofin vältettyäni olin tyytyväinen ja mielessä kangasteli jo hostellin sänky ja kiertolaiselämän loppuminen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)