Christchurchin lentokentällä minua odotti ikävä yllätys. Sama yllätys oli kyllä odottanut jo Nadin satamassa, mutta silloin olin laittanut sen huonojen ottomaattien syyksi. En saanut nostettua käteistä, sillä kone ilmoitti PIN-numeron olevan väärä.
Onneksi matkustin Simonin kanssa, ja hän nosti minullekin käteistä. Jos olisin ollut yksin, en tiedä mitä olisin tehnyt. Lentokentällä siirsin lentoni viikkoa aikaisemmaksi: Suomeen palaan yhä uudeksivuodeksi, mutta joulun vietän Port Macquariessa, Australiassa parin kaverin luona. Pikainen vilkaisu tilille paljasti, että minun ei kannata vietää loppuaikaa Uudessa-Seelannissa, koska en olisi voinut tehdä mitään.
Simon lentää takaisin isänmaahansa joulukuun 14. päivä ja minä lennän 21. päivä. Yhdessä kierrämme Uutta-Seelantia joko autolla tai bussilla. Huomenna sekin selviää. Päämääränpäänä on Queenstown, jossa aiomme hypätä ainakin benji-hypyn.
Tänään tutustuimme Christchurchin tarjontaan: kävimme Antarctica-keskuksessa ja ilmailumuseossa. Jälkimmäisessä ehdimme kiertää vain 45 minuuttia, sillä saavuimme sinne vähän liian myöhään. Se, mitä näimme, vaikutti kuitenkin mielenkiintoiselta. Sisäänpääsymaksua ei myöskään ollut, joten rahalleen sai todella vastinetta.
Tilanne oli vähän erilainen Antarctica-keskuksen kanssa: 65 dollarin pääsymaksu ei aivan vastannut tarjontaa. Toisaalta se voi johtua siitä, että Etelänavan ihmeet eivät olleet kovin ihmeellisiä Suomessa koko elämänsä asuneelle. Näyttelyssä esiteltiin muun mussa kerrospukeutumista ja lumikelkkoja. Kohokohtiin kuului lumimyrskyä simuloiva huone, jonka lämpötila oli -5 celsius-astetta. Tuulettimet puhalsivat kylmän ilman liikkelle ja näytöiltä luimme, että pakkasen purevuus oli -18.
Samanlainen kokemus minua luultavasti odottaa Helsingin lentokentällä. Ehkä tämänpäiväinen oli sopiva makupala tulevaisuudesta. Pehmeä lasku todellisuuteen. Tai sitten jäätävä muistutus siitä, että maailmassa on paikkoja, jossa ulos astuakseen pitää pukea lisää vaatteita päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti