Ihmisten haastattelu on työlästä touhua. He eivät koskaan tunnu sanovan sitä, mitä heidän toivoisi sanovan. Hyvä lehtimies osaa kysyä oikeat kysymykset, mutta huonomman täytyy turvautua luovaan vääristelyyn. Totuuden ei pidä antaa seistä hyvän tarinan tiellä.
Tänään haastattelin muutamaa ihmistä koulutyötäni varten. Aiheenani oli eräässä kaupunginosassa asuva mies, joka korjaa pyöriä takapihallaan. Saavuin paikalla nauhuri kädessäni ja tarinan muotti mielessäni. Minun piti vain saada sopivat kommentit, jotka sovittaisin oikeisiin kohtiin.
Toinen pyöräpajassa työskentelevä mies ilmoitti heti alkuun, että hän ei luota journalisteihin. Hänen mukaansa he vääristelevät ja vääntävät sanoista, mitä haluavat. Kerroin hänelle, että radiohaastattelussa en voi lainata häntä väärin. Hetken miettimisen jälkeen hän suostui haastateltavaksi.
Istuimme talon takapihalle, jossa hän alkoi selostaa mielipiteitään. Annoin nauhurin pyöriä, kun hän kertoi siitä, miten pyöräily on parempi vaihtoehto ympäristölle kuin autoilu. Hän puhui ja puhui, mutta en löytänyt kullanjyvää hänen sanoistaan. Kun kysyin häneltä rahasta, hän vastasi suoraan, että hän saa prosenttiosuuden pajasta myydyistä pyöristä, mutta samalla hän kielsi tekemästä tätä vapaaehtoistyötä rahasta. Ajattelin, että tämä täytyy sisällyttää juttuun jollakin tavalla.
Kun haastattelu oli ohi ja olin nauhoittanut viisitoista minuuttia hänen puhettaan, sammutin nauhurin. Hän toisti olevansa epäileväinen lehtimiehien suhteen ja toivoi, etten vääristelisi hänen sanojaan. Lupasin yrittää välttää sitä.
Nyt minun täytyy kahlata minuutit läpi ja tiivistää kiinnostavimmat kohdat noin kolmeen minuuttiin. Muistan lupaukseni, mutta minun täytyy tehdä jutusta omani. Se, mikä kiinnostaa häntä, ei välttämättä kiinnosta muita. En tiedä, millainen lopputulos tulee olemaan, mutta ehkä hän oli oikeassa epäillessään journalisteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti