Australian maitofarmeilla kasvaa kohteliaita miehiä. Latinanopettajani osoitti todeksi sen, mitä olen ajatellut australialaisista alusta asti. He ovat ystävällistä kansaa.
Kerroin pari viikkoa sitten, kuinka samainen herrasmies tarjosi koko latinanryhmälle illallisen tapas-ravintolassa. Samana iltana hän kysyi, olenko löytänyt töitä Australiasta. Vastasin, että en ole löytänyt enkä ole niin hanakasti etsinytkään.
Lopulta hän kutsui minut pienelle maatilkulleen puolitoista tuntia Newcastlesta takamaille päin. Tänään hän haki minut autollaan kotini edestä ja ajoimme sateisen harmaan taivaan alla kohti Wollambita. Ohjelmassa oli pieniä hanttihommia ja sateenkaaren päässä vähän taskurahaa.
Autossa latinanopettajani kyseli minulta Suomesta ja kertoi itsestään. Keskustelu oli vaivatonta ja pakottamatonta. Perillä meitä odotti vuorten lomaan rakennettu iso mökki ja pari aaria nurmikkoa. Bernie näytti minulle, miten päältä ajettava ruohonleikkuri toimii ja aloin niittää korsia.
Tihkusade ei uhkauksista huolimatta yltynyt rankkasateeksi. Moottorista puhaltava ilma lämmitti mukavasti koleassa ilmassa. Pyörittelin konetta pari tuntia samalla kun Bernie huhki työnnettävän ruohonleikkurin kanssa.
Opettajallani oli ilmeisesti tapaaminen Newcastlessa illalla, joten jotakuinkin kolmen tunnin jälkeen laitoimme hanskat naulaan. Hän heitti minut takaisin kotiin ja antoi pari seteliä vaivanpalkaksi.
Rahaa enemmän minua lämmitti miehen aitous. Ei hän tarvinnut minua leikkaamaan nurmikkoa. Hän halusi vain auttaa köyhtyvää matkamiestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti