Newcastle jäi aamulla taakse. Aurinko paistoi viistosti silmiin, ilma oli lämmin aamusta asti ja Australia näytti parhaita puoliaan. Olin kuin kuolemaantuomittu vanki, joka näkee kauniita maisemia viimeistä kertaa. Värit olivat elävämmät, ja kesän valo täytti auton.
Hyvästelin Dylanin, kämppikseni, joka reilusti heitti minut ja Simonin asemalle. Junassa minulle tuli ensimmäistä kertaa tunne siitä, että nyt mennään lomalle. Lähtemisen surun peittosi lähtemisen riemu. Minulla tulee vielä ikävä Newcastlea, ehkä pikemminkin kuin arvaankaan, mutta nyt tuo mieliala on takana päin.
Lento meni hyvin ja saavuimme Fidzille vähän ennen kuutta iltapäivällä. Turvatarkastuksessa vähän jännitti, sillä minulla oli tuliaisia Australiasta, joita ei ehkä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan saisi kuljettaa mukana.Tullitarkastuksessa mies pysäytti kannettavan laukkuni ja käski avaamaan sen. Siellä minulla ei kuitenkaan ollut mitään karanteeniin kuuluvaa – tai niin luulin. Tullimies kaivoi laukun pohjalta omenan, jota en tietenkään olisi saanut viedä Fidzille. Hän heristi sormeaan ja keräsi hedelmän parempaan talteen.
Fidzillä olikin sitten suloisten jälleennäkemisten aika. Tim odotti meitä Jetset Accommodationilla, jossa meillä oli huone yhdeksi yöksi. Hinta yöltä taisi olla 85 Fidzin dollaria, eli noin 40 euroa. Jaettuna kolmella se on varsin siedettävä.
Huomenna suuntaamme Blue Lagoonille. Siirtymiset saarten välillä ovat ilmeisesti aika kalliita, mutta asumisen ja syömisen pitäisi olla kohtuu halpoja. Ehkä sieltä löydämme paratiisin, jossa hengähtää hetkisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti