Kymmenes päivä
3.10.2010
Broken Hill. Camping-alueen vastaanottovirkailijan mukaan kylässä on paljon nähtävää – vanhuksille. Matkamme viimeinen suunniteltu pysähtymispaikka ei siis luvannut meille nuorille uroille kovin paljon tekemistä. Vaihtoehtoina oli kymmenittäin kukkatauluja esitteleviä taidegallerioita tai kaupungista ulospäin suuntaava maantie. Olimme kuitenkin tulleet niin pitkän matkan, että emme voineet tehdä kumpaakaan.
Ajelimme ympäriinsä päämäärättömästi ja löysimme Broken Hillin suurimman yleisönähtävyyden: paikallisen taitelijan tekemän puistonpenkin, joka oli kaksi kertaa normaalia suurempi. Ehkä etsimme väärästä paikasta. Tai ehkä olimme saapunut paikalle liian aikaisin. 40 vuotta liian aikaisin.
Broken Hillistä lähdimme hitaasti kohti etelää. Mildurassa söimme paikallisessa ravintolassa mahamme täyteen. Ruokalistaltani löytyi BigMac, Quarter Pounder, isot ja pienet ranskalaiset ja kaksi juomaa. McValue-ateria oli McErinomainen, joskin jälkeenpäin tuntui, että illalla pitäisi pysäköidä McWC:n lähelle.
Sitä emme kuitenkaan tehneet, sillä löysimme tähänastisista yöpaikoista parhaimman. King's Billabong Reserve oli joukko joenviertä risteileviä sorateitä. Harhailimme syvemmälle puistoon, kunnes löysimme paikan, johon jäimme yöksi. Korkeiden puiden alla, veden virratessa vieressä vedimme esiin retkituolit ja nostimme maljan sille, että emme joutuneet hautaamaan ketään erämaahan.
Pimeän tulessa keräsimme oksia ja sytytimme nuotion. Tuijotimme tulehen kauan, sillä nuotion savu piti verenimijät loitolla. Kun tuli hiipui, hiivimme vaunulle ja löimme hetken korttia. Jokainen ilta seurasi tuttua kaavaa: yksi peli koputuspokeria, yksi erä ristiseiskaa ja muutama koira.
Yö oli öistämme huonoin. Sääsket piinasivat meitä, vaikka yritimme listiä niitä ennen nukkumaanmenoa. Yläpedissä nukkunut Tim onneksi veti saksalaisella kehollaan suurimman osan inisijöistä puoleensa. Haluaisin sanoa, että seuraavana aamuna heräsimme levänneinä, mutta valehtelisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti