Kahdeksas päivä
1.10.2010
Jossakin vaiheessa toivoin, että matka ei koskaan loppuisi. Edessä oli loputon tie, hienot maisemat, eikä kiirettä mihinkään. Sitten alkoi tuntua, että onneksi tämä matka loppuu joskus. Edessä oli loputon tie, maisemiin turtui ja kiirettömyys alkoi vaikuttaa päämäärättömyydeltä. Kahdeksantena päivänä matkaväsymys ei kuitenkaan vielä painanut liikaa jäsenissä.
Heräsimme aamulla tutustumaan Coober Pedyyn, joka on tunnettu opaaleistaan. Kaikkialla kylän ympärillä oli aktiivista kaivostoimintaa, pientä ja isompaa. Löysimme toimivan opaalikaivoksen, Tom's Working Minen, infopisteen tiedoista ja ajoimme paikalle. Vastaanotossa meitä tervehti saksalaisella aksentilla englantia puhuva nainen, joka kertoi että opastettu kierros oli alkanut kaksikymmentä minuuttia sitten. Seuraava oli vasta iltapäivällä, joten raaputimme päitämme yhdessä, kunnes nainen sanoi, että voimme liittyä kierrokselle, jota on vielä tunti jäljellä.
Nainen antoi meille kypärät ja johdatti meidät syvemmälle maan alle. Skottiaksentilla puhuva, keskivartalolihavuudesta kärsivä mies selitti juuri kuuntelijoille, millaista hissiä kaivoksissa käytetään. Pian kävi ilmi, että paikan nimen olisi pitänyt olla Tom's Stand-up Mine.
Kaivoskierros oli varsin mielenkiintoinen, opas oli hauska, silloin kuin ymmärsin häntä ja vastaanoton saksalaisnainen oli selvästi Bavariasta. Odotin koko ajan, että hän alkaisi yhtäkkiä jodlaamaan. Kaivoksen kaupasta mukaan tarttui muutama tuliainen ja lähdimme ajamaan taas etelään. Olimme kuulleet eräältä karavaanaripariskunnalta että Flinders Ranges olisi hyvä matkakohde, joten sinne suuntasimme.
Ajoimme samaa tietä takaisin erämaasta, sillä isoja teitä siellä ei ole kuin yksi. Välissä luin autosta löytynyttä dekkaria, P. D. Jamesin The Lighthousea, ja välissä katsoin Timin iPhonesta How I met Your Motheria. Ensin mainittu ei ollut järin järisyttävä kokemus, mutta HIMYM vaikutti hyvältä sarjalta.
Pimeän tullen saavuimme Pt Augustaan ja ostosten yhteydessä kysyimme ilmaista yöpymispaikkaa. Myyjä oli oikein ystävällinen ja ohjasi meidät rekkakuskien pysähdyspaikalle. Parkkeerasimme auton puiden lomaan alueen laitaan ja toivoimme, että kukaan ei aja pimeässä meihin pahki. Jos en väärin muista, nautimme lautaselliset herkullista tonnikalapastaa ja valmistauduimme henkisesti seuraavaan päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti