Orroroo, South Australia – The unfriendliest place in Australia

Yhdeksäs päivä
2.10.2010

Kuten oluesta pitävä ystäväni Simon sanoisi, kaikki kaupungit ovat samanlaisia, maisemia näkee tietokoneen ruudulta ja kaikki on parempaa Saksassa. Onneksi emme kuitenkaan olleet Saksassa, maisemia näki auton ikkunasta ja kylät erosivat toisestaan kuin paukkumaissin jyvät. Toiset olivat mustia ja palaneita, toiset taas ihan tavallisia.

Olimme ajaneet päivän Flinders Rangella, joka ei pystynyt täysin voittamaan matkaväsymystämme. Jos olisimme aloittaneet matkamme sieltä, olisimme vielä jaksaneet viehättyä vihreistä vuorista ja vaihtelevista maisemista. Jylhän erämaan jälkeen kansallispuisto tuntui hiukan tylsältä. Näimme kuitenkin villejä emuja tien poskessa ja kokeilimme kiesimme off-road-ominaisuuksia.

Infopisteen mies, joka oli varmasti sukua Paul Hoganille, neuvoi meille näköalareitin ja käski tarkistamaan tien kunnon netistä. Emme tietenkään tarkistaneet sitä, vaan lähdimme ajamaan huonoa soratietä noin 20 kilometriä tunnissa. Autovuokraamossa meitä oli kielletty ajamasta päällystämättömillä teillä, mutta erämaan kutsu oli liian vahva korvissamme.

Olimme ajaneet puoleen väliin asti, kun vesi katkaisi tien. Katsoimme, kuinka vastaantuleva maasturi kahlasi veden yli suuremmitta ongelmitta, mutta demokraattisesti päätimme kääntyä takaisin, sillä emme halunneet jäädä jumiin, emmekä tienneet muuttuuko tie yhtään paremmaksi.

Lähdimme Flinders Rangelta kohti Broken Hilliä ja matkalla kohtasimme persoonallisia pikkukyliä. Mieleenpainuvin oli Orroroo, tuo Australian pikimusta paukkumaissi, virallisesti Australian epäystävällisin kylä (Vastapäivään-blogi onnittelee tunnustuksesta). Yksi asia täytyy tässä vaiheessa tehdä selväksi: Australia on hyvin ystävällinen maa ja matkallamme meitä kohdeltiin ymmärtäväisesti ja hyväntuulisesti. Kaikkialla paitsi Orroroossa.

Saavuimme kylään juuri ennen neljää ja bensatankkimme oli varsin tyhjä. Tim kävi kysymässä hotellin edessä istuvilta ihmisiltä, mistä saisimme menovettä, ja sai osakseen kylmäkiskoista kohtelua. Saimme kuitenkin numeron, johon soittamalla eräs mies tulisi aukaisemaan bensapumpun, jos maksaisimme avausmaksun. Eihän siinä muu auttanut, joten myönnyimme. Kiva käydä, kivempi lähteä, sanoisin.

Saavuimme Broken Hilliin pimeän laskeuduttua ja etsimme camping-alueen, johon jäimme yöksi. Seuraavana päivänä vuorossa oli nähtävyyksiä, pastaa, tonnikalaa ja tomaattikastiketta – ja tietenkin maailmankuulua saksalaista huumoria.