Tänään ”I got my ass wet”, kuten englanniksi saatettaisiin ilmaista. Onneksi muu osa kehosta pysyi kuivana, kun suuntasimme Timin ja Alexin kanssa läheiselle Dora Creekille melomaan.
Lähdimme aikaisin aamulla ja Australian alkava kevät siunasi meitä tyynellä ja aurinkoisella päivällä. Vähän alle tunnin junamatkan päässä oleva Dora Creek on pieni kyläpahanen, jonka paras osa on rautatie, joka vie poispäin Newcastlesta. Siellä Paul Hoganin oloinen aussimies antoi meille kolme kajakkia, pelastusliivit ja ohjeet olla kaatumatta.
Kajakki oli aika jännittävä laite, ainakin tällaiselle uimataidollisesti rajoittuneelle. Näennäisestä kiikkeryydestään huolimatta kajakki kuitenkin pysyi hyvin pystyssä, joskaan aaltoja ei ollut melkein laisinkaan. Alukset oli vuokrattu neljäksi tunniksi, mutta mies antoi meille tunnin lisäaikaa, joten lähdimme jokea pitkin kohti merta.
Tekniikka oli alussa vähän hakusessa, ja Tim kokeneempana melojana viiletti kaukana edessä. Ilma oli kuitenkin mitä mainioin, joten nautin säästä, enkä yrittänyt repiä liikoja. Melasta tippuva vesi kerääntyi pian pieneksi lammikoksi kajakkiin ja alkoi kastella housuja. Puolessa välissä matkaa puolet takamuksesta oli litimärkä, lopussa takapuoli kokonaan. Aurinko lämmitti veden päällä, mutta kun nousimme tauolle, tuuli viilensi tehokkaasti ja vilu alkoi hiipiä jäseniin.
Lotrasin aurinkorasvaa heti alusta alkaen, joten säästyin pahemmitta palovammoitta, mutta Tim – jonka moraalinen selkäranka estää häntä laittamasta kasvoihinsa jotakin jos hän ei ole kovalla maalla – sai kivat supersankarirusketusrajat aurinkolaseista.
Neljän tunnin melonta maksoi 40 dollaria, mikä on ihan kelpo hinta kivasta kokemuksesta. Kuten Tim asian ilmaisi, reissu oli parasta mitä Newcastlessa oli tapahtunut tähän mennessä. Eikä sekään tapahtunut Newcastlessa.
Aurinko kuitenkin alkaa lämmittää, päivä pitenee ja Australia alkaa näyttää kauniimpia kasvojaan. Mikäs täällä on ollessa, sanoi entinen mieskin, kun kissalla pöytää pyyhki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti