Minun täytynee alkaa tottua torakoihin, muuten elämä näillä leveysasteilla käy tukalaksi. Onneksi niitä näkyy vielä kohtuu harvoin, ehkä kerran viikossa. Eilen illalla, kun menin pesemään hampaitani, kuudes torakkavaistoni sanoi minulle, että näen yhden kun laitan valot päälle.
Siinähän se mönki suoraan edessäni. Odotin, että se tekee satasen sileän ennätyksen, mutta se tuntui jähmettyvän paikalleen. En tiennyt, mitä tekisin sille, joten annoin sen olla, pesin hampaat ja ajattelin iloisia asioita.
Aamulla otus oli lyöty kuoliaaksi korkeammalta taholta. Se makasi selällään seinän vieressä. Annoin sen olla, sillä en vieläkään tiennyt, mitä tekisin sille.
Juuri äsken kävin kylpyhuoneessa ja ensimmäiseksi huomasin raadon liikkuneen. Sitten huomasin sen liikkuvan yhä. Liikuttavalla tarmolla se heilutteli jalkojaan ja yritti päästä selällään kaapin alle piiloon. Olin lukenut jostakin, että paras tapa tappaa torakka on keikauttaa se selälleen ja sitten tiputtaa saippuavettä sen päälle. Vesikalvo tekee sen, mihin mestaaminen ei kykene, eli estää torakan hengittämisen.
Annoin keitoksen hautua minuutin ja palasin sitten tarkistamaan työni jäljen. Torakka makasi liikkumatta, kaiken toivon heittäneenä. En kuitenkaan ottanut riskejä vaan kaappasin tuuman paksuudelta vessapaperia ja vedin sen vessanpytystä alas. Isolla huuhtelulla.
Kesä ja kärpäset, sanotaan. Kevät ja kovakuoriset, sanon minä.
Y
VastaaPoistaÖ
K