Tunnisteet

12 apostolia (1) Aasia (1) Adelaide (1) aerobic (2) Alice Springs (1) arvoitus (1) Australia (13) automatka (1) Ayer's Rock (3) Backpackers Hostel (1) benji-hyppy (1) big brother (1) bloggaus (6) Blue Lagoon (1) body attack (2) body pump (1) Brandon Sanderson (1) Broken Hill (1) buzz (1) Christchurch (1) Cold Rock Ice Creamery (1) Coober Pedy (2) delfiini (1) Deutchland (1) duck face (1) elektroniikka (2) elintaso (1) elokuva (1) ennustaminen (1) eutanasia (1) Fidzi (4) Fiji (1) Flinders Ranges (2) Geelong (1) haiku (1) hintataso (2) hostelli (1) ikoni (1) journalismi (1) kajakki (1) karma (1) Kata Tjuta (1) kenguru (1) Keski-ikäiset naiset (1) KFC (1) kirjoituskilpailu (1) kotiinpaluu (1) Kuinka kuulostaa älykkäältä (2) kulttuurishokki (2) kuu (1) lapsuus (2) Leivänheitto (1) lemmikkieläin (5) logo (1) lucid dreaming (1) Maalarinteippi (1) Mars (1) matkailu (1) matkakertomus (2) matkapuhelin (1) matkatavarat (1) Melbourne (1) Memorial Hall (1) muistelmat (2) muistot (1) naapurikateus (1) Nadi (1) Nevis Arc (1) Nevis Bungy (1) Newcastle (13) Newsweek (1) nisäkkyys (1) oopperatalo (1) opaalit (1) opas (1) Orroroo (1) pikaruoka (1) poliisi (1) Port Macquarie (1) prototyyppi (1) road trip (16) Road Trip Vol. 2 (2) Robert Jordan (1) runous (1) ruoka (4) Saksa (1) saksalaiset (1) selkouni (1) seurapiirit (1) shoppailu (1) sijamuodot (1) sosiaalisen median pelisäännöt (1) Sun Moon lake (1) suomen kieli (6) Suomi (2) Sydney (4) Taipei (11) Taipei 101 (1) Taipei Zoo (1) Taiwan (4) Torquay (2) tuo kaunis kieli (1) Uluru (5) Uusi-Seelanti (8) vaatetus (1) vaihto-opiskelu (3) Vesa Keskinen (1) vihannekseksi muuttuminen (1) vihannes (1) Viisikko (1) Wheel of Time (1) word of mouth (1) yliopisto (1) ystävät (1) yöelämä (4)

tiistai 3. elokuuta 2010

Suuria luuloja

Jos joku ostaa kalliin kannettavan, hän varmaan pitää sitä hyvänä ostoksena. Se saattaa toki olla hyvä, mutta tuntemukseen vaikuttaa myös se, että siitä on maksanut niin paljon. Se, joka maksaa paljon 15,4-tuumaisesta paperipainosta, on tietysti hölmö, eikä kukaan meistä halua ajatella olevansa hölmö. Niinpä tietokoneen täytyy olla hyvä.

Jos joku pitää kurssia yliopistotasolla, hän varmaan pitää sitä haastavana ja kovaa työtä vaativana. Se saattaa toki olla näitä asioita, mutta luultavasti hän ei vain halua pitää itseään hölmönä, joka kertoilee itsestäänselvyyksiä.

Ensimmäisen viikon luentojen jälkeen minusta tuntui, että kurssit ovat todella vaikeita ja niillä oletetaan laajaa tietoutta. Vaihdoin yhden graafisen suunnittelun kurssin kokonaan, sillä sen opettaja maalaili piruja seinälle ohjelmalla, josta minulla ei voinut olla käsitystäkään. Nähtyäni astetta helpomman ohjelman kurssisuunnitelman minusta alkoi tuntua, että vaihto oli aiheellinen. Ensimmäisen vuoden kurssi lupasi opettaa ne taidot, jotka jokaisen graafisen suunnittelijan tulee osata.

Toinen viikko alkoi, ja sen mukana pienryhmät. Journalismikurssin pienryhmä vaikutti mielenkiintoiselta, sillä ihmisillä tuntui olevan mielipiteitä, joita he avoimesti jakoivat. Graafisen suunnittelun peruskurssilla sen sijaan kävimme läpi, mikä on prosessori, mitä on RAM ja muita osia, jotka ovat tuttuja kaikille likinäköisille.

Pienryhmässä aloitimme Adobe Illustratorin opettelun perusteista. Kas tässä on nuoli, paina tuosta niin siitä tulee viiva. En väitä olevani mikään velho ohjelman käytössä, mutta peruskurssilla tosiaan lähdetään perusteista. Tiedä häntä, mikä olisi ollut oikea valinta: roikkua mukana vaikeammalla kurssilla opettajan säälivien silmien alla (tuo raukka on ulkomailta) vai tylsistyä helpolla kurssilla. Onneksi kursseista voi tehdä itselle niin vaikeita kuin itse haluaa näkemällä vaivaa kurssitöiden parissa.

Näin tänään monia mielenkiintoisia ihmisiä. Toisessa pienryhmässä oli rasvatukkainen tyttö, joka näytti tietävän asioista, sitten oli valerusketuksella itsensä kuorruttanut tyttö, joka ei näyttänyt tietävän kauheasti. Graafisessa suunnittelussa oli yksi aasialaisparka, joka ei tuntunut ymmärtävän opettajan ohjeista mitään ja piirteli omikseen.

Näköjään sijoitan monet tapaamani ihmiset lokerikkoon, josta heille tuntuu löytyvän aina sopiva kolo. Yleistäminen on vaarallista, mutta jollakin tapaa maailmaan pitää saada järjestystä. Niin kauan kun en tiedä kenestäkään muuta kuin hänen ulkoisen olemuksensa, hän saa asua roolihahmonsa nahoissa. Ehkä joskus hän murtautuu roolistaan ja astuu uuteen rooliin. Ehkä tekorusketus kieliikin Australiassa avoimesta mielestä. Tiedolle avoimesta mielestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti