Amerikkalaisen Leen kanssa lähdimme siinä kymmenen aikaan kohti metroasemaa etsimään oikeaa suuntaa eläintarhalle. Taipein metroverkko on oikeastaan aika kattava ja yksinkertainen, joten pääsimme perille asti ilman kummempia kommelluksia. Metro vaikutti myös uudelta ja siistiltä.
Lee vanhana patrioottina halusi mennä McDonald'siin syömään, joten etsimme sellaisen eläintarhan läheltä. Minä halusin kokeilla vähän eri maiden makuja, kun kerran tänne asti olen tullut, ja otin kanahampurilaisen. Suomessa en sellaista ole koskaan maistanut. Ateria maksoi 105 TWD:tä, eli vähän alle kolme euroa.
Mäkkärissä seuraamme liittyi kanadalainen J.P., joka asuu samassa hostellissa. Hänelle oli suositeltu gondolihissiä, joten kiihdytimme sillä korkealle trooppiselta näyttävään mäkimaastoon. Lee olisi halunnut kävellä takaisin lähtöpaikalle, mutta onneksi yläkerran infosta sanottiin, että se kestäisi neljästä viiteen tuntia. Niin pitkä aika Taipein aamupäivän leppeässä 32 asteen lämmössä jättihämähäkkejä metsässä väistellen ei hänestäkään tuntunut enää niin hyvältä.
Hissin päätepysäkiltä lähdimme etsimään bussia, joka menisi suoraan alas eläintarhalle ja kävelimme noin tunnin kiemuraisia mäkiteitä etsien temppeliä, josta bussit joidenkin tietojen mukaan lähtisivät. Perillä kävi ilmi, että mitään bussia ei ollutkaan. Lee puhuu vähän kiinaa, joten hän kyseli kahdelta nuorelta mieheltä neuvoja ja pitkän palaverin jälkeen kävi ilmi, että he heittäisivät meidän takaisin alas omalla autollaan.
Aasialaisesta kohteliaisuudesta kertoo myös se, että J.P.:n yrittäessä kysyä toiselta nuorista miehistä mistä hän oli saanut pitelemänsä kokistölkin, tämä alkoi tarjota tölkkiä eikä millään suostunut luopumaan. J.P. Sai miehen pitämään tölkin itsellään, mutta kun olimme nousemassa autoon, mies teki vielä viimeisen tarjouksen, ja J.P. Otti tölkin. Olen melko varma, että se oli jonkinlainen tyylirikko aasialaisessa kulttuurissa. Jos olisin osoittanut miehen housuja, olisin luultavasti yhdet suorat housut rikkaampi.
Eläintarha oli kuuma ja kostea viidakko. Sisäänpääsy oli vain noin puolitoista euroa, joten kotimaan riistohintoihin tottuneena kaivoin kuvetta mielelläni. Taipei Zoo ei välttämättä Aasian tai maailman mittapuussa ole mikään hulppea kokemus. Koala-häkissä oli vain yksi tylsistyneen näköinen karvaturri ja tiikeriaitauksessa ei näkynyt mitään. Puiston työntekijöiden pitäisi laittaa pieni hännänpala näkymään puun takaa, jotta kävijöillä olisi jotain jännää katsottavaa.
Paluumatkalla pysähdyimme Leen kanssa syömään ja minusta tuli ruokakojun hupinumero, kun yritin syödä puikoilla ensimmäistä kertaa elämässäni. Nuudeliateria maksoi noin kaksi ja puoli euroa ja oli ihan miellyttävä kokemus, vaikka en sellaisesta normaalisti pidäkään. Sienikeitostakin maistoin pari lilluvaa palasta.
Päivä on täälläpäin vasta puolessa, mutta minusta tuntuu kuin minut olisi painettu mankelin läpi. Jatkuva kuumuus ja käveleminen väsyttävät, mutta onneksi minulla on täällä perillä vielä kuusi kokonaista päivää, joten minun ei tarvitse juosta itseäni hengiltä. Tekemistä tämänkokoisessa kaupungissa varmasti riittää, mutta näin satunnaisena turistina kaikesta ei aina saa otetta.
Vaatetuksena näin kuumassa ilmanalassa ehdoton ykkönen on urheiluun tarkoitettu tekninen paita. Tullessani minulla oli päällä valkoinen (onneksi) T-paita, joka puolen tunnin jälkeen painoi viisi kertaa enemmän ja joka ei vieläkään ole täysin kuivunut. Tekninen paita ei välttämättä ole kaikista tyylikkäin valinta, mutta ulkona liikkumiseen se on kohtalaisen erinomainen. Taidan käydä etsimässä jostakin kaupasta kolmannen urheilupaidan, niin pärjään niillä melko pitkälle tällä reissulla.
Annoin kameran laulaa reissullani, mutta en tiedä, mikä olisi paras tapa jakaa niitä. Pitänee tarkastella vaihtoehtoja ja päättää sitten. Kovin taiteellisia otoksista ei pikkudigikamerallani kyllä tullut, mutta onpahan jälkeenpäin jotain muistoja maisemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti