Asioita, joita mietin syödessäni vilpolassa
Olen ottanut tavakseni syödä ruokani ulkona. En siis ravintolassa vaan ulokkeella talon edessä. Istun siinä riippumatta siitä, sataako vai paistaako, onko aamu vai ilta. Saattaa kuulostaa tyhmältä syödä sormet jäisinä kylmässä, sillä perussuomalainen syö suomalaista pottua oman tuvan lämmössä.
Täällä tilanne on hiukan erilainen, vaikka muukalaisvihaa esiintyy täälläkin enemmän kuin omaan tarpeeseen, sillä sisällä on aina yhtä kylmä kuin ulkona. On siis sama aterioida raikkaassa ulkoilmassa – samasta ulkoilmasta voi nautti toki myös sisällä, mutta silloin sitä kutsutaan raikkaaksi sisäilmaksi – ja katsella vähän maisemia samalla.
Tämän aamun graafisen suunnittelun kurssi tuntui olevan enemmän minun tasoani, joten taidan vaihtaa siihen. Ainakin opin perusteet, joille voin sitten rakentaa sen kuuluisan talon. Oli yllättävää, kuinka käytännön läheinen kurssi on: suunnitelmat piirretään paperille, minkä jälkeen ne tehdään koneella. Ylipäänsä opiskelijat pääsevät soveltamaan oppimiaan asioita suoraan todellisiin tilanteisiin.
Asioita, joita mietin syötyäni vilpolassa
Mikä edes on vilpola? Mikä on veranta? Mitä eroa on vilpolalla, verannalla ja parvekkeella? Olisiko kuisti sittenkin paras sana? Kun tullaan taloon sisälle, noustaan lyhyet portaat koko talon edustan mittaiselle... verannalle, josta löytyy ovi sisälle taloon. Se ei ole oikein parveke, sillä se on on ainoa oikea sisäänkäynti taloon eikä se ole suljettu tila.
En ole varma, onko uloke verantakaan, mutta tuntuu mukavalta, että asun talossa, jossa on veranta. Kuisti puolestaan kuulostaa vanhanaikaiselta, ihan kuin asuisin mummolassa. Parveke taas kuulostaa siltä kuin asuisin kerrostalossa.
Kielitoimiston sanakirjasta löysin kuitenkin vielä yhden sanan, joka saattaa vetää pitemmän korren: vilpola. Se pitää sisällään kaiken mitä tarvitsen. Alue on kylmä, toisin sanoen vilpoisa ja sen tarkoittaa suunnilleen samaa kuin kuisti tai veranta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti